15. kesäkuuta 2015

Teellä maustettu possukastike

Kakkujuttujen jälkeen on hyvä palata taas arkeen ja arkisiin ruokiin. Tänään tosin olisi juhlan paikka, sillä nyt on meidän seitsemäs hääpäivä. Perinteisesti hääpäivää on juhlittu siellä missä meidät vihittiinkin, mutta koska Provinssin ajankohta on siirtynyt parilla viikolla, niin täytyisi kai keksiä jotain muuta. Tai sitten juhlitaan vaan vähän myöhemmin. Provinssiin kun ollaan tänäkin vuonna menossa, tosin pakko karsia festaripäivät kahteen. Ei tällä ikää jaksa enää neljää päivää rymytä. 

Mutta siihen ruokaan. Viime viikolla kaivelin mapeistani vanhan Yhteishyvästä poimitun lihakastikeohjeen, joka kuulosti vähintäänkin epäilyttävältä, mutta osoittautui varsin maukkaaksi. Jatkossa tosin jättäisin ranskankerman pois, tai ainakin vähemmälle, sillä mun mielestä se laimensi makua liikaa. Teenä käytin appelsiinilla maustettua rooibos-teetä. 




Afrikkalainen rooibos-lihakastike

400 g porsaan maustamattomia suikaleita
1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 tl paprikajauhetta
1 tl jeeraa
5 dl vettä
2 pussia rooibos-teetä (esim. appelsiini)
1 kana- tai lihaliemikuutio
1 prk (70g) tomaattipyrettä
4 rkl ruskeaa suurustetta
0,5 ruukkua persiljaa
2 dl ranskankermaa
2 tl sokeria
suolaa ja pippuria tarvittaessa

  Ota liha huoneenlämpöön vähintään 30 minuuttia ennen paistamista. Ruskista lihasuikaleet öljyssä kasarissa. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli, lisää lihan joukkoon. Lisää paprika ja jeera ja jatka ruskistamista hetki. 
  Kiehauta vesi ja hauduta teepusseja vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Poista teepussit ja lisää liemikuutio teehen. Lisää neste ja tomaattipyree lihan joukkoon. Pienennä lämpöä ja anna kiehua hiljalleen noin puoli tuntia, kunnes liha on mureaa. 
  Ripottele joukkoon suuruste. Lisää lopuksi joukkoon ranskankerma, sokeri ja hienonnettu persilja. Kuumenna. Tarjoa esimerkiksi riisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti