6. toukokuuta 2015

I like food, food tastes good! - maukas jauhelihatagliatelle

Ette uskokaan, kuin kivaa on, kun pystyy taas syömään! Useamman, lähes ravinnottoman päivän jälkeen tekee mieli aivan tavallisia murkinoita, joskin vielä mielellään sellaisia helposti syötäviä. Viikon ruokalistaa en ole edes yrittänyt suunnitella, vaan tämän viikon ruoat mietitään sen mukaan, mitä sattuu tekemään mieli. Samalla yritän saada hyödynnettyä viime viikon ruokia varten ostettuja, käyttämättä jääneitä aineksia. Eihän niitä onneksi paljoa ole, mutta parempi yrittää käyttää ne pois joka tapauksessa. 

Tänään meille piti tulla putkimiehen käymään, joten halusin tehdä ruoaksi jotain suht' pikaista, etten olisi keittiössä tiellä, kun miehet sopivat remontista. Noh, turhaa hätäilin, sillä eihän sitä putkimiestä näkynyt. En ymmärrä, miksi meillä on niin huono tuuri noiden miesten kanssa, sillä koskaan kukaan ei ole paikalla silloin, kun on sovittu. Ymmärrän kyllä, jos tulee esteitä, mutta miksi siitä on niin vaikea ilmoittaa? Tekisi mieli ilmoittaa, että pidä tunkkis ja soitella joku toinen putkimies hoitamaan homman.

Tästä harmistuksesta huolimatta ruoka oli hyvää, sillä lautaselle päätyi Yhteishyvän ohjeesta sovellettua jauhelihatagliatellea. Ihanan tavallista ruokaa, joka kelpasi koko perheelle. 




Jauhelihatagliatelle

400 g tagliatelle-pastaa
vettä
suolaa
Kastike:
2-3 rkl öljyä
400 g jauhelihaa
1tlk (400 g) säilyketomaatteja
suolaa
mustapippuria
1 tl oreganoa
ruokokidesokeria
2 rkl voita
1 pieni sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 - 2 porkkanaa
1 varsisellerin varsi
2 dl valkoviiniä tai vettä
1 dl kermaa 
pieni ripaus muskottipähkinää
Lisäksi halutessa:
juustoraastetta
Pasta Rossa-mausteseosta
persiljaa

  Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna öljy paistinpannussa ja ruskista jauheliha. Lisää säilötyt tomaatit liemineen. Pilko tomaatteja hieman pienemmiksi. Mausta suolalla, pippurilla ja oreganolla. Jätä hautumaan miedolle lämmölle.
  Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet, kuutioi porkkana ja varsiselleri. Sulata voi pienessä kattilassa ja lisää kasvikset. Kypsennä sekoitellen muutama minuutti. Lisää joukkoon vesi tai viini ja keitä kasvikset lähes kypsiksi. Lisää kerma ja mausta ripauksella muskottipähkinää.
  Kaada kasviskastike jauhelihakastikkeen joukkoon. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja halutessasi ruokokidesokeria. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua vielä muutama minuutti. 
  Tarjoa kastike pastan kera. Ripottele päälle halutessasi juustoraastetta tai persiljaa tai mausta Pasta Rossa-mausteseoksella. 
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...