30. elokuuta 2015

Pienet herukkapiiraat punaherukoista

En tiedä mistä noita punaherukoita piisaa, sillä vaikka ollaan poimittu niitä vaikka kuinka, tuntuu ettei sato vähene ollenkaan. Osan marjoista tein taas hyytelöksi, osa on pakastettu sellaisenaan. Osaa yritän hyödyntää leipomuksiin ja pakastaa niitä sitten vierasvaraksi. 

Pieni satsi marjoja päätyi pikkuruisiin herukkapiiraisiin, joihin löysin ohjeen Ihanimmat piirakat-kirjasta. Nämä piirakat ovat kiva yhdistelmä kirpsakkaa marjaa ja makeaa vaniljarahkatäytettä. 




Herukkapiiraat
(12 kpl)

Taikina:
150 g pehmeää voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
200 g vaniljarahkaa
Täyte:
200 g vaniljarahkaa
½ dl sokeria
1 kananmuna
3 dl puna- tai mustaherukoita

  Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää yhdessä rahkan kanssa taikinaseokseen. Sekoita taikina sileäksi massaksi ja painele kostein sormin muffinipellin kuppien pohjalle ja reunoille. Jätä keskelle täytettä varten kolo.
  Sekoita vaniljarahka, sokeri ja muna. Jaa marjat taikinalle ja sitten rahkatäyte. Yhteen piiraaseen tulee noin 1 rkl täytettä. 
  Paista piiraita 200 asteessa uunin alatasolla noin 20 minuuttia. 




2 kommenttia:

  1. Miten ihania piiraita! Saispa heti maistaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama olisi vielä pakastimessa. Jos asuisit lähempänä, niin heti kutsuisin kaffille :D

      Poista