12. huhtikuuta 2015

Sweet little one - syötävän suloiset Geisha-muffinssit

Eilen vasta tajusin oikein kunnolla, että nythän on kevät! Toki kevään ensimerkki, sisälle pyrkineet muurahaiset ilmoittivat kevään saapumisesta jo pari viikkoa sitten, mutta jotenkin en vain ollut tätä vielä sisäistänyt. Toinen kevään merkki, nuo inhottavat lintu- tai oravakirput ilmaantuivat näkyville eilen vallaten mun pihalla kuivaamat pyykit. Hetken tunsin suunnatonta mielihyvää, kun sain yhden kirpun liiskattua, mutta kun katsoin lakanan toiselle puolelle, oli siellä varsinainen kirppuarmeija. Yök, en tykkää. Mutta onneksi kevään tuloon liittyy paljon kivaakin. Eilen sain karhunvatukkapuskat ja osan vadelmapuskista siivottua ja kerättyä ylimääräistä roskaa ja rojua pihalta pois. Ensimmäiset leskenlehdetkin on bongattu, joten kyllä nyt on virallisesti kevät. 

Meidän kaappiin on taas päässyt kertymään yksi jos toinenkin vajaa suklaalevy. Koska kukaan ei niitä tunnu syövän, päätin leipoa niistä jotain hyvää. Lopulta pienen harkinnan jälkeen syntyi mukavan pehmoisia tummalla geishalla ja taloussuklaalla maustettuja muffinsseja. Ohjeen näihin löysin Syötävän suloiset kuppikakut-kirjasta. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin sekä tummaa että maitosuklaata, mutta periaatteessahan näihin voi laittaa ihan mitä haluaa. Vaalean muscovadosokerin korvasin fariinisokerilla. Aluksi ajattelin tekeväni näihin jonkin kuorrutteen, mutta päädyin sitten koristelemaan muffinssit vain sulatetulla suklaalla. 




Geisha-muffinssit
(12kpl)

4½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
125 g huoneenlämpöistä voita
2½ dl fariinisokeria
2 kananmunaa
1½ dl maitoa
50 g pieneksi paloiteltua tummaa Geishaa
50 g pieneksi paloiteltua taloussuklaata
Päälle:
muutama pala taloussuklaata
muutama pala valkosuklaata

  Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään kulhossa ja jätä odottamaan. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan ja vatkaa hetki kummankin kananmunan lisäämisen jälkeen. Sekoita jauhoseos vaahdon joukkoon vuorotellen suklaapalojen ja maidon kanssa.
  Jaa taikina muffinipellille asetettuihin paperivuokiin. Kypsennä noin 20-30 minuuttia tai kunnes muffinssit tuntuvat ulkopuolelta painaessa kiinteiltä. 
  Anna muffinssien jäähtyä. Sulata suklaat mikrossa. Laita suklaat esim. pakastepussiin, leikkaa kulmaan pieni reikä ja koristele muffinssit. 



4 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä! Tuossa palakuvassa näyttää siltä, että muffinssi on ihanan kostea ja pehmoinen, pitääkö paikkaansa? Ja kuinka kauan pysyivät sellaisina? Etsiskelen nimittäin hyvää vaniljaista muffinssi-ohjetta ja nuo näyttää lupaavilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo aika kosteita ja meheviä olivat ja sellaisina pysyivät ainakin seuraavaan päivään. Leivoin nuo perjantaina ja vielä on yksi jäljellä. Kunhan joku syö viimeisen, voin kurkata, miltä näyttävät pari päivää leipomisen jälkeen :)

      Poista
  2. Mun on vielä testaamatta se sun geisha-kuivakakkukin, ohje on kyllä odottamassa tuossa pöytälaatikossa. Nämäkin vaikuttavat ihan superherkullisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein mä näitä söisin ennemmin kuin sitä kakkua :) Vaikka eipä siinä kakussakaan mitään vikaa ole! Mullekin tuntuu kertyvän noita testattavia ohjeita enemmän, kuin mitä ehtii tekemään. Tai kyllä mä voisin tehdä, jos joku muu ne söisi :D

      Poista