18. marraskuuta 2017

Torstin kastekakku ♥


Taas olisi kakkujuttujen vuoro! Tänä viikonloppuna sain tehdä kaksi kakkua, joista toinen lähti pikkuruisen pojan ristiäisiin, toinen puolestaan nuoren parin tupareihin. Se tuparikakku oli muuten isoin kakku mitä oon koskaan tehnyt! Mutta palataan siihen tuonnempana.

Ristiäiskakkuun toivottiin rahkatäytettä mustikoiden ja vadelmien kera. Osan marjoista keitin hilloksi, osan sekoitin rahkatäytteen joukkoon. Kakku oli niin gluteeniton kuin laktoositonkin. Rahkatäyte ei ole kovin jäykkää ja mietinkin, että täytteeseen olisi voinut laittaa hieman enemmän vaniljakreemijauhetta tai lisätä joukkoon muutaman liivatteen.





Ristiäiskakku (kuningatar-rahkatäytekakku)

Pohja:
6 kananmunaa
sokeria
gluteenitonta jauhoseosta
perunajauhoja
Kostutus:
sitruunamehua vedellä laimennettuna
Mustikka-vadelmahillo:
150 g pakastemustikoita
150 g pakastevadelmia 
150 g hillosokeria
Rahkatäyte:
6 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa
2-3 rkl vaniljakreemijauhetta
tomusokeria maun mukaan
150 g mustikkaa
150 g vadelmaa 
Päälle: 
7 dl vispikermaa
3-4 rkl vaniljakreemijauhetta
tomusokeria maun mukaan
Koristeet:
sokerimassaa 

   Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele 25-26 senttinen vuoka tai paista kakku rengasvuoassa. Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Jos vaahto on sopivan napakkaa, ei leivinjauhetta tarvita.
  Punnitse jauhoseos ja perunajauhot. Tarvittava määrä yhteensä on munien paino * 0,7. Tästä jauhoseoksen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 45-50 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Valmista hillo. Kaada hieman sulaneet marjat kattilaan. Lisää sokeri. Sekoita varoen ja kuumenna. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja anna hillon jäähtyä.
  Valmista täyte. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka, vaniljakreemijauhe ja maun mukaan tomusokeria. Vatkaa vaahdoksi. Sekoita varoen joukkoon sulaneet ja valutetut marjat. Maista ja lisää tarvittaessa tomusokeria.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku pohjan paistamiseen käytettyyn, kelmutettuun vuokaan tai suoraan tarjoilualustalle rengasvuoan  tai irtopohjavuoan renkaan sisään. Nosta alin levy vuokaan/alustalle ja kostuta kevyesti vedellä laimennetulla sitruunamehulla. Levitä päälle puolet hillosta ja hillon päälle puolet rahkaseoksesta. Nosta päälle toinen kakkulevy, kostuta ja täytä samoin kuin edellinen kerros. Nosta päälle kakkulevy, kostuta. Kääri kakku kelmuun ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Mittaa kuorrutteen kerma, vaniljakreemijauhe sekä tomusokeri kulhoon. Vatkaa vaahdoksi. Levitä ensin kakun päälle ja reunoille ohut kerros kermaa. Levitä sitten kakun päälle paksumpi, tasainen kermakerros. Pursota reunat ja kakun päällinen haluamallasi tavalla. Nostele koristeet päälle. 
  Koristeiden pohjaan sivelin sulatettua gluteenitonta & laktoositonta valkosuklaata, jotteivät heti pehmenisi. 




Tämän kakun tekeminen onnistui muuten ihan kivuttomasti, mutta vatkain päätti sanoa sopimuksen irti päällisiä vatkatessa. Toisen vatkaimen muovinen kiinnitysosa katkesi kesken kaiken, eikä siinä sitten auttanut muuta kuin hakea uudet kermat. Kun en tiennyt lähtikö muovista paloja irti, en voinut kermaa vieraille syöttää. Onneksi tuo kauppa on melkein vieressä, niin ei siinä kuinkaan käynyt. Kyseinen vatkain oli muutenkin pääsemässä hyvin pian eläkepäiviä viettämään, sillä ei siinä oikein tehot enää piisanneet. Hetken aina toimi kunnolla ja sitten alkoi hyytymään. Sainpa siis hyvän syyn hommata uuden. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti