16. kesäkuuta 2015

Eskon simppeli tonnikalapasta

Keittokirjahaastetta ei suinkaan ole kuopattu, vaikka vähän hiljaista on sillä rintamalla viime aikoina ollutkin. Projektihan alkoi reilu vuosi sitten ja tarkoitus on tutkiskella jokainen hyllystä löytyvä keittokirja testaten aina edes yhtä ohjetta. Jos kirjasta ei mitään mielenkiintoista löydy, menee se surutta kiertoon. Joitakin kirjoja olen hävittänytkin, mutta noita hutiostoksia on suhteessa ollut aika vähän. Lista pitäisi vaan päivittää, sillä muutama kirja on tullut taas lisää. 

Eilen testiin pääsi pikkuruinen Karvinen keittää-kirja. Tuo laiskanpulskea kissa oli mun suuri suosikki muksuna, eikä tuossa mitään vikaa ole vieläkään. Karvisen keittokirja ei kooltaan ole järin suuri, mutta kyllä tuohon muutama ihan hyvä ohje mahtuu. Näissä ohjeissa ei tosin rasvaa tai kermaa säästellä. Kokeiltavaksi valikoitui tällä kertaa Eskon tonnikalapasta. Ruoka oli varsin helppo valmistaa ja meillä kelpasi kaikille, jopa pikkumiehelle, kun vaan ensin noukki sienet syrjään. 




Eskon tonnikalapasta
(4ann.)

n. 500 g pastaa
60 g voita
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
10 pientä tuoretta herkkusientä 
1 prk (n. 400 g) tomaattimurskaa
1-2 dl ruokakermaa
1 prk tonnikalapaloja (laitoin öljyssä olevia)
1 rkl sitruunamehua
1 rkl silputtua persiljaa
suolaa
pippuria

  Silppua sipuli, kuori valkosipuli ja viipaloi herkkusienet. Lämmitä voi ja öljy suuressa paistinpannussa. Kaada sipulisilppu pannulle ja murskaa valkosipulinkynsi mukaan. Kuullota sipuleita hetki miedolla lämmöllä. Lisää pannulle sieniviipaleet ja freesaa vielä pari minuuttia. Kaada pannulle tomaattimurska sekä kerma ja anna seoksen kiehua hiljalleen.
  Tässä vaiheessa kannattaa laittaa pasta kiehumaan suureen kattilaan. Kun kastike on hiukan sakeutunut, lisää siihen valutettu tonnikala, sitruunamehu sekä persilja ja mausta kastike suolalla ja pippurilla. Sekoita kastike tasaiseksi.
  Kun pasta on kypsää, valuta siitä lävikössä vesi ja kaada se takaisin kattilaan. Sekoita kuuma kastike pastan joukkoon ja tarjoile välittömästi.

Kyselläänpäs täälläkin, tunnistaako kukaan tätä pataa? Kirpparilta löysin ja kunnosta voi päätellä, ettei ole koskaan käytetty. Rahallista arvoahan tällaisella ei ole, mutta kiinnostaa silti, että onko tämä ollut joku kylkiäinen, vai mistä ja koska tällaisia on saanut. Suloinen pieni kapistus tämä on joka tapauksessa :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...