7. toukokuuta 2015

Hurmaava sämpyläboston kinkulla ja salamilla

Ulla Svenskin Suloiset suolaiset-kirjaa selaillessa silmiin tarttui sellainen ohje, jota oli pakko päästä testaamaan. Kyseessä oli tuorejuustolla, kinkulla ja salamilla täytetty bostonkakku. Bostonkakuilla ja mulla on aika huonot välit, sillä jostain syystä onnistun jättämään ne joka kerta raa'aksi sisältä. Tällä kertaa onni oli parempi, sillä tämä kyllä onnistui yli odotusten. Sämpylä itsessään oli ihanan pehmeää ja kuohkeaa ja suolainen täyte toimi loistavasti. Sen verran ohjetta muuttelin, että ruohosipulituorejuuston vaihdoin chilituorejuustoon ja lisäsin täytteeseen vielä hienonnettua persiljaa. Täytevaihtoehtoja voi varioida mielensä ja jääkaapin sisällön mukaan. Luulenpa, että seuraavalla kerralla teen tytön toiveiden mukaisen, sipulilla ja aurinkokuivatulla tomaatilla täytetyn kakkusen.




Salami-kinkku-bostonkakku

Pohja:
3 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl vaaleaa siirappia
3 dl rouheisia sämpyläjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
50 g voita
Täyte: 
100 g chilituorejuustoa
2 dl salamia hienonnettuna
2 dl palvikinkkurouhetta
2 dl juustoraastetta
2 rkl hienonnettuna persiljaa
Päälle:
kananmunaa voiteluun
juustoraastetta

  Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola ja siirappi ja vaivaa jauhot taikinaan. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen voi. Taikina saa olla pehmeää. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä noin tunnin ajan.
  Kumoa taikina jauhotetulle alustalle, vaivaa hetki ja kauli taikina noin uunipellin kokoiseksi levyksi. Levitä tuorejuusto levylle. Ripottele päälle kinkku- ja salamirouhe, juustoraaste sekä persiljasilppu. 
  Kääri levy napakalle rullalle ja leikkaa se kahdeksaan osaan. Voitele irtopohjavuoka (halk. noin 26cm) ja laita palat vuokaan leikkauspinta ylöspäin. Palojen väliin saa jäädä rakoja. Anna kohota peitettynä vielä 30 minuuttia.
  Voitele pinta kananmunalla ja ripota päälle juustoraastetta. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 30-35 minuuttia. 

4 kommenttia:

  1. Loistoidea! Tämä on kummitellut mielessä siitä asti, kun näin tuon kuvan Kääpiölinnan facebookissa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla :) Joskin jatkossa ajattelin, että voisi kokeilla leikata taikinan useampaan palaan, jolloin "sämpylöistä" tulisi vähän pienempiä.

      Poista
  2. Kokeilin tätä viikonloppuna! Onnistui mainiosti :)

    VastaaPoista