13. syyskuuta 2011

Kun ulkonäkö pettää

Tänään oli taas viikon kasvisruoka- ja keittopäivä. Saipahan hoidettua molemmat samalla kertaa niin saa loppuviikon syödä tuhdimpaa sapuskaa. Eipä tuolla mulle ole niin suurta merkitystä, mutta kasvava muksu ja raskasta työtä tekevä ukko kaivannee jotain muutakin kuin pelkkää soppaa.

Tänään kokeiluvuoron sai sieni-porkkanakeitto. En taas lukenut ohjetta kokonaan ennen ruokalistan laatimista, joten mielikuva ruoasta oli jotain muuta kuin mitä sitten sain aikaiseksi. Jotenkin ajattelin, että keitto olisi sosekeittoa. Homma ei alkanut kovin lupaavasti, sillä keittoon tarkoitetut tuoreet herkkusienet oli jotain muuta kuin tuoreita. Se rasiallinen pääsi suoraan roskiin :/ Onneksi kaapista löytyy aina tölkillinen tai kaksi herkkusieniä. Eihän ne tuoreille sienille vedä vertoja, mutta menettelee hätätapauksissa. Keittoa tehdessä olin hyvin epäileväinen lopputuloksen suhteen ja vähän väliä suunnittelin karkaavani pizzalle. Kävely vesisateessa lähimpään pizzapaikkaan ei kuitenkaan houkutellut, joten urhoollisesti tein keiton loppuun. Ja onneksi tein! Keitto oli ihan hyvää, vaikkei näyttänytkään oikein miltään. Ulkonäkö siis petti tällä kertaa. Mutta sen verran kevyttä tavaraa tuo on, että sopisi paremmin alkukeitoksi tai kevyeksi lounaaksi.

Sieni-porkkanakeitto

200g tuoreita herkkusieniä tai tölkki säilöttyjä herkkusieniä
2rkl margariinia
2 pientä sipulia
3(n.250g) porkkanaa
3rkl vehnäjauhoja
10dl vettä
1 kasvisliemikuutio
0,5tl mustapippuria
1tl kirveliä
suolaa maun mukaan
1tlk ranskankermaa
1-2rkl kuivattua persiljaa

  Sulata rasva kattilassa ja kaada sienet joukkoon. Hienonna sipulit ja kuutioi porkkanat pieniksi kuutioiksi. Lisää sipulit ja porkkanat sienten joukkoon. Anna kasvisten kypsyä muutama minuutti. Lisää jauhot kattilaan. Lisää vettä vähän kerrallaan. Murenna joukkoon kasvisliemikuutio. Sekoita keitto tasaiseksi ja mausta pippurilla, kirvelillä ja suolalla. Anna hautua kypsäksi miedolla lämmöllä. Lisää lopuksi ranskankerma ja persilja. Kuumenna, mutta älä enää keitä. Tarjoa hyvän leivän kanssa.

1 kommentti:

  1. mä en kyllä niistä sienistä niin perusta, mutta jotain keittoja olis kiva jaksaa ihan itekin tehdä. yleensä se vaan menee siihen että hernekeittoa purkista :D

    VastaaPoista