24. marraskuuta 2013

I want to break free - stress free! Tarinaa ressittömästä viikonlopusta Seinäjoella

Tämä tarina ei kerro Kääpiölinnan kokkailuista tai likööreistä, vaan ressittömästä viikonlopusta Seinäjoen Areenassa. Palataan niihin ruokajuttuihin taas huomenna... tai joku päivä. Seinäjoella vietettiin 22.-24.11.2013 ressitöntä viikonloppua Herkku-, Kirja- ja Viini- & olutmessujen muodossa. Alunperin oli tarkoitus lähteä kiertelemään messualuetta kaksin tyttöni kanssa, mutta kun pikkumies pääsi anopin hellään huomaan, saatiin mieskin mukaan. Tuollaisessa tilaisuudessa on hyvä olla yksi kuormajuhta mukana ;)

Kun aika oli rajallinen ja lompakon sisältö melko ohkainen, keskityttiin ensisijaisesti tutkimaan herkkumessujen tarjontaa. Ihan joka kojulle ei uskaltanut pysähtyä, mutta silti saaliina oli paljon herkullisia tuotteita aina valkosipulinkynsistä ihaniin karkkeihin. Messujen ohjelmanumeroihin ei juuri ehtinyt perehtymään, joskin olisin mielelläni nähnyt Kaikki äitini reseptit-blogin Nannan kokkailevan tai vilkaissut kakkukoristelukilpailua tarkemmin. Sushi-koulukin jäi tällä kertaa väliin. Nannaan törmäsin onnekseni käytävällä ohimennen. On aina mukava tavata muita blogisteja :)

Messuilta tuli napattua muutamia kuvia, tosin lähinnä niistä kojuista, joista jotain ostettiin. On aina kiva kertoa hyvistä tuotteista muillekin, joten tässä vähän osviittaa viikonlopun saaliista.

Ensimmäisenä pysähdyttiin tutkailemaan Ruoveden Herkun tuotteita. Meidän sakissa jokainen on suunnattoman perso valkosipulille, joten eihän tälläista pöytää voi niin vain ohittaa! Yritys toimii Ruoveden Jäminkipohjassa, tosin verkkokaupankin kautta voi tuotteita tilata. Yrityksen keulakuvana on pitkään toiminut konjakkisinappi. Jos tämän olisin tiennyt valikoimaa tutkiessani, olisin ilman muuta ostanut purkillisen. Sinapin sijaan mukaan tarttui chili-, habanero- ja chipotlevalkosipulinkynsiä. Chilikynsiä maistoin ja ne olivat kyllä mun makuun sopivia. Kahden muun kohdalla joudun turvautumaan kahden kanssamaistelijan arvioihin. Ainakin habanerokynnet saivat tyttöni ilahtumaan. Olivat kuulemma tosi hyviä!



Seuraavaksi eksyin lapualaisen Leipurin Putiikin kojulle, josta löytyi lumihiutaletta muistuttava sokerimassamuotti sekä musta elintarvikynä. Elintarvikeliimaakin olisin kaipaillut, mutta se oli päässyt loppumaan. Onneksi putiikki on suht lyhyen ajomatkan päässä, joten täytyy käydä toiste uudelleen.


Kovin montaa askelta ei päästy eteenpäin, kun eteen osui Kivikylän Kotipalvaamon lihatiski. Myynnissä olisi ollut aivan ihania makkaroita, mutta ne saivat tällä kertaa jäädä muille. Sen sijaan nappasin joukkooni pullollisen makeaa chilikastiketta. Sen mitä Kivikylän tuotteita olen kaupasta ostanut, niin voin kyllä suositella!



Välillä on hyvä maistella jotain makeaakin ja siihen apu löytyi Lappi-Hunajan pöydän äärestä. Tarjolla oli uskomaton määrä erilaisia maustettuja hunajia (mitenkähän tuo pitäisi taivuttaa?). Jos aivan rehellisiä ollaan, en koskaan ennen ole tällaisia erikoisia hunajamakuja nähnytkään! Saati sitten maistanut! Lappi-Hunaja on kuulemma Suomen tunnetuin hunaja-alan yritys, joskin meikäläiselle tämä oli täysin uusi tuttavuus. Tytön kanssa maisteltiin mm. Kahvinkukkaa, Vaniljaviettelystä sekä Aamun aurinkoa. Viimeinen, appelsiiniöljyllä maustettu hunaja oli niin hyvää, että sitä oli saatava purkillinen. Onneksi yrityksellä on myös verkkokauppa, josta saa lisää hunajaa tarvittaessa. Ja luulen, että näitä meillä tarvitaan. Seinäjoelta kun en tällaisia herkkuja ole löytänyt.





Makealla linjalla jatkettiin ilmajokisen Namituvan luona. En voinut vastustaa kauniita, karkista tehtyjä polkakierteitä, joten niitä tuli ostettua rasiallinen. Voin vain kuvitella miten hienolta ne näyttäisivät kakun koristeena! Tosin sain vinkin, että koristeena käytettäessä ne kannattaa laittaa kakun päälle vasta viime tingassa. Tyttö ihastui suuresti uuteen mango-salmiakkiin, joka kieltämättä oli aika hyvää.






Namituvalta matka jatkui Sutelan myllyn kojulle, josta ostettiin kaurahiutaleita ja -ryynejä sekä mannasuurimoita. Kaurahiutaleet kun olivat sopivasti kotoa loppu. Suten mylly sijaitsee Ylistarossa Vaasantien varrelta. Varsinaisten myllytuotteiden lisäksi Sutelan Myllyn kotileipomosta löytää uunituoreita leipiä ja pullia. Kotileipomossa valmistetaan leivonnaisia myös tilauksesta. Itse tykkään kannattaa lähikuntien pientuottajien toimintaa ja kyseisen myllyn jauhoja on tullut ostettua ennenkin. Tosin aivan liian harvoin - marketeissa kun nuo suuret tuotemerkit ovat niin paljon näkyvämmin esillä. Kerran kuukaudessa myllyn ohi ajellaan, mutta aina on mukamas ollut liian kiire, eikä ole ehtinyt poiketa myymälään. Ehkä jatkossa parannan tapani.



Jos tytöltä kysyy, mikä messuilla oli parasta, on vastauksena suklaaputous. Ehdottomasti! Fest Foodin jättimäinen suklaaputous on vuokrattavissa omiin juhliin, joko henkilökunnalla tai ilman. Omistajan sanoja lainaten, firman kautta saa juhliinsa kaiken tarvittavan käytettyjä autoja lukuunottamatta. Ja nekin kuulemma järjestyy tarvittaessa :) Tämän upean suklaisen ilmestyksen vierellä pienet suklaafonduet vihertyvät kateudesta, sillä oikeasti se sulan suklaan määrä oli melko vaikuttava! Ja suklaaseen kastettu vaahtokarkki-mansikkavarras maistuu kuulemma taivaalliselta. Itse en ihan heti luvannut laitetta tytön juhliin vuokrata, kainoista pyynnöistä huolimatta. Voin nimittäin vain kuvitella sen suklaatahman määrän, mikä koristaisi pöytiä ja lattioita ja ja ja.... Ihan kaikkea. Mutta suuremmissa, etenkin kesäjuhlissa tämä olisi taatusti menestys! Ja toisaalta, lattiat voi aina suojata ja siivota joutuu joka tapauksessa, niin mikä ettei! Mikäli kiinnostuit, voit heittää meiliä osoitteeseen saku.salo(at)festfood.fi.



Välillä oli pakko antaa masun levätä kaikkien maistiaisten jälkeen ja pyörähdettiin kirjamessujen puolella. Pikkumies jäi tällä kertaa ilman opuksia, mutta me muut saatiin pari kirjaa kukin. Lisäksi levykokoelma kasvoi jälleen yhdellä ep:llä. Kirjahyllyn täytteeksi löytyi pari Hunter S. Thompsonin kirjaa, pari leivontakirjaa ja tytölle kaksi Soturikissa-kirjaa. Ei siis huono reissu näiltäkään osin.





Lopuksi oli aika käydä vielä lihaostoksilla. Paikalla oli Lakeuden Highland eli jalasjärveläisen ylämaankarjaa kasvattavan tilan edustajia. Kotiin viemisiksi ostettiin nakkeja, kepakoita sekä palvilihaa. Tilalta löytyy oma pieni tilamyymälä, josta voi helposti käydä ostamassa tilan tuotteita itselleen. Ja jos ei Jalasjärvelle ole kulkua, voi tuotteita tilata myös suoraan kotiovelle toimitettuna ympäri Suomen! Rakkaudella kasvatetun ja oikealla ravinnolla ruokitun karjan liha on kyllä aivan jotain muuta kuin jossain muualla tehotuotetun. Eivätkä tilan tuotteiden hinnat ole mitenkään päätä huimaavia. Hinnat pyörivät hyvin samoissa markettihintojen kanssa, osa jopa alle.




Vielä pikapiipahdus ylivieskalaisen Pohjanmaan Leipomon CupCake-maistiaisille ja reissu oli tehty. Tarjolla oli porkkanaisia ja suklaisia, käsintehtyjä kuppikakkuja. Nämä laktoosittomat kuppikakut säilyvät huoneenlämmössä, joten säilyttäminen on helppoa. Meidän suosikiksi nousi ihanan mehevä porkkana-cupcake. En yleensä kaupan leivonnaisista kauheasti piittaa, mutta nämä olivat kyllä hyviä. Kun anoppi ystävällisesti suostui vahtimaan pikkumiestä reissumme ajan, ostimme viemisiksi lahjapussin, josta löytyi porkkana-kuppikakkujen lisäksi Jippii! Suklaa- ja Jippii! Vanilja -leivonnaisia. Kuppikakkuja pitäisi löytyä ainakin suurimmista Prismoista.




Kaiken kaikkiaan päivä oli hurjan kiva! Vähän kalliiksi tosin tuli, mutta ei voi mitään. Ei näitä messuja onneksi kovin usein tule kierrettyä :) Lauantaina messuilla oli hämmentävän vähän väkeä. Tosin ymmärrän sen, ettei ihmiset välttämättä halua maksaa siitä, että pääsevät ostoksille. Toivotaan silti, että tämä päivä on ollut vilkkaampi.

13 kommenttia:

  1. Hyvä että tartuit hihasta kun osuttiin kohdilleen käytävällä. Hauska tutustua! Ja voi ei, unohdin nua sutelan jauhot, piti käydä niitä ostamassa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva törmätä! Sattumalta näin pätkän sitä Blogistanian jaksoa, jossa esiinnyit. Sen perusteella sut sitten tunnistin.

      Tiedätkö myydäänkö noita Sutelan jauhoja jossain Seinäjoella?

      Poista
  2. Kävimme nyt sunnuntaina samoilla messuilla, ja väkeä oli todella vähän. Olihan siellä helppo kulkea kun ei ollut tungosta, mutta harmitti myyjien puolesta.
    Meilläkin tarttui sekä kirja- että herkkupuolelta mukaan yhtä ja toista, Sutelan ryynipusseista alkaen ;) Hillitsin itseni noiden kuppikakkujen kohdalla, mutta nyt alkoi tuntua että moinen itsehillintä on yliarvostettua... Nuo suklaiset, joista sai maistiaisia, olivat ainakin namia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onneksi noita kuppikakkuja voi ostaa kaupoistakin :) Tai leipoa itse.

      Mullakin tuli myyjiä hieman surku yleisökadon vuoksi. Voi vain kuvitella millainen homma on kiertää eri messuja ja markkinoita! Ja jos myyntiä ei ole tarpeeksi, ei kiertely pidemmän päälle kannata. Toivotaan, että ensi vuonna väkeä olisi enemmän liikkeellä.

      Poista
  3. Hieno päivä teillä on ollut! On tuollaiset messut kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli kyllä oikein mukava! Parasta tässä oli, että sai tytölle tarjota vähän jotain erilaista :) Ja tyttö kyllä tykkäsi.

      Poista
  4. Prokanakuppikakku sai yhden jalkapalloilijan ihan hurmokseen, sun pitää koittaa tehdä jotain kopioita siitä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy yrittää :) Pari jalkapalloilijaa vois sitten toimia koemaistajina :D

      Poista
  5. Paljon kaikkea pientä herkkua!! :) Tykkään tosi kovin tuollaisista messuista. Harmi tosiaan jos ihmiset eivät ole löytäneet tietään sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset tapahtumat on kyllä kivoja! Liput on mun mielestä melko kalliit, kun aikuiselta maksoi 12€. Likka pääsi tosin ilmaiseksi, mutta silti. Lippujen kalleus on taatusti yksi syy väkikatoon.

      Poista
  6. Oi, olisin mennyt messuille, mutta tytär oli kipeänä enkä viitsinyt kotiinkaan jättää. Suklaa putous oli varmasti monen suosikki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen suklaaputous olis kyllä ihana johonkin isompiin juhliin :)

      Toivottavasti messut järjestetään vielä ensi vuonnakin, niin pääsette tekin mukaan.

      Poista
  7. Kivat messut. Tulisipa tännekin lähelle jotain saman tyyppistä.:) Kivikylän tuotteet on hyviä. Onneksi tehtaanmyymälä on lähellä. Tulee usein poikettua, kun sieltä saa kaiken edullisemmin kuin kaupasta ja valikoimaakin on enemmän.:)

    VastaaPoista