5. huhtikuuta 2018

Siinä se on! Elämäni ensimmäinen masukakku. ♥

Monesti olen ihaillut muiden tekemiä masukakkuja ja salaa toivonut, että minäkin saisin sellaisen  joskus tehdä. Vihdoin mun toiveeni toteutui ja tässä se nyt on! Mun elämäni ensimmäinen masukakku! Ja tätä oli kyllä just niin kiva tehdä kuin olin ajatellutkin.

Kakussa on yhteensä viiden munan gluteenittomat pohjat, kostutuksena vedellä laimennettu sitruunamehu ja välissä niin mango- kuin valkosuklaatäytekin. Päältä löytyy vielä vaahtokarkkimassa, jonka värjäsin itse. 

Kakkua varten paistoin neljän munan pohjan puolipallon muotoisessa vuoassa ja sen lisäksi vielä pienen yhden munan kakkulevyn. Pikkuisen kakkulevyn käytin rintoja varten. Tosin se ei yksinään piisannut, vaan otin niitä varten yhden levyn tuosta isommasta kakkupohjastakin. Mutta aivan hyvin voit tehdä pari levykakkupohjaa, leikata niistä sopivan kokoisia paloja ja koota kakun yhteen isoon ja kahteen pienempään kulhoon.




Masukakku (mango-valkosuklaakakku)

Pohja:
4+1 kananmunaa
sokeri
gluteeniton jauhoseos
perunajauho
Kostutus:
vedellä laimennettu sitruunamehu
Mangotäyte:
2½ dl vispikermaa
125 g mascarponea
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2-2½ dl mangososetta
4 liivatelehteä
3 rkl vettä
vaniljasokeria
tomusokeria maun mukaan
Valkosuklaatäyte:
3 dl vispikermaa
125 g mascarponea
125 g valkosuklaata
Kreemi massan alle:
200 g voita
4 dl tomusokeria
vaniljasokeria maun mukaan
Päälle:
2½-3 pkt (à250g) vaahtokarkkimassaa

  Valmista iso pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Levypohjan voit paistaa samana päivänä kun täytät kakun. Tee ensin neljän munan kakkupohja ja paista se puolipallon muotoisessa, voidellussa kakkuvuoassa. 
  Riko munat kulhoon ja punnitse ne. Kerro paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. 
  Punnitse jauhoseos sekä perunajauhot. Tarvittava määrä yhteensä on munien paino * 0,7. Tästä jauhoseoksen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. 
  Paista kakkua 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Anna pohjan jäähtyä hetki, kumoa ja anna jäähtyä kunnolla.
  Tee levykakkupohja samoin, mutta paista sitä pienessä kantikkaassa leivinpaperilla vuoratussa vuoassa 200 asteessa noin 6-8 minuutin ajan. Jos haluat, voit tehdä koko kakun tavallisista levykakkupohjista!
  Kokoa kakun masu puolipallon muotoiseen kakkuvuokaan tai sopivan kokoiseen/malliseen vuokaan. Rinnat voit koota pieniin kulhoihin. Vuoraa vuoka/kulhot kelmulla ennen täyttämistä.
  Leikkaa iso kakkupohja viiteen osaan. Näistä neljä levyä menee masuun, yksi levy tarvittaessa rintoihin levykakkupohjan lisäksi. Levykakkupohjasta leikataan pikkukulhoihin sopivia pyöreitä paloja sitä mukaa, kun täytät kakkua. Näin saat oikean kokoiset palat kulhoihin.
  Valmista mangotäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kerma ja vaniljakastike kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Lisää joukkoon mascarpone ja vatkaa tasaiseksi. Lisää täytteen joukkoon mangosose sekä maun mukaan vaniljasokeria sekä tomusokeria. Vatkaa tasaiseksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi pienessä kattilassa. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sulata liivatteet vesitilkkaan. Anna liivateseoksen jäähtyä ihan hetki. Kaada liivate ohuena nauhana hedelmätäytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. 
  Valmista valkosuklaatäyte. Paloittele valkosuklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata pienissä pätkissä välillä hyvin sekoitellen. Varo ettei suklaan joukkoon pääse yhtään kosteutta. Jätä suklaa hetkeksi jäähtymään. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi, hyväksi vaahdoksi. Kaada joukkoon suklaa ohuena nauhana samalla vatkaten. 
  Nosta kulhojen pohjalle ensimmäiset kakkupohjan palat, kostuta vedellä laimennetulla sitruunamehulla. Levitä päälle mangomoussea. Nosta päälle kakkulevyt, kostuta ja jaa valkosuklaatäyte levyjen päälle. Päälle kakkulevyt ja kostutus. Rintoihin riittää kaksi täytekerrosta. Kaada loppu mangotäyte isoimpaan vuokaan, nosta päälle viimeinen kakkulevy ja kostuta. Peitä kakut kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.
  Kokoa kakku suoraan kakkupahville tai tarjoilualustalle. Kakun siirtäminen on nimittäin hankalaa. Valmista voikreemi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vatkaamisen aikana tomusokeria vähän kerrallaan. Mausta maun mukaan vaniljasokerilla. Hyvin vatkattu kreemi levittyy helposti.
  Levitä kakun päälle ja reunoille ensin ohut, tasainen kerros voikreemiä. Nosta kakku jääkaappiin vähintään 15 minuutiksi. Levitä sen jälkeen kakun päälle toinen voikreemikerros. Nosta kakku kylmään.
  Käytä kakun kuorruttamiseen joko valmiiksi oikean värisiä massoja tai värjää massat itse. Ihon värjäsin pikkutipalla Wiltonin ihonväristä pastaväriä, jonka joukkoon lisäsin ihan pikkuisen persikanväristä pastaväriä. Mekkoon käytin kahta erisävyistä punaista pastaväriä. 
  Päällystä ensin rinnat ihonvärisellä massalla. Kauli levy ohueksi ja nosta rintojen päälle. Siloittele massa kakun päälle ja leikkaa reunat kakkualustaa pitkin terävällä veitsellä. 
  Rinnat peitin pitkähköillä, kolmionmuotoisilla suikaleilla. Kauli mekkoa varten ohuehko massalevy ja nosta se kakun päälle. Voit nostaa reunoja poimuille. Koristele halutessasi sokerimassakukkasilla. 



4 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...