6. elokuuta 2015

New York, New York! - New York-kakku minttusuklaatäytteellä

Kakkuja, kakkuja! Ihanaa! Nautin suunnattomasti, kun saan jonkun kakun tehtäväksi. Koko prosessi, suunnittelusta palautteen jännittämiseen saakka, on lähes aina yhtä kutkuttavan ihana. Ja kun kakun luovuttaa eteenpäin, tulee hieman haikea, kaikkensa antanut olo. No, ehkä se haikeus alkaa olla hieman vähäisempää kuin aluksi, kun näitä kakkuja on saanut tehdä hieman enemmän. Samaa fiilistä on kuulemma havaittavissa rokkikeikan jälkeen, ainakin jos miestä on uskominen. Kun lavalta lähtee, on todellakin antanut kaikkensa. Enää ei voi kuin toivoa, että yleisö on tyytyväinen. Ja kun laajemmin ajattelee, niin tämä taitaa sopia kaikkeen luovaan toimintaan. 

Tällä kertaa sain ilahduttaa kakulla yhtä upeaa nuorta neitokaista hänen täyttäessä 14-vuotta. Toiveena oli New York-aiheinen kakku ja kun täytevaihtoehtoja ehdottelin, niin valinta osui supersuosittuun ja hyvään minttusuklaatäytteeseen. Tätä täytettä on tullut viime aikoina tehtyä melko usein ja joka kerta se maistuu yhtä hyvältä. Kakkuun tein kuuden munan kaakaokakkupohjan, jonka paistoin 22 senttisessä vuoassa. Koska vuoka oli melko matala, tein varmuuden vuoksi siihen ylimääräiset reunat foliosta. Jälkikäteen ajatellen leivinpaperi olisi ollut fiksumpi vaihtoehto. Korkeassa pohjassa paistoaika oli paljon pidempi, olisiko ollut uunissa hieman vajaa tunnin. 





Koristeet kakun päälle tein sokerimassasta. Kuivuneiden koristeiden päälle suihkautin syötävää lakkaa ja vähän helmiäissuihketta. Rusetin narut ja sivuissa olevat kaupunkisilhuetit tein vasta koristeluvaiheessa. 

New York-kakku minttusuklaatäytteellä

Pohja: 
6 kananmunaa
2 1/4 dl sokeria
2 1/4 dl vehnäjauhoja
4½ rkl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
Kostutus:
kaakaota
Täyte:
100 g minttutäytesuklaata
4 dl vispikermaa
150 g minttukrokanttisuklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
3 liivatelehteä
1½ rkl vettä
Voikreemi:
150 g voita
300 g tomusokeria
1 rkl appelsiinimehua
1 tl vaniljasokeria
Päälle:
n. 500 g sinistä sokerimassaa
pala mustaa sokerimassaa
koristeet sokerimassaa

  Voitele ja jauhota irtopohjavuoka, halk. 22-24cm. Jos käytät matalaa vuokaa, tee siihen lisäreunat vaikkapa leivinpaperista. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhoihin kaakao- ja leivinjauhe. Siivilöi seos munavaahtoon. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin 30-55 minuuttia vuoan koosta riippuen. Pienessä vuoassa paistettu korkeampi pohja kypsyy hitaammin kuin matala pohja. Kokeile kypsyys tikulla. Jos kakkuun painettuun tikkuun ei jää taikinaa, on pohja kypsä. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
  Valmista täyte. Rouhi minttutäytesuklaa. Jos suklaa on kovin pehmeää, laita se hetkeksi jääkaappiin tai pakastimeen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Paloittele minttukrokanttisuklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata mikrossa vähän kerrallaan välillä sekoittaen. Sekoita suklaat kermavaahdon joukkoon. Laita liivatteet kylmään veteen viideksi minuutiksi. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi, purista liivatteista vesi pois ja liuota liivatteet kuumaan veteen. Sekoita tuorejuusto suklaavaahdon joukkoon. Lisää liivate ohuena nauhana samalla hyvin sekoittaen.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen tai neljään osaan. Nosta alin levy kahden vierekkäin asetetun pitkän kelmusuikaleen päälle. Tämä helpottaa kakun käärimistä vetäytymään. Kostuta kevyesti kaakaolla. Levitä päälle osa täytteestä. Nosta päälle toinen levy, kostuta ja täytä. Nosta kansilevy päälle, kostuta. Kääri kakku muovikelmuun ja anna jässähtää jääkaapissa mielellään yön yli. Jos haluat, voit nostaa kakun paistamiseen käytettyyn vuokaan. 
  Valmista voikreemi vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja muut voikreemin ainekset keskenään notkeaksi. Levitä kreemi tasaisesti kakun pintaan. Jos kreemi on liian jäykkää, voit pehmittää sitä hyvin varovasti muutaman sekunnin mikrossa. Mitä tasaisemman kerroksen saat, sitä siistimpi on valmiin kakun pinta. Nosta kakku jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. 
  Pehmitä sokerimassa ja kauli siitä reilusti kakkua isompi levy. Käytä tarvittaessa tomusokeria apuna. Nosta levy kaulimen avulla kakun päälle ja tasoita pinta. Siisti alareuna. 
  Tässä kakussa tein silhuetin pala kerrallaan mustasta massasta muottia käyttäen ja kakun reunalle nostellen. Osa paloista kaipasi hieman elintarvikeliimaa paikalla pysyäkseen. 




Kakun tähtikuvioista ei tullut niin siistejä kuin toivoin ja kuvan ottamisen jälkeen parantelin niitä vielä siveltimellä maalaillen. Ensimmäiset kuviot tein sapluunan ja helmiäissuihkeen avulla.





4 kommenttia: