18. kesäkuuta 2014

Everybody wants a cookie - herkulliset suklaahippukeksit

Keittokirjahaaste nytkähti taas yhden pykälän eteenpäin, kun innostuin leipomaan suklaakeksejä Kotilieden Suuren juhlakirjan ohjeen mukaan. Ohje sinänsä oli ok, mutta paistamisen kanssa saa olla tarkkana. Jopa meidän hitaassa uunissa keksit kypsyivät nopeammin kuin ohjeessa oli mainittu. Luulen tosin, että mun keksit olivat pienempiä ja siksi paistuivatkin nopeammin. Yhden pellillisen ehdin paistamisen aikana polttaa. Keksit kannattaa jäähdyttää ritilällä, jolloin niistä tulee mukavan rapeita. Niin hyviä kuin nämä olivatkin, niin eivät ne voittaneet aiemmin testattua suklaahippukeksiohjetta.




Chocolate chip cookies 

150g voita tai margariinia
1,25dl sokeria
1,25dl fariinisokeria
1tl vaniljasokeria
1 kananmuna
3,25dl vehnäjauhoja
0,5tl leivinjauhetta
0,5tl soodaa
0,5tl suolaa
2,75dl pieneksi paloiteltua taloussuklaata

  Vatkaa pehmeä rasva, sokeri, fariinisokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmuna. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään ja lisää vaahdon joukkoon parissa erässä. Lisää lopuksi suklaapalat.
  Vuoraa uunipelti leivinpaperilla, nostele ruokalusikalla taikinasta nokareita pellille. (Jätä tilaa, sillä keksit leviävät.) Paista 200 asteisessa uunissa 8-12 minuuttia tai kunnes keksit ovat kauniin vaaleanruskeita ja kypsiä myös pohjasta. 
  Nosta jäähtymään ritilälle.

Kääpiölinnan keittokirjat:
(jo käytetyt punaisella tekstillä, poistettavat sinisellä)

1. 1000 cocktailia
2. Alaston kokki (poistettu)
3. Arabialainen keittiö 
4. Arto Paasilinnan taivaallinen herkkukirja
5. Baarimestarin parhaat
6. Curryruoat
7. Diabeetikon ruokavalio
8. Eurooppalaisessa keittiössä
9. Farang - modernia aasialaista
10. Grilli- ja fondyyherkkuja
11. Grillikirja
12. Hannah Montana - Hannahin herkkuja
13. Helpot herkut - juhlaruokia
14. Herkkuja Indonesiasta
15. Hyvän olon herkut
16. Hyvää ruokahalua - Kotikokin parhaat ruokaohjeet
17. Ihanimmat piirakat
18. Italian herkut
19. Itämainen keittiö 
20. Juhlaleivonnaiset
21. Kansainväliset kotiruokasuosikit
22. Karvinen keittää
23. Keittiön tuliset herkut 
24. Keittotieto - kasvisruoat ja kastikkeet
25. Kiinalainen keittokirja
26. Kodin herkkuleivonnaiset 
27. Kodin parhaat juhlat
28. Koko perhe keittiössä 
29. Kotilieden iso leivontakirja
30. Kotilieden parhaat leivonnaiset
31. Kotilieden suuri keittokirja
32. Kotitalous 7
33. Kuppikakut
34. Kreikka - Välimeren keittiö 
35. Kätevä keittokirja
36. Lasten omat synttärikakut
37. Leipää monella tavalla 
38. Leivonta
39. Maailman herkut
40. Maailman keittiöt - opas kansainväliseen ruokakulttuuriin
41. Makeat herkut
42. Marjaherkkuja ja muuta hyvää
43. Maukas texmex-keittiö
44. Maukkaita pikkupaloja
45. Me-lehden ruokakirja
46. Menu keittokirja III
47. Mummo Ankan unelmaherkut
48. Murhaavan herkullista
49. Nanny Ogg's cookbook
50. New Yorkin baarimestarien parhaat drinkit 
51. Painonvartijat - Klassiset herkut
52. Paras keittokirja No 1. Noutopöytään. Parsaherkkuja. Unelmajälkiruokia.
53. Paras keittokirja No 2. Salaatteja. Grilliin. Piknikille. Ym.
54. Paras keittokirja No 3. Rapuja. Sieniä. Marja- ja hedelmäjälkiruokia. Ym.
55. Paras keittokirja No 4. Äyriäisherkkuja. Nopeaa. Suklaista.
56. Paras keittokirja No 5. Intialaista. Patoja. Pastaa.
57. Paras keittokirja No 10. Kananmunia. Lammasta. Kotileipää. Ym.
58. Parhaimmat ruokasienet ja sieniherkut 
59. Pastat
60. Pirkan paras leivontakirja 
61. Pirkan parhaat jouluherkut
62. Pirullisen kuuma chilikirja
63. Prinsessojen keittokirja 
64. Rottatouille - Mestarirotan reseptit
65. Ruokamatka maailmalle
66. Ruokasuosikit: Italia
67. Ruokasuosikit: Jälkiruoat 
68. Ruokasuosikit: Kiina
69. Ruokasuosikit: Kreikka
70. Ruokasuosikit: Meksiko
71. Ruokasuosikit: Sushi
72. Ruokasuosikit: Vokki
73. Ruotsalaisen kokin keittokirja
74. Ruutukokki - Kodin paras keittokirja 
75. Seuran herkut - suuri ruokakirja
76. Suloiset suolaiset
77. Superruokia - syömällä terveemmäksi
78. Suussa sulava suklaa
79. Syötävän hyvä olutkeittokirja
80. Syötävän suloiset kuppikakut
81. Taivaalliset täytekakut
82. Tee itse terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit
83. Tyylikkäitä thaiherkkuja hetkessä 
84. Unelmakakut
85. Uusia makuja Kiinasta
86. Valkokankaan herkkuja
87. Vie kielen - Herkullisia ruokaohjeita hyvän mielen keittiöstä 
88. Vietnamilaisen keittiön parhaat
89. Viinanmaustajan käsikirja 
90. Vähäkolesterolista ruokaa
91. Värioppia ja sommittelua ruokaan - keittokirja
92. Wok-ruokien parhaat
93. Yksinkertaisesti parasta - Helppojen herkkujen opas
94. Zanuska - Venäläinen keittiö Jäämereltä Kaukasiaan
95. Fun food - Yllätyksellisiä oivalluksia keittiöstä 
96.  Salaattisuosikit ja parhaat buffetit
97. Tapakset ja antipastot 
98. Pieni jäätelökirja suurista nautinnoista 
99. Sopat!
100. Kakkutikkarit 
101. Kotilieden suuri juhlakirja
102. Lempileivonnaiset 
103. Reseptien aarteet sukupolvelta toiselle

3 kommenttia:

  1. Suklaahippukeksit kyllä kiinnostaa, varmaan teen jossain vaiheessa. Melkein kallistuisin tuon aiemman reseptin puoleen! Viimeiset juhannusvalmistelut on täällä torpassa meneillään, kylmä keli ja 16 vierasta tulossa, tarttis kyllä kaikkien mahtuu tuonne meidän uudelle katetulle terassille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä sitä ensimmäistä ohjetta, olivat paljon parempia :)

      Onnea uudelle terassille! Ilmeisesti projekti on vihdoin valmis?

      Poista
  2. Voi keittokirjahaaste...No, ei paniikkia!!! Syksyn pimenevinä iltoina viimeistään pitää taas haasteeseen tarttua! :)

    VastaaPoista