8. huhtikuuta 2016

Maukas kasvislasagne raejuuston ja mozzarellan kera

Vau. Sain kuin sainkin tehtyä tänään ruokaa. Sinänsä pieni juttu tuntui kyllä melkoiselta ponnistukselta, kun muutama viime päivä on mennyt sohvalla täysin vaakatasossa. Mutta vähän oli voittajafiilis, kun ruoka oli vihdoin uunissa! Syy tähän mun tolkuttomaan väsymykseen taisi selvitä viimein ja oli niinkin yksinkertainen kuin anemia. Tai oletettavasti ainakin osasyyllinen kaiken muun lisäksi. Nyt sitten tankkaillaan rautaa useamman kuukauden ajan. Ehkä voisi samalla hieman tarkastella ruokavaliotakin ja lisäillä ruokalistalle runsaasti rautaa sisältäviä aineksia. Liikuntaakin voisi taas lisätä, kunhan tästä ensin saa vähän voimia takaisin ja jaksaa olla jalkeilla ja hengästymättä muutamaa minuuttia kauemmin. Ja olisi  tietysti kiva näyttää vähän vähemmän zombielta kuin tällä hetkellä.... Mutta eteenpäin mennään, vaikka sitten otsanahkaa rypistellen.




Jos menisi sitten itse asiaan. Kasvislasagnen soveltelin Paras keittokirja No 10-kirjasesta löytyneestä ohjeesta. Kovin suurta suosiota tämä ei muiden keskuudessa saanut, mutta minä kyllä tykkäsin. No, ehkä vähän enemmän olisi voinut lisätä chiliä ja valkosipulia, mutta muuten ihan kelpo ruoka. Lautaselle voi halutessa ripauttaa vähän Pasta Rossa-mausteseosta. Toimii nimittäin loistavasti!




Kasvislasagne

9-12 täysjyvälasagnelevyä
Valkokastike:
100 g voita
1½ dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
suolaa
mustapippuria
Tomaattikastike:
2 prk (à400g) säilöttyjä tomaatteja
1 porkkana
1 sellerinvarsi
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
½-1 punaista chiliä
timjamia
oreganoa
ripaus suolaa
1 tl ruokokidesokeria
2 tl punaviinietikkaa
oliiviöljyä
Lisäksi:
2 porkkanaa
1 pieni kesäkurpitsa
1 punainen suippopaprika
200 g tuoreita herkkusieniä
voita paistamiseen
500 g raejuustoa
Päälle:
1 pala mozzarellaa
2 dl juustoraastetta

  Valmista ensin tomaattikastike: Leikkaa porkkana ja selleri pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli ja chili, viipaloi valkosipuli. Kuullota kasviksia muutama minuutti oliiviöljyssä pannulla. Lisää tomaatit ja anna kastikkeen hautua hiljalleen 20-30 minuuttia. Lisää mausteet ja punaviinietikka. Kypsennä vielä kymmenisen minuuttia. Soseuta valmis kastike sauvasekoittimella tasaiseksi.
  Valmista valkokastike: Lämmitä maito lähes kiehuvaksi. Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hetki. Älä anna jauhojen ruskistua. Lisää maito vähän kerrallaan samalla hyvin sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen 5 minuuttia välillä pohjaa myöten sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla.
  Viipaloi herkkusienet, suikaloi paprika, porkkanat sekä kesäkurpitsa. Paista viipaloituja sieniä hetki voissa pannulla. Nosta sivuun. Lisää pannulle tarvittaessa nokare voita ja kypsennä muita kasviksia hetki. 
  Kaada laakean vuoan pohjalle kolmannes tomaattikastikkeesta. Lisää kolmannes raejuustosta ja kasviksista. Lisää päälle vielä neljännes valkokastikkeesta. Nosta päälle lasagnelevyjä. Tee kaksi seuraavaa kerrosta samoin, jolloin päälle jää kerros lasagnelevyjä. Kaada levyjen päälle loppu valkokastike. Lado päälle viipaloitu mozzarella sekä juustoraaste.
  Kypsennä lasagnea 200-asteisessa uunissa 40-50 minuuttia. Anna vetäytyä vartin verran ennen tarjoilua. 



 

3 kommenttia:

  1. Anemia pirulainen - onneksi selvisi ja saat aloittaa rautatankkauksen!! ♥
    Mä olen yrittänyt joskus kotona ehdottaa jotain muuta kuin ainaista jauhelihalasagnea, mutta ei ole idea vielä mennyt läpi... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uskon ja toivon, että tuon kuurin jälkeen saisi edes vähän virtaa takaisin. :)

      Mä en enää edes juuri kysele, että kelpaako joku muu kuin perinteinen lasagne. Jos ei kelpaa, niin syökööt jotain muuta. Ilkeä äiti. :D

      Poista
    2. Ihan oikein :D Ehkä munki pitäs ottaa vähän tiukempi linja tuon miehen ruokinnan suhteen! ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...