29. elokuuta 2011

Uunissa tuoksuu mustikka ja vadelma

Vaikka meillä onkin kaksi pakastinta, niin jotenkin kummasti onnistun ne aina täyttämään hetkessä. Varsinkin näin kesällä ja alkusyksystä pakastimet täyttyvät marjoista. Joskus niitä on siis hyvä käyttääkin. Etenkin, kun suunnitelmissa on vielä tänä syksynä suunnata puolukkametsään. Kolmatta pakastinta kun ei viitsisi hommata. Tosin sitäkin jo välillä suunniteltiin :)

Tänään tein parin vuoden takaisista mustikoista ja vadelmista marjapaistoksen. Eli vatkasin kaksi kananmunaa ja desin sokeria vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdon sekaan lisäsin desin mantelirouhetta, 2 desiä ruokakermaa sekä desin jauhoja, joihin olin sekoittanut teelusikallisen leivinjauhetta. Taikinan kaadoin voideltuun piirakkavuokaan. Puoliksi sulaneiden vadelmien ja mustikoiden sekaan sekoitin reilu 2 ruokalusikallista perunajauhoja, jottei marjat olisi niin vetisiä. Vadelmia taisi olla 300g ja mustikoita 200g. Marjat levitin sitten taikinan päälle. Uunissa tämä komeus oli n. 40min. 200 asteessa. Tosin puolessa välissä täytyi vuoan päälle laittaa pala foliota. Tuntui pinta tummuvan vähän turhankin nopeasti. Alkuperäisen ohjeen oon muistaakseni löytänyt Pirkka-lehdestä. Tämän kanssa vielä vaniljakastiketta ja suoraan puskista haettuja vadelmia ja karhunvatukoita. Namia :)


Hieman täytyy eilisiä puheita kiinankaalikääryleistä pyörtää. Tänään ne olivat oikein hyviä. Jälleen kerran kävi niin, että mausteet "heräsivät" vasta seuraavana päivänä. Kiinankaalikin toimi ihan hyvin. Silti jäi se pieni kaipuu niistä aidoista oikeista kaalikääryleistä päähän pyörimään!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa piirakkaa. Ja mitä, onko teillä karhunvatukkapuskia?!

    VastaaPoista
  2. On meillä karhunvatukkaakin. Viime vuonna saatiin anopilta pari tainta ja keväällä ostettiin yksi lisää. Se ostettu puska teki jo marjoja. Eihän niitä vielä montaa tuu, mutta saapahan vähän maistiaisia. Ehkä ens vuonna saa sitten kokeilla karhunvatukkalikööriä :)

    VastaaPoista