13. huhtikuuta 2015

Let's have a ball - a meatball! - lempeä lihapullapata

Äidiltä saamani Pata- ja laatikkoruoat-kirja pääsi viime viikolla testiin, kun ruokana oli lihapullapataa kirjan ohjetta soveltaen. Minä ja mies tykättiin tästä kyllä, mutta muksut ei niinkään ilahtuneet. Syy oli lihapullien, jotka tein normaalista poiketen naudan jauhelihasta. Muuten tämä oli ihan kiva ruoka ja mukavaa vaihtelua sille perinteiselle lihapullakastikkeelle ja perunoille/pastalle.




Lihapullapata

2 rkl oliiviöljyä
2 sipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
500 g porkkanoita kuutioituna
500 g perunoita kuutioituna
3 dl lihalientä tai vettä
1 rkl mietoa paprikajauhetta
1 tlk (500g) paseerattua tomaattia
suolaa
pippuria
Lihapullat:
1-2 leipäviipaletta ilman kuorta
1½-2 rkl maitoa
300-400 g jauhelihaa
2 rkl tuoretta persiljaa
1 kananmuna
1 tl suolaa
mustapippuria

  Valmista ensin lihapullat. Revi leipäviipaleet pieneksi silpuksi ja laita pieneen kulhoon. Kaada maito joukkoon ja anna liota noin 5 minuuttia. Pane jauheliha, persilja ja muna toiseen kulhoon. Purista leivistä maito, pane leipä jauhelihan joukkoon ja lisää maun mukaan suolaa ja pippuria. Sekoita ainekset hyvin. Muotoile seoksesta 16-20 pientä lihapullaa. Laita ne lautaselle ja nosta peitettyinä jääkaappiin 30 minuutiksi. (Itse jätin jääkaapin väliin ja paistoin lihapullat heti.)
  Kuumenna öljy isossa pannussa. Lisää lihapullat ja ruskista keskilämmöllä välillä käännellen. Nosta lihapullat lautaselle odottamaan.
  Laita sipulit ja valkosipulit pannuun ja kuullota miedolla lämmöllä 5 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää porkkanat, perunat ja lihapullat. Kaada sekaan lihaliemi ja kiehauta. Vähennä lämpöä ja anna kiehua hiljalleen kannen alla 15 minuuttia. 
  Ripottele päälle paprikajauhe ja sekoita joukkoon paseerattu tomaatti. Hauduta vielä kannen alla 15-20 minuuttia, tai kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Lisää maun mukaan suolaa ja pippuria, koristele persiljalla ja tarjoa heti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...