27. maaliskuuta 2017

Överikakkua suklaalla, kinuskilla ja banaanilla ♥

Takana on kiva, mutta rankka viikonloppu. Tänään lähti  vielä yksi kakku maailmalle, mutta nyt voi jo vähän hengähtää. Tosin viikonloppuna juhlitaan muksujen synttäreitä, joten ei tässä kauheasti ehdi huilailemaan. 

Eilinen päivä sujui Ykkösbasaari-kirpparin blogitapahtumassa. Kertoilen siitä myöhemmin lisää, kunhan saan mun kuvaajana toimineelta tytöltä kuvat tapahtumasta. Sen verran voin sanoa, että kivaa oli!

Kakkujuttuja olisi rästissä vaikka kuinka, mutta kirjoittelen niistä pikkuhiljaa, kun vaan ehdin. Tänään haluan kuitenkin esitellä tämän viimeisimmän luomuksen, joka lähti pienen Alisa-tytön synttäreille. En tiedä mihin seinään laittaisi rastin, sillä kerrankin olen tyytyväinen kakun ulkonäköön. Kovin usein ei sellaista ihmettä tapahdu! Päivänsankari toivoi, että kakusta löytyisi banaania, suklaata, kinuskia, vaniljaa ja mustikkaa. Aivan kaikkea en saanut kakkuun ahdettua, en vaikka kuinka yritin täytteitä pohtia. Lopulta päädyttiin päivänsankarin äidin kanssa kakkuun, jonka sisältä löytyi suklaamousse sekä kinuskivaahto banaaniviipaleiden kera. Päälle tuli suklaakreemi sekä kinuski. Koristeluissa toivottiin vain jotain tyttömäistä, enkä sitten keksinyt muuta kuin semi overimäisen karkkikoristelun. 




Kakun ainekset ovat laktoosittomat. Suklaamousseen laitoin Brunbergin laktoositonta maitosuklaata., joka mun mielestä toimii kakuissa älyttömän hyvin! Suklaamoussea oli suhteessa enemmän kuin kinuskivaahtoa. Jos haluat, tee suklaamoussea hieman pienempi tai kinuskivaahtoa puolestaan isompi satsi. Kinuskivaahto jäi hieman pehmeäksi, joten jos haluat jämäkän täytteen, lisää joukkoon liivatetta tai vaniljakreemijauhetta. Kinuskitäytteen tein Valion uudesta kinuskituorejuustosta ja oikein hyvä tuli. Tuo juusto on ainakin mun mielestä todella hyvää.

Överikakku suklaa-kinuski-banaanitäytteellä

Pohja:
5 kananmunaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
Kostutus:
vaniljasokerilla maustettu maito
Suklaamousse:
2½ dl kermaa
100 g maitosuklaata
100 g mascarponea
Kinuskivaahto:
2 dl kermaa
100 g kinuskituorejuustoa
1-2 banaania
Suklaakreemi:
200 g voita 
3½ dl tomusokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1½-2 rkl maitoa
Kinuski:
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
1 tl voita
Koristeeksi:
vaahtokarkkeja
marenkeja 
tikkareita
sokerimassakukkia
sokerihelmiä
vaaleanpunaista sokeria

  Valmista pohja mielellään täyttämistä edeltävänä päivänä. Voitele 20-22 senttinen vuoka tai paista kakku rengasvuoassa. Punnitse munien paino. Kerro paino 0,7:llä, jolloin saat selville tarvittavan sokerin määrän. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. 
  Punnitse vehnä- ja perunajauhot. Tarvittava määrä yhteensä on munien paino * 0,7. Tästä vehnäjauhojen osuus on 70%, perunajauhojen 30%. Sekoita joukkoon leivinjauhe. Siivilöi seos munavaahtoon ja nostele taikina varovasti sekaisin. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Nosta alin levy tarjoilualustan tai kakkupahvin päälle. Kokoa kakku reunavuoan tai irtopohjavuoan reunan sisään. Kostuta levy vaniljasokerilla maustetulla maidolla.
  Valmista suklaamousse. Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata välillä sekoittaen. Jätä suklaa jäähtymään. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon sula suklaa samalla hyvin sekoittaen. Vatkaa joukkoon vielä mascarpone. Levitä mousse kakkupohjan päälle. Nosta päälle seuraava kakkulevy, kostuta.
  Valmista kinuskivaahto. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi, hyväksi vaahdoksi. Jos haluat, lisää joukkoon pari veteen sulatettua liivatelehteä tai vaniljakreemijauhetta. Levitä vaahto kakkulevyn päälle. Viipaloi banaani ja lado viipaleet kinuskimoussen päälle. Nosta päälle viimeinen levy, kostuta. 
  Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Valmista suklaakreemi. Vatkaa ensin huoneenlämpöinen voi vaahdoksi. Lisää joukkoon muut kreemin ainekset ja jatka vatkaamista, kunnes kreemi on pehmeää ja helposti levitettävää. Levitä ensin ohut kerros kreemiä kakun reunoille ja päälle. Tässä vaiheessa kinuskitäyte yritti karata kreemin joukkoon, mutta kreemin sai levitettyä, kun sen teki pikku nokare kerrallaan. Jos haluat, voit pitää kakkua ensin pakastimessa ennen kreemin levittämistä. 
  Nosta kakku kylmään vähintään vartiksi. Levitä sitten reunoille toinen, tasainen kerros kreemiä. Nosta kakku jälleen kylmään.
  Valmista kinuski. Mittaa sokeri ja kerma mielellään pinnoitettuun kattilaan ja kuumenna välillä sekoitellen. Keitä kinuskia miedolla lämmöllä kunnes se sakenee. Kinuski on valmis, kun vesilasiin pudotettu tippa ei hajoa, vaan jää pyöriteltäväksi palloksi. Älä anna kinuskin kiehua liian kovaa. 
  Anna kinuskin jäähtyä jonkin aikaa. Kaada kinuski kakun päälle ja levitä varoen lastalla. Liian kuuma kinuski sulattaa kreemipinnan. 
  Koristele kakku haluamallasi tavalla. 



  
Paljon onnea päivänsankarille! ♥ 


22. maaliskuuta 2017

Nähdäänkö sunnuntaina?

Hei, jos sunnuntaina 26.3 ei ole ihmeempää tekemistä, suuntaa kulkusi Seinäjoelle Ykkösbasaarille! Minä ja moni muu bloggaaja ollaan siellä koko päivä, tai ainakin niin kauan kuin myytävää piisaa. Tarjolla on monenmoisa ohjelmaa, kirpparilöytöjä ja tietenkin Kääpiölinnan herkkuja! Tule ihmeessä piipahtamaan ja sanomaan hei. :)









Pää sauhuten olen miettinyt, mitä teille tällä kertaa leipoisi. Sen voin luvata, että tarjolla on taas suuren suosion saanutta pätkis- ja geishakakkua. Kahdenlaisia muffinssejakin löytyy, toiset gluteenittomista aineksista valmistettuna. Jotain suolaistakin täytynee taas kehitellä, mutta miitä se sitten on, se selviää viimeistään lauantaina.







20. maaliskuuta 2017

Kahvilla kerran - esittelyssä sisustuskahvila Ruufus ♥

Tiesitkö, että Seinäjoen keskustasta löytyy uskomattoman suloinen sisustuskahvila, Ruufus nimeltään, jossa kaikki herkut on gluteenittomia? Minä tiesin kyllä kahvilan olemassaolon, mutta koskaan en ollut ehtinyt piipahtamaan sisälle. Sitä en tiennyt, että kahvila tosiaan tarjoaa vain ja ainoastaan gluteenittomia herkkuja. Ja löytyypä vitriinistä kuulemma aina joku raakakakkukin! Kahvila sijaitsee kiven heiton päässä asemasta eli sopii varsin mainiosti piipahduspaikaksi myös Seinäjoella junaa vaihtaville. 



Aika tarkalleen kuukausi sitten pääsin muiden SObloggaajien kanssa tutustumaan kyseiseen kahvilaan. Alla pieni pintaraapaisu kahvilan tarjonnasta. Suosittelen kuitenkin, että marssit itse paikan päälle tutustumaan. Et varmasti kadu!

Kahvilan vitriinistä löytyvät herkut valmistetaan paikan päällä omistajien voimin. Kuten aiemmin mainitsin, kakut ovat gluteenittomia, ja aivan älyttömän herkullisia! Nappasin kuvan vitriinistä vasta sen jälkeen, kun joukko ahneita bloggaajia oli ehtinyt tyhjätä lautasista valtaosan. Tarjolla oli niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja, sitä raakakakkua unohtamatta. Itse päädyin maistelemaan suklaakakkua, joka todellakin oli suussasulavaa! Tässä kahvilassa saa unohtaa kuivat, mauttomat pakastekäntyt, sillä jokainen kakku on taatusti rakkaudella tehty.





Lounasaikaan kahvilassa on tarjolla kahdenlaista keittoa. Hintakaan ei päätä huimaa, mutta enhän minä sitä enää muista. Onneton kun menin hukkaamaan kaikki mukaan ottamani lappuset. Kahvilan Facebook-sivuilta voit seurata mitä keittoa on milloinkin tarjolla. 

Kahvilassa asiakas palvellaan alusta loppuun. Itse ei tarvitse kahveja kaadella, tahi siivota jälkiään, sillä henkilökunta pitää tästä huolen. Tällaiselle huonokätiselle ilahduttava tieto oli myös se, että tarvittaessa kantavat kahvit sun muut pöytään. Tällä kertaa selvisin siitä itse, mutta huonoina päivinä tällaisessa apu on tervetullutta. Varmasti apua saisi muuallakin, mutta sen pyytäminen on aina mukamas yhtä hankalaa. Täällä uskallan jatkossa pyytää apua, jos tarve vaatii.




Kahvila ei tosiaan ole pelkkä kahvila, vaan samassa on myös sisustusliike. Pöydiltä löytyi jos jonkinlaista ihanaa tavaraa, saippuoita, makukahveja sekä Compagnie de Provencen Terra-tuotteita, joista viime kesänäkin kirjoittelin. Jos oikein kuulin, niin Ruufus on Seinäjoella ainoa paikka, josta näitä tuotteita saa. Kuukaudessa valikoima sisustustavaroiden suhteen on varmasti muuttunut, joten käy paikan päällä kurkkaamassa mitä kivaa kahvilasta tällä hetkellä löytyy. 






Pakko muuten mainita vielä, että kahvilaan on tervetulleita myös hyvätapaiset koirat! Ja jos et koirakaveria halua ottaa mukaan, voit ostaa tuliaisiksi koirille sopivia herkkuja. 




Iso kiitos vielä kahvilan omistajille, että saatiin teillä vierailla! Taatusti tulen toistekin. :)

P.s. Kahvilasta voit tilata kakkuja myös kesän juhliin! 


16. maaliskuuta 2017

Uunissa paistettu mustikka-mascarponekakku ♥

Olin vahingossa ottanut viikonlopun kakkuja varten rasiallisen mustikoita sulamaan, vaikka tarkoitus oli käyttää kakkuun mansikoita. Mustikat sellaisenaan ei meillä oikein katoa, joten oli pakko leipoa niistä jotain omalle sakille. Ulla Svenskin Lempileivonnaiset-kirjassa on yksi mustikkajuustokakun ohje, joka on ollut testattavien listalla jo tovin. Ja nyt kun kerran mustikoita oli pakko käyttää, pääsi ohjekin käyttöön. Tosin muuttelin ohjetta aikalailla, sillä meidän perheessä valkosuklaa ei oikein kelpaa. Minä syön kyllä, mutta muut ei. Philadelphia-juustokin korvasin mascarponella. Kun valkosuklaan jätti pois, ei kakusta tullut älyttömän makeaa. Jos haluaa tehdä ilman suklaata, voi sokeria laittaa aavistuksen enemmän. Vaikka hyvää tämä oli näinkin.




Paistettu mustikkajuustokakku

Pohja:
200 g Marie-keksejä 
150 g voita
Täyte:
600 g mascarponejuustoa
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl maissitärkkelystä
3 kananmunaa
(200 g valkosuklaata)
Pinnalle:
2 dl mustikoita
sokeria

  Murskaa keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa sekaisin. Taputtele keksimurska leivinpaperilla vuorattuun, halkaisijaltaan 24cm:n irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.
  Vatkaa mascarpone ja maitorahka sekaisin, lisää sokerit ja maissitärkkelys joukkoon. 
Sekoita kananmunat yksitellen täytteeseen ja lisää halutessa pieniksi paloitellut valkosuklaat. Kaada täyte pohjan päälle, ripota mustikat päälle ja halutessasi hieman sokeria pinnalle. 
  Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 minuuttia, sammuta uuni ja anna paistua vielä jälkilämmöllä noin 30-40 minuuttia. 
  Nosta jäähtynyt kakku jääkaappiin yöksi ja tarjoile seuraavana päivänä.




14. maaliskuuta 2017

Simppelit lohimurekepihvit

Heipä hei ja hyvää iltaa! Taitaa olla taas viikko viime kirjoittelusta ja juttua olisi vaikka kuinka! Välissä on tullut tehtyä jokunen kakku ja yhdestä kahvilavierailustakin on ollut tarkoitus teille kertoilla jo jonkin aikaa... Mutta ei mennä niihin vielä tänään. Nyt nimittäin ajattelin tarjoilla teille helppojen kalapihvien ohjeen.

Tein muutama päivä sitten periaatepäätöksen, että nyt laitetaan meidän perheen ruokahommat kuntoon. Se tietää taas ruokalistojen suunnittelua ja pohdintaa siitä mitä syödään. Viime aikoina ruokapuoli on ollut vähän vähällä huomiolla ja syöty ollaan mitä sattuu. Syy moiseen terästäytymiseen on pikkujätkän seilaavat sokerit. Parin flunssan jälkeen sokereita ei ole saatu kunnolla aisoihin, vaan ovat kaikkea 1,9:n ja liki 20:n välillä. En tiedä auttaako tämäkään, mutta kaikkeni teen, että tuo vuoristorata saadaan tasaantumaan.

Joskus muinoin meillä oli periaatteena, että kerran viikossa pitää olla kala- ja/tai kasvisruokapäivä, keittopäivää unohtamatta. Ja siihen palattiin taas tästä viikosta alkaen. Tottahan nuo ruokasuunnitelmat saattaa elää tilanteiden mukaan, mutta jos ainakin yrittäisi moista järjestelyä.

Tänään tosiaan oli kalaruoan vuoro ja sen innoittamana paistoin pikkuruisia lohimurekepihvejä. Nämä pihvit on varsin helppo tehdä. Sen kun lyö karkeasti paloitellut ainekset monitoimikoneeseen, ajaa ainekset massaksi ja paistaa pihveiksi. Näissä pihveissä on ihanan rapsakka pinta ja ainakin minä näistä tykkäsin. Jos jotain haluaa muuttaa, niin massan sekaan voisi lorauttaa tilkan sitruunamehua.




Pihvien seuraksi tarjosin muusia ja valmista remoulade-kastiketta. 

Helpot lohipihvit

n. 600 g ruodotonta ja nahatonta lohta
2 salottisipulia
2 pientä paahtoleipäviipaletta
1 tl suolaa
maun mukaan pippuria
tuoretta persiljaa
½ dl vehnäjauhoja
(sitruunamehua)
Paistamiseen:
öljyä

  Nypi lohesta ruodot ja poista nahka. Leikkaa filee reilun kokoisiksi paloiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Revi paahtoleivät pienemmiksi paloiksi. Laita ainekset leikkuuterällä varustetun monitoimikoneen kulhoon ja aja tasaiseksi massaksi.
  Muotoile massasta pieniä pihvejä ja paista ne kullanruskeiksi öljyssä pannulla. Tarjoa muusin, salaatin ja remouladekastikkeen kera.




6. maaliskuuta 2017

Pehmeän raikas trooppinen juustokakku ♥

Eilen oli aihetta juhlaan, sillä tyttöni täytti 16-vuotta! Joka vuosi tähän aikaan sitä vain ihmettelee, että mihin se aika on oikein kadonnut. Pienestä ruttunaamasta on kasvanut upea nuori nainen. ♥ Samalla väkisinkin pohtii itseään saman ikäisenä. Olin juuri täyttänyt 16, kun isäni kuoli. Olin aloittanut lukion, joka jäi aika pian kesken. Siirryin kyllä myöhemmin iltalukion puolelle, jossa hoidin homman loppuun. Ajatus- ja arvomaailma oli kyllä aivan erilainen, kuin mitä tytölläni. Ja hyvä niin! Siinä missä tyttö juoksee kameran kanssa lintujen perässä, kulutin minä kaikki aikani kaupungilla notkuen. Pakko sanoa, että varsin ylpeä olen tuosta neitokaisesta. 

Juhlan kunniaksi pyöräytin trooppisen juustokakun Tarun Taikakakut-blogin ohjeen mukaan. Voi taivas, miten hyvää tämä oli! Joissain kohdissa tein toisin kuin Taru, mutta lopputulos lienee aika sama kuin Tarullakin. Kiitos Taru jälleen kerran huippuhyvästä ohjeesta!





Trooppinen juustokakku

Pohja:
200 g Digestivekeksejä
80 g voita
Täyte:
4oo g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kermaa
3 dl Bonnen Trooppista sosetta
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
8 liivatelehteä
½ dl vettä
Kiille:
1 dl trooppista sosetta
1 dl vettä
2 liivatelehteä
Koristeeksi:
pari palaa valkosuklaata
marenkeja
massasta tehtyjä kukkia
koristerakeita

  Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita ainekset keskenään ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Voit tehdä kakun myös suoraan kakkupahvin tai tarjoilualustan päälle. Kokoa kakku silloin alustan päälle nostetun reunavuoan tai irtopohjavuoan reunan sisään. Laita pohja jääkaappiin täytteen teon ajaksi. 
  Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sokerit, tuorejuusto ja hedelmäsose. Vatkaa nopeasti tasaiseksi. Kiehauta vesi ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Anna liivateseoksen jäähtyä hetkisen. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla vatkaten. Kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään tunti ennen kiilteen lisäämistä.
  Laita kiillettä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Lämmitä 2 rkl vettä kattilassa. Kun vesi kiehuu, sulata pehmenneet liivatelehdet siihen. Kun liivatteet ovat liuenneet, lisää joukkoon hedelmäsose ja loput vedestä. Sekoita tasaiseksi ja kaada tai lusikoi varovasti kakun päälle. Kiilteen lisäämisen jälkeen anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia, mielummin yön yli. 
  Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa. Laita sula suklaa pursotus- tai pakastepussiin ja pursota kakun pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla juuri ennen tarjoilua. Marengit ja massakoristeet eivät kovin kauaa kestä liivatetta sisältävän kiilteen päällä, vaan alkavat sulaa.







5. maaliskuuta 2017

Varsin suklainen kakku tytön rippijuhlaan

Tälle viikonlopulle ei pitänyt muita kakkujuttuja olla kuin tytön synttärikakku. Mutta kun kauniisti pyydettiin rippikakkua nuorelle neidille, niin enhän minä sitten osannut kieltäytyä. Ja ehkä otin tämän pienoisena haasteena, sillä tyttö jolle kakun tein, ei tykkää täytekakuista ollenkaan. Jos suostuu maistamaan edes palasen, niin olen varsin tyytyväinen. 



Tytön toiveen mukaan kakusta tuli varsin suklainen. Pohjana on Suklaapossun mehevä suklaapohja, täytteenä Daim-mousse, reunoille suklaakreemi ja päällä vielä kinuski. Kinuskiin kävin hakemassa apuja KakkuKatrin sivuilta. Kinuskin kanssa tuli hieman ongelmia, sillä en malttanut antaa sen jäähtyä tarpeeksi. Sen seurauksena päällä oleva suklaakreemi alkoi sulaa ja sekoittua kinuskiin. Onneksi koristeilla sai pelastettua pahimmat kauneusvirheet. Aivan niin kauniin tasainen ja reunoilta valuva kinuskista ei tullut kuin halusin, mutta toivottavasti kakku kuitenkin kelpaa. 

Kakun aineksista kaikki muut ovat laktoosittomia, paitsi tuo täytteessä käytetty Daim-suklaa. 




Rippikakku tytölle (Daim-täytekakku kinuskilla)

Pohja:
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1½ dl ranskankermaa
3 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl fariinisokeria
4 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
½ tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
Kostutus:
vaniljasokerilla maustettu maito
Täyte:
4 dl kuohukermaa
250 g mascarponea
1 levy (200g) Daim-suklaata
Suklaakreemi:
200 g voita
3½ dl tomusokeria
½ dl tummaa kaakaojauhetta
½ rkl vaniljasokeria
1½ rkl maitoa
Kinuski:
2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1 dl tomusokeria
pikku nokare voita
Koristeet:
kukat sokerimassaa
kultaisia koristerakeita ja -helmiä
marenkeja

  Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 22 cm irtopohjavuokaan. Paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Jos pinta tummuu liikaa, laita vuoan päälle pala foliota kypsentämisen loppupuolella. Anna jäähtyä.
  Valmista täyte. Paloittele 150 g suklaalevystä mikron kestävään kulhoon ja sulata mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Rouhi loput suklaasta karkeaksi rouheeksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Anna suklaan jäähtyä hetkisen ja sekoita se sitten tuorejuuston joukkoon. Lisää kermavaahto sekä suklaarouhe. Sekoita täyte tasaiseksi..
  Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Halutessa voit koota kakun vuokaan tai kakkualustalle reunavuoan tai irtopohjavuoan reunan sisään. Kostuta levy kevyesti ja levitä päälle puolet täytteestä. Nosta päälle toinen levy, kostuta ja täytä. Päälle vielä viimeinen kakkulevy ja kostutus. Kääri kakku kelmuun ja anna maustua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään. 
  Valmista kreemi. Vatkaa ensin huoneenlämpöinen voi vaahdoksi. Lisää muut ainekset ja jatka vatkaamista kunnes kreemi on tasaista ja notkeaa. Levitä ensin ohut kerros kreemiä kakun reunoille ja pinnalle vähän kerrallaan. Tässä vaiheessa täytettä saattaa sekoittua kreemin joukkoon, mutta se jää piiloon seuraavan kreemikerroksen alle. Nosta kakku jääkaappiin vähintään 15 minuutiksi. Levitä sen jälkeen toinen kerros kreemiä. Yritä saada molemmilla kerroilla pinnasta mahdollisimman tasainen. Nosta kakku jääkaappiin ja anna kreemikerroksen jämähtää kunnolla.
  Valmista kinuski. Keitä kermaa ja sokereita n.15-20 minuuttia pienellä teholla samalla sekoitellen. Kinuski on valmista kun lastalla nostatamalla se ei valu lastan päältä heti pois. Tai voit tehdä perinteisen kylmävesi testin eli tiputtaa pisaran kinuskia kylmään veteen. Jos pisara hajoaa niin kinuski ei ole valmista, jos pisara jähmettyy on kinuski valmis. Lisää voi nokare ja anna kinuskin hetken jäähtyä.
  Kaada kinuski kylmän kreemipinna päälle ja auta lastalla tai paletilla kinuski valumaan niistä kohdista kuin haluat.  Nosta kakku kylmään, jotta kinuski jähmettyy hiukan. Koristele kakku haluamallasi tavalla. 
  Huom! Jos kinuski on liian kuumaa, sulattaa se kreemin altansa!

Tässä viimeisessä kuvassa näkyy hyvin pinnan epätasaisuus ja kuinka tumma kreemi kuultaa kinuskin alta. Lisäkerros kinuskia olisi voinut pelastaa tilanteen, mutta aineksia ei kaapista löytynyt. Aivan näin pahalta kakku ei näyttänyt luonnossa. 





2. maaliskuuta 2017

Ihana, suklainen tiramisukakku ♥

Viime aikoina muksut on aina silloin tällöin kyselleet, että oonko kentien leiponut MEILLE jotain. Vastaus on ollut aina kielteinen, joka puolestaan on saanut aikaan hieman pettyneitä ilmeitä. Kun on saanut leipoa paljon muille, ei oikein ole huvittanut leipoa mitään omalle sakille.

Hiihtoloman kunniaksi päätin eilen leipoa tiramisukakun Kakkujen kuningattaret-kirjan ohjeen mukaan. Ohje on kiinnostanut jo pitkään, mutta aina se testaaminen on sitten jäänyt. Kakun ohjetta soveltelin sen verran, että espressopikakahvijauheen ja maidon korvasin espressojuomalla + maidolla. Täytteeseen tulevan alkoholin kiehautin ja jäähdytin ennen täytteeseen lisäämistä. 

Kakku on kerrassaan suklainen ja maultaan ehkä aavistuksen kitkeräkin. Silti varsin herkullinen ja ihanan mehevä. 



Tiramisukakku

Pohja:
250 g tummaa suklaata
175 g voita
2 dl ruokosokeria
4 munaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl espressopikakahvijauhetta
3/4 dl maitoa 
TAI 
yhteensä 3/4 dl espressoa + maitoa
Täyte:
2 dl vispikermaa
250 g mascarponea
2-3 rkl tomusokeria
1 vaniljatanko
2-3 rkl manteli- tai kahvilikööriä tai konjakkia
Lisäksi:
n. 25 g tummaa suklaata rouhittuna
Koristeluun:
kaakaojauhetta
halutessa tuoreita marjoja

  Sulata suklaa vesihauteessa, paksupohjaisessa kattilassa liedellä miedolla lämmöllä tai mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoitellen. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vaahtoon samalla vatkaten. Lisää sula suklaa. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kahvijauhe keskenään ja lisää erissä taikinaan. Lisää lopuksi maito tai vaihtoehtoisesti kahvijuoma + maito ja sekoita taikina tasaiseksi. 
  Pingota leivinpaperi kahteen irtopojavuokaan (halk. n. 20cm) ja voitele vuokien reunat. Jaa taikina vuokiin. Paista pohjia 175 asteisen uunin keskitasolla n. 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä.
  Valmista täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone ja tomusokeri. Tässä kohtaa mun täyte meni löysäksi, mutta kunnon vatkaamisella jämähti taas. Halkaise vaniljatanko ja raaputa sen sisus täytteeseen. Lisää alkoholi ja sekoita tasaiseksi. 
  Nosta toinen kakkupohjista tarkoiluvadille. Levitä päälle puolet täytteestä ja sen päälle rouhittu suklaa. Nosta toinen kakkupohja päälle ja levitä sen päälle loput täytteestä. Anna kakun maustua viileässä muutama tunti.
  Koristele kakku ennen tarjoilua tummalla kaakaojauheella, tuoreilla marjoilla, suklaalla tai millä ikinä keksitkin. 




1. maaliskuuta 2017

Kakkuja x 3!

Palataanpas taas viime viikon loppupuolelle ja muutamaan kakkuun. Aiemmin kertoilin eläkejuhliin tehdyistä voileipäkakuista, joten nyt voisi esitellä samoihin juhliin tehdyt makeat herkut. 

Ensimmäisenä on vuorossa kakku, joka instagramin puolella jo vilahtikin, ja joka sai meikäläisen kyynelehtimään. Tämän kakun kohdalla kaikki mahdollinen tuntui menevän pieleen. Uudella uunilla tehty pohja ei ensin onnistunut, enkä kyllä ollut täysin tyytyväinen toiseenkaan. Täytteet sentään onnistui ja hyytyi kuten pitikin, mutta koristelu sitten taas.... Mulla oli kakun suhteen aivan toisenlaiset suunnitelmat, mutta eihän ne sitten onnistuneet. Koristelin kakun yömyöhällä, mikä oli se suurin virhe. Väsyneenä kun ei homma toimi, kuten pitäisi. Voikreemistä tehdyistä tulppaaneista tuli aivan liian värikkäitä ja pursottelin ne liian harvaan. Pakko oli sitten pursotella kermaa väliin, että sai edes vähän tilannetta pelastettua. 

Kakun pohja on gluteeniton ja täytteenä on tuttu mango-vadelmatäyte. Päällä on kerma, mutta tulppaanit on tosiaan reilusti vaniljalla maustettua voikreemiä. 







Toinen, päivänsankarille tehty kakku sisälsi mansikka-mascarponetäytteen ja munattoman pohjan. Pohjan paistoin halkaisijaltaan 15 senttisessä vuoassa, jolloin paistoaika oli paljon pidempi kuin aiemmin tehdyssä pohjassa. Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut pienentää paistolämpötilaa ja pidentää paistoaikaa, sillä nyt kakkuun jäi turhan kovat reunat. Yritin kostuttaa kakkua reilusti, toivottavasti se auttoi. Kakkuun toivottiin eläkkeelle tanssahtelevaa rouvaa ja tältä se sitten näytti. 




Viikonlopun viimeinen kakku meni pienen neitokaisen synttäreille ja on tehty samalla ohjeella kuin aiemmin tehty Frozen-kakkukin. Tosin pohja oli seitsemän munan ja täytteiden määrää lisäsin samassa suhteessa. 



Seuraavaksi saakin suunnitella kakkua oman tytön synttäreille. Toiveissa on jonkinmoinen juustokakku, vaikka itse salaa haaveilin popcorn-kinuskikakusta. Jos omistat maailman parhaan juustokakkureseptin, linkkaa se ihmeessä kommentteihin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...