23. huhtikuuta 2015

Yellow days! - hurmaava indonesialainen broileri Pandang

Alkuviikosta makumatkailtiin Indonesiaan, kun ruokana oli broileri Pandang. Ohjeen ruokaan nappasin pikkuruisesta "Herkkuja Indonesiasta"-kirjasta. Jos olisin mennyt täysin ohjeen mukaan, olisi lautaselle päätynyt melko mauttomat eväät, mutta pienellä tuunauksella tästä tuli loistavaa! Se mitä lisäsin, oli suola, soija ja ruokokidesokeri. Alkuperäisessä ohjeessa kun ei käytetty suolaa tahi muuta vastaavaa ollenkaan. Kookoskermaa ja kurkumaa laitoin näemmä hieman enemmän, mutta ei se kyllä haitannut. Annoksen puolitin, jolloin tämä riitti juuri ja juuri kolmelle hengelle. Tyttö tykästyi tuohon liemeen niin kovasti, että tilasi tätä lohturuoaksi, kun seuraavan kerran on kipeänä. Ruoka itsessään on varsin vaatimattoman näköistä, mutta makuhan se tärkein on. Kirjoitan ohjeen kirjan ainesmäärien mukaan.




Broileri Pandang

1 kg broilerin fileepihvejä 
1 1/4 dl limemehua
250 g kypsiä tomaatteja
2½ dl vettä
3 pientä, punaista chiliä
2 tl inkivääriraastetta
2 murskattua valkosipulinkynttä
1 tl jauhettua kurkumaa
10 cm pala sitruunaruohoa
2½ dl kookoskermaa
suolaa
soijaa
ruokokidesokeria

  Leikkaa broileri noin 3cm:n kuutioiksi. Laita broileripalat kulhoon ja kaada joukkoon limemehu. Anna seistä tunnin ajan. 
  Pilko tomaatit ja lisää joukkoon vesi. Hienonna seos sileäksi esim. sauvasekoittimella. Siivilöi seos kattilaan. 
  Hienonna chilit, poista siemenet halutessasi. Lisää chilit, inkivääri, valkosipuli, kurkuma ja sitruunaruohopala kattilaan. Lisää myös broileri liemineen. Kuumenna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja hauduta kannen alla 30 minuuttia. 
  Lisää kookoskerma ja maun mukaan suolaa, soijaa ja ruokokidesokeria. Anna kiehua hiljalleen vielä 10 minuuttia. Poista sitruunaruoho ja tarjoa heti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti