16. syyskuuta 2011

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Jälleen kerran sain hyvän muistutuksen siitä, miksi varsinkin wokkiruokia tehdessä kannattaa esivalmistelut hoitaa huolella ja hyvissä ajoin. Eikä kannata luottaa siihen, että voin ruokaa laittaessa pilkkoa osan raaka-aineista, tyhjätä tiskikoneen, keittää riisiä ja hoitaa vauvaa. Siitä sen kummemmin tarinoimatta voin kertoa, että välillä meinasi tulla kiire. Eikä kuuman öljyn sekaan roiskuva riisin keitinvesi välttämättä tee hyvää. Mutta tästäkin selvittiin.

Hurja laatuero raaka-aineissa tuli taas esiin. Ruoka on meillä sellainen asia, mihin yritetään panostaa ja sen vuoksi pyritään valitsemaan niitä aineksia missä hinta-laatusuhde on kohdillaan. Esimerkiksi soijissa on valtavia eroja. Virheostoksena tarttui aasialaisesta kaupasta mukaan mustaa soijaa, jonka maku ei juuri houkuttele. Harmiksemme meidän suosikkisoijaa ei paikallisista kaupoista enää saa, siksi uusi suosikki on vielä hakusessa. Just tuon soijan laatu- ja makuerot kyllä huomaa ruoissa. Varsinkin tämän päiväiseen sapuskaan tuo väärä soija toi kenkun "tunkkaisen" maun. Harmi sinänsä, sillä muuten ruoka oli ihan ok.

Paahdettuja pähkinöitä ja broileria

600g broilerin maustamatonta fileepihviä
maapähkinäöljyä
2 pientä punaista chiliä
chilijauhetta
1rkl valkosipulimurskaa
pala purjoa
1-2 sipulia
150g sokeriherneenpalkoja
125g cashewpähkinöitä
1rkl kalakastiketta
1rkl ruokosokeria
2rkl vaaleaa soijaa
1rkl tummaa soijaa
2rkl limemehua

  Paahda ensin cashewpähkinät kuivalla pannulla. Suikaloi broileri n. sentin paksuisiksi suikaleiksi. Hienonna chili, poista siemenet halutessasi. Suikaloi purjo ja hienonna sipuli.
  Kuumenna öljyä wokpannussa ja ruskista kanapalat kahdessa erässä kuumalla pannulla. Mitä kuumempi pannu, sen parempi lopputulos. Kaada lopuksi kaikki kanapalat pannuun, lisää joukkoon hienonnettu chili, chilijauhe ja valkosipulimurska. Sekoittele ja kaada kanapalat lautaselle.
  Pyyhi wokpannu talouspaperilla. Lisää öljyä ja kuumenna. Lisää öljyyn hienonnettu sipuli, purjo ja sokeriherneet. Sokeriherneenpalot voi halutessaan leikata kahteen kolmeen palaan. Paista pari minuuttia. Lisää pannuun kanapalat ja pähkinät. Mausta kalakastikkeella, ruokosokerilla, soijilla ja limemehulla. Soijaa kannattaa ja voi lisäillä oman maun mukaan. Itse lisäsin vielä chilisoijaa. 
  Tarjoa riisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...