22. huhtikuuta 2016

Suloiset sitruunapullat suklaasydämellä ♥

Pikkulikkana olin aina mumman luona hoidossa, kun vanhemmat oli töissä. Kauheasti en niistä ajoista muista, mutta mieleen on jäänyt kuinka mumman kanssa kauppareissuilta ostettiin aina sitruunapullat kotiinviemisiksi. Niillä sitten herkuteltiin, kun mumman luo takaisin päästiin. Kauppareissut suoritettiin tietenkin vanhalla polkupyörällä, jonka takana sain istuskella. Auton mumma hommasi vasta myöhemmin ja voin kertoa, että se pyörän tarakalla istuskelu oli paljon turvallisempaa.... Voi niitä aikoja. Olisipa mumma vielä täällä. 

Sitruunapullia ei kovin usein kaupoissa enää näe, joten jo pitkään on ollut haaveissa leipoa niitä itse. Lähestyvän vapun kunniaksi sitruunapullat saivat sisälleen suklaasydämen ja päällensä hunnun suolaisesta toffeekrokanttisuklaasta. Samalla sain testattua Dr. Oetkerin uusia muffinitäytteitä, jotka Dr.Oetker ystävällisesti lahjoitti. Pikkumies sai valita, tuliko pullien täytteeksi sitruunaa vai suklaata. Tuo suklaatäyte oli aika hyvää ja voisin kuvitella käyttäväni sitä jatkossakin. Tosin tällä kertaa tein sen virheen, että laitoin täytteen jäähtyneisiin pulliin, kun kuulemma lämpimiin uppoaisi paremmin. 






Tämä sitruunapulla-annos on pieni, ainoastaan neljän kappaleen kokoinen, mutta eihän sitä aina tarvi leipoa niin suuria määriä kerrallaan. No, samalla vaivallahan se suurempikin annos tulisi, mutta kun ne pitäisi jonkun syödäkin. Pullat paistoin torttuvuoassa, jolloin sain niistä hieman korkeammat. Mutta aivan hyvin nämä voi tehdä vaikka muffinssivuoissa. Tarkkaile silloin paistoaikaa.  


Sitruunapullat
(4kpl)

100 g voita
1 dl sokeria
2 pientä kananmunaa
2 tl sitruunamehua
1 tl sitruunankuoriraastetta
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
Täyte:
muffinitäytettä (suklaa tai sitruuna)
Päälle:
50 g suklaata (suolainen toffeekrokantti+maitosuklaa)
25 g kuohukermaa
pikku nokko voita
Koristeluun:
vadelmia
sitruunamelissaa
värillistä sokeria

  Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen samalla hyvin vatkaten. Lisää sitruunamehu sekä kuoriraaste. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  Jaa taikina neljään kevyesti voideltuun torttuvuokaan tai suureen muffinssivuokaan. Kypsennä 175 asteisessa uunissa n. 25-30 minuuttia, tai kunnes leivonnaiset ovat tikulla koetettaessa kypsiä.
  Kumoa pullat ja leikkaa paistopinta tasaiseksi. Käännä pullat leikkauspinta alaspäin ja pursota sisään valitsemaasi muffinitäytettä. Jos haluat täytettä enemmän, voit tehdä pullaan pienen kolon täytettä varten.
  Paloittele kuorrutteen suklaa ja laita se sekä kerma pieneen kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä samalla varovasti sekoittaen, kunnes suklaa sulaa. Lisää pikku nokko voita ja sekoita, kunnes kuorrute on tasaista. Lusikoi seos varoen sitruunapullien päälle.
  Koristele sitruunapullat vadelmilla, sitruunamelissalla ja värillisellä sokerilla.



3 kommenttia:

  1. Ovatpa nättejä. <3 Ja varmasti herkullisia, sitruunaleivonnaiset ovat kyllä niin hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ♥ Kaikki sitruunaiset leivonnaiset on kyllä herkkua! Sitruunakakku on toinen, josta oon haaveillut jo tovin. Ehkä täytyy lähipäivinä sellainenkin leipoa.

      Poista
  2. No nam nam nam!! Olen samaa mieltä Rommirusinan kanssa, että sitruunaleivonnaiset on niiiin hyviä!! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...