24. elokuuta 2015

Pie 4 you! - gluteeniton kreikkalainen kasvispiiras

Viikonlopun tuplasynttäreille toivottiin jotain gluteenitonta ja laktoositonta piirakkaa. Valinta osui tällä kertaa kasvisversioon, jotta mahdollisille kasvissyöjillekin oli suolaista tarjolla. Yhdistelin piirakassa kahta eri ohjetta; pohjan ohje löytyi Gluteenitonta leivontaa-blogista ja täyte jo hyväksi havaitusta Pirkan juustopaistoksesta. Määriä muuttelin hieman sopivimmaksi. Piirakan paistoin irtopohjaisessa kakkuvuoassa, niin sen sai nätisti kuljetettua juhlapaikkaan ja asettaa tarjolle sopivalle lautaselle. Toivottavasti tämäkin tekeles kelpasi vieraille :)



Gluteeniton kasvispiirakka

Pohja:
150 g laktoositonta voita tai margariinia
3 dl Semperin hienoa jauhoseosta
½ tl suolaa
3 rkl kylmää vettä
3/4 dl laktoositonta juustoraastetta
Täyte:
1 iso sipuli
1-2 rkl öljyä
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 pieni punainen paprika
1 tl oreganoa
mustapippuria
2-3 tomaattia
½- 1 tlk laktoosittomia salaattijuustokuutioita suolavedessä
persiljaa hienonnettuna
3 kananmunaa
2 dl laktoositonta ruokakermaa
muutama kivetön oliivi

  Nypi rasva, jauhot ja suola. Lisää joukkoon juustoraaste ja kylmä vesi. Vaivaa taikina nopeasti tasaiseksi massaksi ja painele voidellun piirakkavuokan (halk. 26cm) pohjalle ja reunoille. Pistele pohja, tue reunat foliosuikaleilla ja paista sitä 200 asteessa uunin alatasolla 10 minuuttia.
  Kuullota hienonnettu sipuli öljyssä ja lisää joukkoon valkosipuli. Puhdista paprika ja leikkaa kuutioiksi. Lisää paprikat pannulle ja anna pehmetä hetki. Mausta seos oreganolla ja pippurilla.
  Kuutioi tomaatit ja valuta juustokuutiot. Levitä vihannekset ja juustot vuokaan. Ripottele päälle persiljaa ja rouhi pintaan mustapippuria.
  Riko munien rakenne ja sekoita joukkoon kerma. Kaada seos vuokaan ja koristele pinta halkaistuilla oliiveilla.
 Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä ja pinta saanut kauniin värin.





8 kommenttia:

  1. Onpa maukkaan näköinen piirakka!

    VastaaPoista
  2. Todellakin kelpasi, katosi parempiin suihin ennenkuin ehdin edes maistaa! ;) -Heli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsää, ettei sulle jäänyt murustakaan! Tästä voi tosin päätellä, että oli ihan kelpo piirakka :D

      Poista
  3. Tää näyttää kyllä ihanalta! Feta on yksi mun heikkouksia, voisin laittaa sitä ihan joka paikkaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika. Ennen en tykännyt yhtään, mutta nyt voisin syödä vaikka kuinka!

      Poista
  4. Tein tätä sunnuntaiksi poikani syntymäpäiville ja piirakka sai kovasti kehuja, vaikka hieman sössein piirakan teossa kun osa kermoista valui irtopohjaisen piirakkavuoan vuoksi pöydälle ennen uuniin laittoa. Laitoin sitten valuneita nesteitä korvaamaan juustoraastetta päälle. Kiitos hyvästä ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että piirakka maistui! Meilläkin tämä on yksi suosikkipiirakoista. Vaikkei meillä kenelläkään ole gluteenitonta ruokavaliota, niin silti tätä tulee tehtyä välillä ihan vaan omaksi iloksi.

      Poista