22. elokuuta 2012

Koskenlaskijoita kaikki tyynni

Eilisen järjettömän mässäilyn jälkeen oli hyvä ottaa vähän kevyemmin. Tai ainakin kuvitella syövänsä vähän kevyempää ruokaa, sillä eihän sitä juustoklönttiä keitossa lasketa, jos ei sitä voi nähdä. Niin paljon kun tuo mun neiti inhoaakin kasvissosekeittoa, niin uskollisesti mä jaksan niitä väkertää. Mä kun taas tykkään. On taivahan tosi, että aina ei voi kaikkia miellyttää noilla ruokavalinnoilla.

Päivän keiton ohje löytyi Me-lehdestä. Viherpippurisen juuston vaihdoin yrtti-valkosipuliseen, kun tuo viherpippuri ei oikein kolahda. Jollain todella omituisella tapaa savustettu tabasco sopi tuon keiton kanssa. Keiton kaveriksi pyöräytin vielä kauramuffineja. Mua lahjottiin eilen kahdella keittokirjalla ja niistä toisesta löytyi tämä ohje. Kirja on siis semmoinen "Me-lehden ruokakirja" ja toinen "Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä". Ohje oli siis tuosta ensin mainitusta.

Koskenlaskijan juureskeitto

1kg juureksia (laitoin bataattia, porkkanaa, purjoa ja palsternakkaa)
2 sipulia
1pkt (250g) viherpippurilla maustettua Koskenlaskija-juustoa tai vastaavaa oman maun mukaan
1l vettä
1 kasvisliemikuutio
n.0,5tl suolaa
0,5-0,75tl jauhettua muskottipähkinää (unohdin)

   Kuori ja paloittele juurekset ja sipulit. Pane palat kattilaan, lisää vesi, liemikuutio, paloiteltu juusto ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kasvisten kypsyä miedolla lämmöllä poreillen, kunnes ne ovat täysin pehmeitä. Soseuta keitto, tarkista maku ja ohenna tarvittaessa kasvisliemellä. Tarjoa keitto rapeiden, basilikalla maustettujen leipäkuutioiden kanssa. (Paistoin kuivatulla basilikalla ja paprikajauheella maustetussa öljyssä kuutioitua paahtoleipää).

Kauramuffinit

2,5dl maitoa
0,5dl siirappia
0,5palaa hiivaa (laitoin 1 pussin/11g kuivahiivaa)
1tl suolaa
1tl fenkolia tai anista
1dl siemensekoitusta tai rouhittua pähkinää
3dl kaurahiutaleita
3dl vehnäjauhoja
50g juoksevaa margariinia (laitoin rypsiöljyä)
Pinnalle:
0,25-0,5dl siemensekoitusta

  Lämmitä maito ja siirappi 40-asteiseksi ja kaada neste taikinakulhoon. Sekoita hiiva, suola ja rouhittu fenkoli tai anis joukkoon. (Lisäsin kuivahiivan pieneen jauhotilkkaan sekoitettuna) Lisää siemensekoitus ja kaurahiutaleet, vehnäjauho ja margariini joukkoon. Sekoita taikina hyvin ja annostele se kahdella lusikalla muffinipellin vuokiin ja ripottele siemensekoitus pinnalle. Peitä ja kohota 15–20 minuuttia. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Nauti lämpimänä salaatin kanssa.




On muuten kätevää, kun vieraat ottaa kyläilemään tullessaan omat eväät mukaan. Jemiina kävi tuomassa mulle ihania lahjoja ja samalla toi maistiaiseksi sitruunaisia kuppikakkuja. Käykäähän vilkaisemassa ohje Jemiinan blogista. Oli tosi namia!



Ja sitten vielä viimeinen mahdollisuus saada tämä kiva "Annan kotiruokaa"-kirja itselleen. Huomenna 23.8.2012 klo 18.00 onnetar valitsee onnellisen voittajan. Ettei tartte lähteä selaamaan vanhoja kirjoituksia, niin osallistua voi kommentoimalla tämän päiväistä juttua. Sana "arvonta" piisaa, mutta saa muutakin runoilla :) Huhuilen voittajaa sitten huomenna! Tähän saakka osallistuneet huomioitu. Kiitokset kivoista kommenteista.


1 kommentti:

  1. Minä tein tätä tuolla viherpippurituorejuustolla ja itse pidin siitä säväyksestä, jonka se antoi keitolle. Ei ollut niin laimeaa, kuin kasvissosekeitot joskus ovat. Hyvä ja helppo keitto-ohje!

    VastaaPoista