12. lokakuuta 2012

Children of the Sea

On se oikeastaan harmi, miten yksi huono aines voi tehdä koko ruoasta huonon. Se harmin aihe oli tällä kertaa Pirkan bambunversot. Niiden maku ja etenkin haju oli jotain aivan kamalaa. Muuten päivän ruoka oli ihan jees, joten toisen merkkisillä aineksilla tätä voi tehdä toistekin. Testiin pääsi siis "Wok ruokien parhaat"-kirjasta kalaa kiinan tapaan. Turska vaihtui loheen kaupan valikoiman ja hintapolitiikan vuoksi ja jatkossa laittaisin ehkä vähän vähemmän vettä. Tai sitten suurustaisin kastiketta vähän. Muuten mentiin ohjeen mukaan. Alla oleva ohje on kahdelle, joten tein tuon tuplaten.

Kalaa Kiinan tapaan
(2ann.)

n.200g turskafileetä (tai muuta kalaa) n. 2cm leveinä suikaleina
2rkl vehnäjauhoja
0,5tl suolaa
hiukan mustapippuria
1-2rkl (maapähkinä)öljyä
1 pieni sipuli ohuina suikaleina
1 silputtu valkosipulinkynsi
bambunversoa ohuina suikaleina
3-4 suurta herkkusientä tai osterivinokasta ohuina viipaleina
0,75dl vettä
(1rkl sherryä)
1tl fariinisokeria

  Sekoita jauhot, suola ja pippuri lautasella. Kääntele kalapalat seoksessa. Kuumenna wok-pannu keskilämmöllä. Kaada siihen öljy ja paista kala kauniin ruskeaksi molemmin puolin. Ota kalapalat pannulta ja pidä lämpiminä.
  Kuullota sipulit ja valkosipuli lähes pehmeäksi ruskistamatta. Lisää bambunversot ja sienet ja kypsennä nopeasti hämmentäen. Sekoita vesi, soija, (sherry) ja sokeri ja kaada wokkiin. Kiehauta ja hauduta muutama minuutti kannen alla.
  Lisää kala ja kuumenna hyvin. Tarjoa keitetyn riisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti