25. elokuuta 2015

Last but not least! - gluteeniton lakkajuustokakku viikonlopun juhlilta

Näköjään joka vuosi siinä kohtaa, kun blogi vanhenee, tulee mulle pakonomainen tarve muuttaa blogin ulkonäköä. Kai siihen tulee jonkinmoinen kyllästyminen, kun lähes päivittäin tuijottaa samoja sivuja. Vaaleammasta lookista olen haaveillut jo tovin, mutta vasta nyt uskalsin sen toteuttaa. Minä kun en ole suuremmin valkoisen ystävä, joten sillä tämä on mulle suuri mullistus. Muuten lähes kaikki pysyi paikallaan, väri ja kuviot vain muuttuivat. Vielä kun saisin asennettua hukkaamani Facebook-boxin tuohon sivupalkkiin, niin hyvä. Toivottavasti tämä uusi ilme miellyttää myös teitä! Jotain pientä hienosäätöä saattaa vielä tulla, mutta toistaiseksi mennään tällä. 

Viime viikonlopun juhlaherkuista voisi laittaa vielä yhden ohjeen jakoon, sitten on ne pirskeet mun osaltani käsitelty. Kakuista sain paljon positiivista palautetta, mikä on tietysti aina ilahduttavaa. Joka kerta jännitän, että miltähän tekeleet maistuu ja kelpaavatko vieraille. Mutta hyvin kuulemma maistuivat ja kaikki meni. Viimeisimmän kakun, gluteenittoman lakka-juustokakun, tein Business Woman-blogin ohjetta soveltaen. Päälle tein kiilteen päivänsankarin äidin tekemästä lakkasoseesta ja liivatteesta. Koristelu ei ihan mennyt putkeen, sillä aamuvarhaisella silmät ristissä tihrustaen suklaan pursottaminen ei vaan suju. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Onneksi kaapista löytyi sellaisia sokerihelmiä, joita saattoi gluteenittomaan kakkuun käyttää, jolloin sai tuohon edes vähän jotain juhlavaa.

Jännitystä tämän kakun tiimoilta aiheutti gluteenittomat keksit. En juuri ole moisia maistellut ja sen mitä olen niistä kuullut, ei ole ollut kovin positiivista. Koska päivänsankari toi kakkuainekset mulle kotiin, luotin siihen, että hän osaa valikoida hyviä keksejä. Pakko oli maistaa pieni murunen ja hämmästys oli suuri, sillä nuo keksithän olivat oikeasti hyviä! Keksit olivat Gullónin, mutta en paketista saanut selville, että mitä keksejä nämä oikein ovat. Valmistusaineina oli mm. maissijauho, riisijauho, soijajauho ja makua näihin toi vanilliiniaromi.

Kakusta en valitettavasti kummoisempaa kuvaa ehtinyt ottaa, sillä oli melkoinen hoppu saada tämä kylmään ja voileipäkakkujen koristelu työn alle. 




Lakkajuustokakku

Pohja:
200 g gluteenittomia keksejä
80 g voita tai margariinia sulana
Täyte:
6 liivatelehteä
1 prk (250g) maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
Pinnalle:
2 dl hienoa lakkasosetta
3 rkl vettä
3 liivatelehteä
Koristeluun:
suklaata
koristehelmiä
lakkoja
hyytelösokeria

  Laita irtopohjavuoan pohjalle (halk. n. 20-22cm) leivinpaperi ja sipaise vuoan reunat kevyesti öljyllä.  
  Hienonna keksit tehosekoittimessa ja lisää sulatettu rasva joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin odottelemaan täytteen valmistumista.
  Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan (väh. 5 min). Sekoita rahka ja tuorejuusto keskenään ja mausta seos sokerilla ja vaniljasokerilla. Sokerin määrä voi muuttaa oman maun mukaan. Kiehauta sitruunamehu, purista liivatteista vesi pois ja sekoita ne mehun joukkoon. Anna liivateseoksen jäähtyä ihan hetkisen ja kaada se sitten ohuena nauhana rahka-tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja nostele se rahka-tuorejuustoseoksen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna kakun hyytyä useampi tunti jääkaapissa. 
  Laita lakkakerroksen liivatteet likoamaan kylmään veteen 5-10 minuutiksi. Kuumenna vesi, purista liivatteista vesi pois ja liuota ne vesitilkkaan. Anna seoksen jäähtyä hetkisen ja kaada se sitten ohuena nauhana lakkaseoksen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Nostele lakkakerros lusikalla tai pienellä kauhalla varovasti kakun pinnalle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti, kunnes lakkakerros on kokonaan hyytynyt.
  Irrota vuoan reunat. Voit ensin pyöräyttää kakun ja vuoan reunan välistä terävällä veitsellä. Koristele kakku sulatetulla suklaalla ja lakoilla. Halutessasi voit valmistaa lakkojen päälle kiilteen hyytelösokerista pakkauksen ohjeen mukaan. 

6 kommenttia:

  1. Kaunis ja raikas uusi ulkoasu; iso peukku tälle :) ja ihanan houkutteleva tuo kakkukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vähän tähän täytyy itsekin totutella, mutta tykkään kyllä. Ainakin tämä on vähän valoisampi kuin entinen.

      Poista
  2. Kivan oloinen kakku, varmasti hyvän makuinenkin :P Blogin uusi ulkoasu on mukava! Mullakin tulee välillä ihan totaalikyllästyminen omaan blogiin, kun joka päivä sitä katselen... vaihtelu virkistää ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :) Totta, että vaihtelu virkistää :) Jospa tällä ulkonäöllä jaksaisi taas vuoden verran.

      Poista
  3. Todella hyvänmakuinen kakku tuli! Käytin vain hieman isompaa vuokaa, jonka vuoksi kiilteestä tuli hiukan ohut. Kiitos ihanasta ohjeesta!

    VastaaPoista