31. maaliskuuta 2018

Keväinen mansikka-mascarponekakku ♥

Yllätys, yllätys... Taas olisi tarjolla tarinaa kakusta. Meidän pääsiäisruokailuissa kun ei ollut mitään ihmeellistä, eilen nyhtöpossupurilaisia, tänään heppaa ja perunapalleroita. Tällä hetkellä en vaan yksikertaisesti jaksa keksiä sen kummempia sapuskoja. Mitä helpommalla saa ruoan pöytään, sen parempi.

Tällä kertaa voisin esitellä kakun, jonka tein serkkuni puolesta meidän sukulaisrouvalle. Kakku oli kiitos räsymatoista, jotka serkkuni sai. Näin jälkikäteen tuli mieleen, että kakkuunhan olisi voinut laittaa koristeeksi jotain mattoihin liittyvää, mutta toisaalta, tästä kakusta tuli ihan nätti näin. Koristelu on hyvin yksinkertainen, mutta joskus se vaan toimii. Valkoiset pikkukukat oli tarkoitus asetella toisin, mutta onnistuin taas hipaisemaan liian isolla kumihanskalla kakun pintaan pienen jäljen, eikä sitä saanut korjattua oikein muuten, kuin laittamalla kukan päälle. 

Kakussa on neljän munan gluteeniton pohja ja täytteenä laktoositon mansikka-mascarponetäyte. Kakku on halkaisijaltaan n. 20 senttiä ja korkeutta tällä komeudella on reilu 10 senttiä. Kostutukseen käytin vedellä laimennettua sitruunamehua. Kakun päällä on tomusokerilla ja vaniljakreemijauheella maustettu kerma, gluteeniton suklaa sekä sokerimassakukkaset. 


Yleensähän teen kakkupohjat sillä 70%-menetelmällä, eli munien paino kerrotaan 0,7:llä, jolloin saadaan tarvittavan sokerin määrä. Mutta etenkin gluteenittomiin pohjiin tulee tällä tavoin helposti kova kuori päälle pohjaa paistettaessa. Usein vähennänkin sokerin määrää 10-20 grammalla, jolloin kuorta ei tule. En tiedä mikä taika tässä on, mutta ainakin mulla tämä toimii. 


Kiitos vielä Hanna, kun sain tämän kakun tehdä! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti