11. huhtikuuta 2015

Bread on the table - helpot, maukkaat vuokaleivät

Viikolla kaivoin pitkästä aikaa nostalgiakorttilaatikon hyllyn kätköistä. Tovin kortteja selailtuani jäi käteen helppojen vuokaleipien ohje, jota oli päästävä heti kokeilemaan. Eihän tässä ohjeessa mitään ihmeellistä ole, aikalailla peruskauraa, mutta lopputuloksena oli ihanan rapeakuorista ja hyvää leipää. Koska en omista kolmea suorakaiteen muotoista vuokaa, paistoin pari leipää ihan vaan pellillä. Olin vähän liian hätäinen leipien kanssa ja otin ne uunista puolen tunnin paiston jälkeen, vaikka ohjeessa paistoajaksi oli mainittu 35 minuuttia. Pellillä paistetut leivät olivat ihan ok, mutta tuo vuoassa paistettu leipä jäi aavistuksen raa'aksi. Kannattaa siis malttaa pitää leivät uunissa tarpeeksi kauan, vaikka pinta tummalta näyttääkin.




Vuokaleipä
(3kpl)

6 dl vettä
50 g voita tai margariinia
50 g hiivaa
4 tl suolaa
5 dl ruisjauhoja
9-11 dl vehnäjauhoja
Voiteluun:
vettä

  Sulata rasva, lisää vesi ja kuumenna kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon. Lisää suola ja jauhot vähitellen koko ajan hyvin vaivaten. Vuoassa kypsennettävän leivän taikina saa olla pehmeämpää ja notkeampaa kuin kuin sellaisenaan kypsennettävän.
  Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kolmeen osaan ja leivo jokaisesta leipä, jonka panet kohoamaan noin 30 minuutiksi voideltuun vuokaan tai pellille leivinpaperille. 
  Voitele kohonneet leivät vedellä ja kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.



2 kommenttia:

  1. Mulle tarttui viime kesänä kirppikseltä kans tuollainen nostalgiakorttikasa kyytiin. Just yks päivä niitä katselin, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi mitään niistä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kortit on kyllä aika hauskoja :) Osa ohjeista on varsin kivoja, osaa tuskin tulee koskaan kokeiltua.

      Poista