21. heinäkuuta 2017

Pienten tyttöjen unelmakakut - Kaja ja Pikachu ♥

Vaikka pojan sairastuminen olikin aikoinaan kova paikka, niin on siitä seurannut jotain hyvääkin! Diabetesleiriltä sain elämääni kaksi ihanaa ihmistä, suloisen pienen d-tytön ja äitinsä. ♥ Vaikkei kesän aikana olla ehditty tapaamaankaan, niin muuten ollaan kyllä pidetty yhteyttä.

Viikko sitten tämä suloinen neitokainen vietti synttäreitään ja minä sain tehdä juhliin kakun. Toiveena oli Ryhmä Haun Kaja ja täytteeksi valikoitui simppeli vaniljavaahto mansikoiden kera. Tällainen siitä sitten tuli. Pakko sanoa sen verran, että kerrankin olin itsekin tyytyväinen siihen miltä kakku näytti. Meillä jäi juhlat väliin pojan flunssan takia. Kaikki flunssat sun muut sekoittaa niin paljon diabeteksen hoitoa, ettei ehdoin tahdoin halua tartuttaa sitten muitakin.




Kakussa on viiden munan pohja, välistä löytyy kermaa ja vaniljatuorejuustoa vaahdotettuna ja vaniljakreemijauheella sekä tomusokerilla maustettuna. Jokaiselle kakkulevylle sipaisin ohuen kerroksen mansikkahilloa ja vaahdon päälle paloittelin tuoreita mansikoita. Kakku on kostutettu vedellä laimennetulla sitruunamehulla. Päällä on ihan vaan tomusokerilla ja vaniljakreemijauheella maustettu kerma. Koristeet on sokerimassaa. Kajaa en kakun päälle nostanut kuljetuksen ajaksi.




Toinen kakku puolestaan meni veljentyttöni kaverisynttäreille. Toiveena oli Pikachu pokepallon kera. Pohja on kuuden munan kaakaokakkupohja, jonka paistoin puolipallon muotoisessa vuoassa. Täytteenä on Fazerin sinisestä tehty mousse pätkisrouheella. Massan alla on suklaakreemi, johon lisäsin vielä teelusikallisen vaniljasokeria. Kostutukseen käytin vaniljasokerilla maustettua maitoa.




Maitosuklaamousse pätkisrouheella

5 dl kuohukermaa
200 g mascarponea
200 g maitosuklaata
n. 100 g pätkistä rouheena

  Paloittele suklaa mikron kestävään kulhoon ja sulata noin 20 sekuntia kerrallaan välillä sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon mascarpone ja vatkaa tasaiseksi. Kaada hieman jäähtynyt suklaa ohuena nauhana vaahdon joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Leikkaa pätkikset rouheeksi ja lisää täytteen joukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti