26. toukokuuta 2015

I want chocolate, gimme some cake! - pellillinen mehevää pätkiskakkua

Heipä hei, elossa ollaan! Viime päivät ovat olleet melkoista juoksemista paikasta toiseen, eikä tilanne ainakaan helpota lähipäivinä. Huomenna pakkaan romppeet kasaan ja suuntaan Tampereelle autamaan yhden nuoren miehen ylioppilasjuhlien tarjoiluissa. Kolmen päivän aikana pitäisi pyöräyttää kahdeksan kakkua. Melkoinen homma tiedossa, mutta eiköhän siitä selviä.

Viime viikonloppuna yritettiin tytön kanssa järjestää pihakirppari valtakunnallisen Siivouspäivän kunniaksi, mutta eihän siitä sitten mitään tullut. Aamulla saatiin kyllä tavarat pihalle, mutta älytön tuuli ja ajoittaiset sadekuurot pakottivat meidät aika pian sisätiloihin. Nyt istun monen kirpparitavaralaatikon keskellä ja mietin, että mihin ihmeeseen saan nuo kaikki romut tungettua. Kesällä täytynee suunnata johonkin peräkonttikirppikselle, että saisi edes osaa tavaroista hukattua.

Sunnuntaina sää olikin sitten mitä mainioin ja saatiin vihdoin ja viimein perunat, porkkanat ja sipulit maahan. Osa tomaateistakin sai jo muuttaa kasvihuoneeseen ja kun näyttävät viihtyvän siellä niin hyvin, niin taidan kiikuttaa sinne loputkin. Chilit saa vielä pysytellä sisätiloissa ainakin mun reissun ajan. En nimittäin luota siihen, että mies muistaisi niitä kastella mun poissaollessa. Tuossa keittiön ikkunalla niitä ei voi olla huomaamatta!

Mutta sellaista täällä... Viikonloppuna leivotun pätkiskakkupellillisen myötä toivotan teille kaikille mukavaa loppu viikkoa ja viikonloppuna juhliville rutkasti onnea! Palataan asiaan ensi viikolla :)

Ps. Vaikka pätkikakun ohje blogista jo löytyykin, niin laitan silti uudelleen. Tein tällä kertaa kakkua koko pellillisen tuplaten taikinamäärän ja vähentäen paistoaikaa. Sokeria voisi laittaa hieman vähemmän, mutta muuten tästä tuli aivan täydellinen... 




Pätkiskakku pellillinen

8dl vehnäjauhoja
6dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4tl leivinjauhetta
7rkl tummaa kaakaojauhetta
300g sulatettua voita
4dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
12 Pätkistä
6 kananmunaa
Kuorrutus:
400g suklaata (laitoin Fazerin sinistä)
200g voita
Koristeluun:
muutama pala valkosuklaata

  Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään. Lisää paloitellut Pätkikset sulaneen rasvan joukkoon ja sekoita, kunnes suklaa sulaa. Lisää rasvan sekaan jogurtti/kermaviili ja kananmunat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita taikina huolella lastaa käyttäen. Sähkövispilää ei tässä tarvita.
  Laita taikina leivinpaperille syvälle pellille ja paista 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. 
  Sulata kuorrutuksen aineet varovasti liedellä kattilassa koko ajan sekoittaen. Valuta kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Sulata valkosuklaa ja laita pakaste- tai pursotuspussiin. Leikkaa kulma auki ja valuta suklaa poikkiraidoiksi kakun päälle. Vedä tikulla edestakaisia viivoja kakun pintaan, jolloin syntyy marmorikuvio.
  Anna kuorrutteen jähmettyä ja leikkaa kakku paloiksi.




4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Toivottavasti maistuu :) Tämä on siitäkin kiva herkku, että säilyy hyvin ja pysyy mehevänä pitkään.

      Poista
  2. Ihan mielettömän hyvännäköisiä paloja! Nam! :) Mulla on perunat vieläkin laittamatta, mutta toivottavasti lähipäivinä kerkeän. Herneitä laitoin jo pari viikkoa sitten ja lipstikan istutin tänään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Herneet on mulla vielä laittamatta, samoin salaatit sun muut. Kunhan keli vaan sallii, niin nyt yritän tosissaan urakoida noiden istutusten kanssa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...