11. tammikuuta 2017

Punajuurifalafelit kurkkudipin kera

Jos tytön pitäisi valita yksi ruoka, jolla eläisi lopun elämäänsä, olisi se falafelit. No, ehkä vähän parsakaalia kylkeen, mutta siitäkin voisi ehkä luopua jos olisi pakko. Muutamia falafel-reseptejä olen kehitellyt/testannut, mutta niin se vaan on, ettei Kääpiölinnan köökin falafelit ole päihittäneet Hälsan's kökin valmistamia. Olin siis varsin otettu, kun tyttö kelpuutti mun tekemät punajuurifalafelit. Tällä ohjeella päästiin kuulemma jo liki niitä parhaita falafeleja. Ohjeen löysin aivan sattumalta Kotilieden sivuilta. Aivan ohjeen mukaan en ruokaa tehnyt, mutta liki kuitenkin. Sen verran voin sanoa, että näitä tehdään meillä pian uudelleen! Tällä kertaa saa vaan suosista tehdä isomman satsin, sillä perheen vannoutunut lihansyöjäkin kelpuutti nämä ravinnokseen.




Punajuurifalafelit

1 keskikokoinen kuorineen keitetty punajuuri
1 prk (400/270 g) keitettyjä kikherneitä
1  pieni sipuli
2  valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 tl juustokuminaa
2 rkl seesaminsiemeniä
3 rkl korppujauhoja
1 tl suolaa
1  kananmuna
Lisäksi:
korppujauhoja
Paistamiseen:
öljyä

  Keitä punajuuri kuorineen kypsäksi miedosti suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä hetki. Kuori punajuuri. Aja se ja valutetut kikherneet monitoimikoneen leikkuuterällä tasaiseksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna pannulla öljy ja juustokumina. Kuullota sipuleita hetki pannulla miedolla lämmöllä.
  Lisää seos muiden aineiden kanssa monitoimikoneeseen ja aja leikkuuterällä nopeasti karkeaksi soseeksi.
  Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pullia ja kääntele niitä kevyesti korppujauhoissa. Kypsennä falafelit joko uppopaistamalla kattilassa kuumennetussa öljyssä tai pannulla runsaassa öljyssä. Itse suosin pannulla paistamista ja hyviä tulee niinkin. 

Falafelien kaveriksi pyöräytin kurkkukastikkeen vähän sen mukaan mitä kotoa sattui löytymään.

Kermaviilikastike

1 prk kermaviiliä
½ kurkku
1 tl valkosipulimurskaa
suolaa
hunajaa
mustapippuria

  Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja nosta siivilään. Ripottele joukkoon hieman suolaa ja anna raasteen valua vähintään 15 minuuttia.
  Sekoita kurkkuraaste kermaviilin joukkoon. Mausta maun mukaan valkosipulilla, suolalla, hunajalla ja pippurilla. 
  Anna kastikkeen maustua viileässä hetki ennen tarjoilua. 

5 kommenttia:

  1. Punajuurista tuleekin varmasti hyvää makua ja väriä falafeleihin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos aivan super houkuttelevasta reseptista! Lisään raaka-aineet kauppalistaan ja kokeilen toivon mukaan jo tänä iltana! Nam!

    VastaaPoista
  3. Kiitos reseptistä. Testaukseen menee, koska falafelit myös täällä yksi suosikkiruoka :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos reseptistä, nämä menevät meilläkin testiin. Tai luulen että isäntä vannoutuneena lihansyöjänä ei edes koske näihin, mutta saanpahan itse enemmän.
    Nyt on kaiken lisäksi saanut halvalla punajuuria, joten niitäkin kotoa löytyy.

    VastaaPoista
  5. Okei, nyt on pakko testata! Tamperelaisessa kasvisravintola Gopalissa on ihania friteerattuja punajuuripyöryköitä. Ohje on sen verran simppeli, että pitääpä laittaa liesi tulille täälläkin. :)

    -Savusuolaa, Janica

    VastaaPoista