25. heinäkuuta 2013

Terveisiä kaaoksen keskeltä - jauhelihapihvit kantarelleilla

Kääpiölinnassa eletään valtavan kaaoksen keskellä, eikä kirjoittamiseenkaan tahdo olla aikaa. Pikkumiehelle tehdään huonetta vinttiin ja kun yhteen sivukkaaseen kuuden vuoden aikana kerätyt romut on hajasijoitettu alakertaan, ulkorakennukseen ja välikatolle, on sotku melkoinen! Mutta kunhan vintti on valmis, niin eikö nämä tavarat joskus pääse takaisin omille paikoilleen. Parempi vaan kun yrittää pitää silmät kiinni ja sujuvasti loikkia pahvilaatikoiden ja muovipussiröykkiöiden välissä. Eikä kiireitä suinkaan vähennä kovaa kyytiä kypsyvät marjat! Mun aika menee suurelta osin vadelmapuskassa istuen :) Kotihommat saa siis toistaiseksi odottaa.

Mutta laitetaan silti jakoon eilen paistettujen, herkullisten ja helppojen kantarelli-jauhelihapihvien ohje. Pakastimesta löytyi vielä yksi rasiallinen viime vuonna kerättyjä kanttiksia. Yhdessä sipulin ja jauhelihan kanssa niistä tuli kelpo pihvit! Näistä kannattaa tosin tehdä aika pieniä, että pysyvät paistamisen aikana kasassa.

Sieni-jauhelihapihvit
(n.8kpl)

400g jauhelihaa
100-200g tuoreita tai pakastettuja sieniä
1 sipuli
1 kananmuna
1tl suolaa
mustapippuria
1dl hienonnettua persiljaa
Paistamiseen:
öljyä
Lisäksi:
1 punasipuli

  Kiehauta sienistä neste pois kuivalla pannulla. Nosta syrjään ja hienonna sienet. Silppua sipuli ja kuullota hetki pannulla tilkassa öljyä. Anna sienten ja sipulisilpun jäähtyä. Sekoita sitten taikinan ainekset keskenään. Muotoile taikinasta pienehköjä pihvejä ja paista pannulla molemmin puolin tilkassa öljyä. Viipaloi punasipuli ja kuullota viipaleita hetki pannulla. Tarjoa pihvit sipuliviipaleiden, perunoiden ja salaatin kera.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...