7. maaliskuuta 2018

Nuoren neitokaisen prinsessakakku ♥

Yksi tänä vuonna tehdyistä kakuista oli prinsessakakku nuoren neitokaisen synttäreille. Pohjana on kuuden munan kakkupohja, täytteenä vaniljatäyte mansikkahillon kera. Samainen täyte löytyy  myös aiemmin tehdystä prinsessakakusta, ja kuinkas ollakaan, tälläkin kertaa täytteen valmistaminen oli hieman haasteellista. Klimpeiltä tosin vältyttiin, mutta nyt täyte jäi ihan hirveän löysäksi. Jouduin lisäämään täytteeseen muutaman liivatteen ja vain toivomaan parasta. Onneksi täyte hyytyi sen verran, että kakku pysyi kasassa. Ehkä tästä voisi oppia, ettei tuota ohjetta kannata noudattaa, vaan tehdä joku vastaava. Kakun päälle laitoin sokerimassan marsipaanin sijaan, massan alla on vaniljan makuinen voikreemi. Päälle toivottiin erilaisia kukkasia. 


Kakkupohjan paistoin puolipallon muotoisessa vuoassa, johon kakun myös kokosin. Mutta ihan hyvin voit tehdä levykakkupohjan, leikata siitä sopivan kokoisia paloja ja koota kakun kelmulla vuorattuun kulhoon. Tai tehdä normi kakkupohjan, laittaa täyttäessä keskelle enemmän täytettä ja vetää kakun kelmulla oikeaan muotoon, jolloin saat siitä prinsessakakkumaisen. 


Lämpimät onnittelut päivänsankarille vielä näin jälkikäteen! ♥

4 kommenttia: