14. huhtikuuta 2012

Carefully take no frogs, and do not dry them

Hurjaa. Mun vauva täytti tänään vuoden! Juhlan kunniaksi poika syöksyi pää edellä sohvapöytään ja sai otsaansa kunnon mustan sarven. Että hyvin alkoi nämä juhlat. Tarjoilujen kanssa en oo varmaan ikinä tuskaillut niin paljoa kuin nyt. Melkein jokaisen leivonnaisen kanssa tuli vastaan jonkinlainen yllätys tai kömmähdys ja vaati aikamoista soveltamista. Mutta hyvin nuo näytti kaikki kelpaavan eli turhaa pelkäsin epäonnistuneeni. Tarjolla oli tänään appelsiini-suklaakakkua, kilpikonnakakkua, keksejä, Aatos Stibbonsin kuivattuja sammakkopillereitä, kääretorttua, kasvisvoileipäkakkua, kinkku-fetavoileipäkinkkua ja kreikkalaista juustopaistosta.

Etenkin voileipäkakkujen kanssa sai soveltaa. Kasviskakun ohje on lähtöisin Ulla Svenskin Juhlaleivonnaiset-kirjasta. Kirjan ohjeen mukaan tehtynä täyte oli vaan aivan liian pieni mun makuun. Mun kakkujen kun pitää olla muhkeita ja runsastäytteisiä. En vaan ollut tutkinut ohjetta niin kauhean tarkkaan ennen valmistusta ja huomasin täytteen vähyyden vasta kakkua kootessa. Onneksi mun ihana äiti muisti, että kaapista löytyy ruohosipulituorejuustoa. Siitä sai sitten sävellettyä lisätäytettä kakkuun. Tosin nyt vasta huomasin, että olisi siihen kirjankin ohjeeseen tullut tuorejuustoa. En vaan sitä huomannut kakkua tehdessä... Kinkku-fetakakun sovelsin ihan itse ja pakko myöntää, että siitä tuli ihan hyvä. Appiukko on hyvä mittari voileipäkakkujen onnistumisen arvioinnissa. Se kyllä sanoo, jos ei kelpaa :)

Sitten vissihin ohjeita kehiin, jos joku haluaa testailla.

Kinkku-fetavoileipäkakku

32 viipaletta moniviljapaahtoleipää
Kinkkutäyte:
200g palvikinkkurouhetta
1prk(200g) kermaviiliä
0,5dl ranskankermaa
1 salottisipuli hienoksi silputtuna
persiljaa hienonnettuna
mustapippurirouhetta
Fetatäyte:
200g salaattijuustokuutioita öljymarinadissa tai fetaa valutettuna ja murskattuna
0,5-1 punaista paprikaa hienoksi kuutioituna
ruohosipulia silputtuna
200g ranskankermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
Kostutukseen:
kasvislientä
Päälle:
200-300g valkosipulituorejuustoa
0,5dl ranskankermaa
Koristeeksi:
salaattia
ohuita kinkkuleikkeitä
kirsikkatomaatteja
ohuita juustoviipaleita
herneenversoja

  Keitä vahva kasvisliemi. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Kannattaa varata muutama ylimääräinen leipäviipale tilkkeeksi.
  Sekoita täytteiden ainekset keskenään. Fetatäytteessä sekoita ensin tuorejuusto ja ranskankerma keskenään ja lisää sitten muut ainekset joukkoon.
  Laita pöydälle pitkä kaistale tuorekelmua pitkittäin ja päälle pystyynsuoraan kaksi tuorekelmukaistaletta. Laita kelmujen päälle leivinpaperiarkki. Kokoa kakku leivinpaperin päälle, näin kakun kääriminen on helpompaa. Lado leivinpaperille kahdeksan leipäviipaletta, kaksi vierekkäin ja neljä peräkkäin. Kostuta viipaleet kasvisliemellä. Levitä päälle puolet fetatäytteestä. Levitä päälle leipäviipaleet, kostuta. Levitä seuraavaksi kinkkutäyte kokonaan. Seuraavaksi taas leivät, kostutus ja loput fetatäytteestä. Päälle vielä loput leipäviipaleet ja kostutus. Jos leipien väliin jää isoja rakoja, tilkitse ne pienillä leipäpaloilla. Kääri kakku tiukasti kelmuun ja nosta yöksi jääkaappiin kevyen painon alle.
  Nosta kakku tarjoiluvadille. Notkista tuorejuusto ranskankermalla ja levitä seos kakun pinnalle. Koristele haluamallasi tavalla.


Kasvisvoileipäkakku pyöreään vuokaan

18-19 viipaletta juustopaahtoleipää
Kostutus:
kasvislientä
Täyte 1:
2dl kuohukermaa vaahdotettuna
50g kurkkusalaattia
1 omena
1 salottisipuli
0,5 punaista paprikaa
1tl sitruunamehua
pippurisekoitusta
Täyte 2:
180-200g ruohosipulituorejuustoa
0,5-1dl ranskankermaa
100g tuorekurkkua raastettuna
pikkuinen ripaus suolaa
pikkuinen ripaus sokeria
pippurisekoitusta
Päälle:
200g yrttituorejuustoa
0,5dl ranskankermaa
Koristeeksi:
erilaisia salaatteja
herneenversoja
kirsikkatomaatteja
dinosaurusjuustokeksejä

  Leikkaa paahtoleivistä kannat pois. Valmista kasvisliemi kuutiosta. Vuoraa irtopohjavuoka (halk. noin 24-27cm) tuorekelmulla. Jätä kelmusta reilu kaistale reunan yli, jotta voit kääntää sen lopuksi kakun päälle.
  Valmista täytteet. Sekoita ensimmäisessä täytteessä vaahdotetun kerman joukkoon kuutioitu omena ja paprika, hienonnettu sipuli, sitruunamehu sekä pippurisekoitus. Juustotäytteessä notkista tuorejuusto ranskankermalla. Raasta kurkku ja purista enin neste pois. Sekoita raaste tuorejuustoon. Mausta ihan pienellä hitusella sokeria ja suolaa ja lisää maun mukaan pippuria.
  Peitä vuoan pohja paahtoleivillä. Kostuta leivät kasvisliemellä ja levitä toinen täytteistä leipien päälle. Lado päälle paahtoleivät, kostuta ja lisää toinen täyte. Päälle vielä kerros paahtoleipää ja kostutus. Käännä tuorekelmu tiiviisti kakun päälle ja nosta kakku yöksi jääkaappiin kevyen painon alle. Pyöreään vuokaan tehdessä saa vapaasti käyttää mielikuvitusta leipien muotojen suhteen. Tärkeintä on, että leivät on tiiviisti, eikä se miltä leipäkerros näyttää.
  Kumoa kakku tarjoiluvadille. Notkista tuorejuusto ranskankermalla ja levitä kakun päälle ja reunoille. Koristele salaateilla, kirsikkatomaateilla, herneenversoilla ja kekseillä.

Kasviskakun päälle tehdyt keksit on alunperin Ulla Svenskin Juhlaleivonnaiset-kirjasta. Jauhoja käytin hieman enemmän kuin ohjeessa oli, sillä taikina jäi mulla turhan tarttuvaikseksi. Aluksi kaulin taikinan aivan liian ohueksi ja leipominen oli hankalaa. Mutta kun taikinalevy oli paksumpaa ja jauhoja tarpeeksi, niin onnistui nuo sitten.



Dinosaurus-juustokeksit

3dl vehnäjauhoja + reilusti leipomiseen!
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa
50g voita
1,5dl kermaa
1dl juustoraastetta
keltaista elintarvikeväriä
vihreää elintarvikeväriä
punaista elintarvikeväriä

  Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Nypi joukkoon pehmeä rasva. Sekoita lopuksi joukkoon kylmä kerma ja juustoraaste. Jaa taikina kolmeen osaan ja sekoita jokaiseen eriväristä elintarvikeväriä. Värien ei tarvitse sekoittua taikinaan kokonaan. Laita taikinapallot yhteen ja kauli levyksi. Paina keksejä dinosaurusmuoteilla. Paista uunin keskiosassa 8-10 minuuttia 200 asteessa. Parhaimmillaan ovat leivontapäivänä.


Kreikkalaisen juustopaistoksen ohje on lähtöisin Pirkan parhaasta leivontakirjasta. Tein vaan tuplasatsin isompaan vuokaan. Käytin semmoista kantikasta irtopohjavuokaa. Ainoa vika tässä oli, että vuoka päätti vuotaa uunissa ja osa pohjasta pursui ulos. Ei se onneksi makuun vaikuttanut. Paistos jäi aika kosteaksi ja oli siksi hankalaa tarjottavaa. Tavalliseen piirasvuokaan tehtynä toimii todennäköisesti paremmin. Mutta oli tuo kuulemma hyvää. Mä en oo vielä ehtinyt maistaa, kun on ähky kaikesta muusta. Tässä normi piirasvuokaan sopiva ohje.

Kreikkalainen juustopaistos

1dl perunasosejauhetta
2dl vehnäjauhoja
0,5tl leivinjauhetta
100g margariinia tai voita
1dl kylmää vettä
Täyte:
200g pakastesipulikuutioita tai 3 pientä sipulia
öljyä (laitoin salaattijuustokuutioiden öljymarinadia)
1-2 murskattua valkosipulinkynttä
1 vihreä tai keltainen paprika
mustapippuria
1tl oreganoa
3 kiinteää tomaattia
1tlk(n.300g) salaattijuustokuutioita (laitoin öljymarinadissa olevia)
persiljasilppua
Päälle:
3 kananmunaa
2dl kermaa
persiljaa
muutama oliivi (jäi kauppaan...)

  Sekoita pohjan kuivat aineet monitoimikoneessa. Paloittele joukkoon rasva ja sekoita seos ryynimäiseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti. Leivo taikina jauhoisin käsin tasaiseksi matalaksi kakuksi ja taputtele piirakkavuoan (halkaisija 25 cm) pohjalle ja reunoille.
   Nosta pohja hetkeksi kylmään jähmettymään. Pistele pohja ja paista sitä 200 asteessa uunin alatasolla 10 minuuttia.
   Kuullota sipulit öljyssä ja lisää joukkoon valkosipuli. Puhdista paprika ja leikkaa kuutioiksi. Lisää paprikat pannulle ja anna pehmetä hetki. Mausta seos mustapippurilla ja oreganolla.
   Kuutioi tomaatit ja valuta juustokuutiot. Levitä vihannekset ja juustot vuokaan. Ripottele päälle persiljasilppu ja jauha pintaan mustapippuria.
   Riko munien rakenne ja sekoita joukkoon kerma. Kaada seos vuokaan ja koristele pinta mustilla oliiveilla.
   Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoa juustopaistoksen kanssa salaattia.


Kääretortun ohjeen alkuperästä mulla ei oo mitään hajua. Ohje on ollut mulla vuosikausia ja jostain lehdestä oon sen joskus poiminut. Kääretortunkin kanssa meni hieman säätämiseksi, mutta oli tuo kyllä hyvää. Appelsiinimarmeladi sopi tuohon hämmentävän hyvin. Ongelmia mulla teetti tuo vaniljakreemi. Musta tuntuu, että vaniljakiisseli oli vielä liian lämmintä, kun lisäsin sen rasvan sekaan. Ens kerralla täytyy muistaa tarkistaa, että kiisseli on taatusti kunnolla jäähtynyt. Kääriminenkään ei oikein onnistunut. Onneksi kermalla saa pelastettua paljon ja koristelin kääretortun kermavaahdolla ja viinirypäleillä.

Kuohkea kevättorttu

Pohja:
4 kananmunaa
1,5dl sokeria
1,5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Kreemitäyte:
3dl maitoa
3rkl sokeria
1rkl perunajauhoja
1 keltuainen
2tl vaniljasokeria
100g voita tai margariinia
1,5-2dl appelsiinimarmeladia
Päälle halutessa:
2dl kuohukermaa
ripaus sokeria
viinirypäleitä

  Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita varovasti. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia. Kumoa vähän jäähtynyt levy sokeroidulle leivinpaperille.
  Sekoita maito, sokeri, vaniljasokeri, perunajauhot ja keltuainen kattilassa. Kuumenna sekoittaen kunnes kiisseli kiehahtaa. Jäähdytä kiisseli välillä sekoittaen. Vaahdota pehmeä rasva ja lisää siihen kiisseliä vähitellen koko ajan sekoittaen.
  Levitä jäähtyneelle torttupohjalle marmeladi ja sen päälle vaniljakreemi. Rullaa leivinpaperin avulla. Laita hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua.


Täytekakun kanssa mulla oli kriisiä niin täyttäessä ja koristellessa. Täyte maistui mun mielestä ensin aika pahalta, mutta ihan hyvin se toimi sitten tuolla kakussa. Turhaa panikoin. Toinen stressi oli kilpikonnan pää. Siitä tuli ihan kamala, mutta toisaalta... kyseessä oli kuitenkin perheen kesken vietetyt 1-vuotissynttärit eli ehkä se ei oo niin kamalaa. Harmittaa oikeasti, että aiheesta kiukuttelin muille. Etenkin äitille. Käytin kakun tekoon jalkapallokakkuvuokaa, mutta ihan hyvin tuollaisen voi tehdä tavallisestakin kakkupohjasta. Muotoilee vaan vähän pyöreämmäksi. Pään paistoin semmoisessa pikkuruisessa irtopohjavuoassa. Kakun mallina toimi pojan Kille-kilppari. Kakkuvadille laitoin "hiekaksi" murskatun suklaakeksin ja lisäksi vielä simpukkakonvehteja.

Kilpikonnakakku

Pohja:
7 kananmunaa
2,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Kostutukseen:
2,5dl maitoa
1tl vaniljasokeria
Täyte:
2-2,5dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta tai kermaa
100g valkosuklaata
200g pakastemustikoita
1dl vadelmamarmeladia
Päälle:
2-2,5dl creme vispiä tai vispikermaa
vihreää elintarvikeväriä
lakua silmiksi
marsipaania jaloiksi

  Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan varovasti sekoittaen. Voitele ja korppujauhota irtopohjainen vuoka (halk. 24cm) tai esimerkiksi jalkapallokakkuvuoka. Kilpikonnaa tehdessä kaada osa taikinasta pienempään vuokaan ja kypsennä erikseen. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Pohja on kypsä, jos tikkuun ei tartu taikinaa.
  Vaahdota täytettä varten vaniljakastike tai kerma. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Kaada sula suklaa vaahdon joukkoon samalla vatkaten. Lisää mustikat vaahtoon.
  Leikkaa kakkupohja kolmeen tai neljään osaan. Laita alin pohjalevy kelmukaistaleen päälle ja kostuta. Levitä täytettä päälle. Nosta päälle seuraava levy, kostuta ja täytä. Jatka näin, kunnes kakku on valmis. Kääri täytetty kakku kelmuun ja nosta yöksi jääkaappiin. Kilpikonnakakkua tehdessä muotoile pikkupohjasta pää, halkaise, kostuta ja täytä. Kääri pää omaan kelmuunsa yön ajaksi.
  Nosta kakku tarjoiluvadille. Vatkaa creme vispi tai vispikerma kovaksi vaahdoksi. Värjää vihreäksi. Ota pieni osa vaahtoa erikseen ja tee siitä tummemman vihreää. Aseta pää oikealle paikalleen. Levitä kilpeen tummempaa vaahtoa ja päähän vaaleaa vaahtoa. Pursota vaaleasta vaahdosta pallukat kilven alareunaan. Tee vaaleasta vaahdosta läikkiä kilpeen. Leikkaa lakupötköstä silmät ja suu. Muotoile vihreästä marsipaanista kilpikonnalle jalat ja halutessasi häntä. Hännän voi tehdä myös kakkupohjan paloista ja kuorruttaa vaalealla vaahdolla.


Suurena Terry Pratchett-fanina pöydästä löytyi myös Aatos Stibbonsin kuivattuja sammakkopillereitä. Nimikkopillereitä päivänsankarille. Pratchettin kirjoja lukeneet ovat saattaneet törmätä Nanny Auvomielen (Nanny Ogg) keittokirjaan ja siitä on nämä sammakkopillerit lähtöisin. Tukholman reissulla löydettiin kyseinen opus paikallisesta kirjakaupasta ja se on kyllä aivan huippu! Kirjan huumori toimii silti parhaiten niille, joille Pratchettin hahmot ovat tuttuja. Kirja on englanniksi ja tässä vapaa suomennos ohjeesta. Tomusokeria lisäsin paljon enemmän kuin ohjeessa, mutta en silti saanut sellaista pyöritettävää tahnaa. Lopuksi laitoin pieniä nokareita leivinpaperille ja jätin kuivumaan. Elintarvikeväriä olisi voinut olla ehkä hieman enemmän, jotta pillerit olisivat kunnolla vihreitä. Kaneli kun antoi oman sävynsä. Mun mielestä sammakkopillerit oli aivan liian kanelisia, mutta jotkut niistä tykkäs. Ehkä mä en vaan oo sammakkopillereiden tarpeessa.

Aatos Stibbonsin kuivatut sammakkopillerit

0 sammakkoa
1 pieni valkuainen
30g tomusokeria siivilöitynä (laitoin ehkä tuplasti)
1tl kanelia
1tl rommiaromia
1tl vihreää elintarvikeväriä

  Jätä hyvin huolellisesti sammakot lampeen, äläkä ainakaan kuivata niitä! Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Siivilöi vaahtoon vähän kerrallaan suurin osa tomusokerista. Sekoita puukauhalla tai -lastalla. Siivilöi joukkoon kaneli, lisää rommiaromi ja elintarvikeväri. Sekoita tasaiseksi seokseksi. Lisää loput tomusokerit muodostaakseksi tahnan, joka ei tartu sormiin taputeltaessa. Mä en tässä onnistunut, vaikka lisäsinkin enemmän tomusokeria kuin mitä ohjeessa oli. Tein silti sellaisen suht jämäkän tahnan.
  Levitä pellille leivinpaperi. Jos saat tarttumattoman tahnan, pyöritä siitä leivinpaperille herneen kokoisia palleroita. Vaihtoehtoisesti voit nostella leivinpaperille pieniä kököjä teelusikalla. Anna kuivua kahdeksan tuntia huoneenlämmössä. Ota yksi, kun elämä tuntuu ylitsepääsemättömältä tai jos/kun äänet käskevät.




Huh huh... Seuraaville juhlille lupaan tehdä vähän vähemmän. Tai ainakin lupaan yrittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...