17. syyskuuta 2012

Brot brot boogie (elikkäs sitruunaista broileria ja puolukka-vattuvispipuuroa)

Kaappien tyhjäys jatkuu tälläkin viikolla ja nyt onnistuin suunnittelemaan ruokalistan siten, ettei tartte kaupasta hakea paljoakaan. Ihan hyvä juttu siis! Saa vähän tilaa kaappeihin ja pakkaseen. Viime viikon ruokalista eli hieman ja tänään laitoin eiliselle suunnitellun sapuskan elikkäs sitruunaista broileria. Ohje on Ruokasuosikit - Kreikka-kirjasta. Jouduin käyttämään ruokaan marinoitua broileria, mutta huuhtelin enimmät marinadit pois. Kaupassa kun oli ainoastaan yksi paketillinen marinoimattomia koipi-reisiä ja ne näytti siltä, ettei olisi tullut mielenkään syöttää niitä kenellekään. Mutta ihan hyvin nuo valmiiksi marinoidutkin toimi. Ja pakko sanoa, että hyvää oli :)

Sitruunalla silattua kanaa

3-4 broilerin koipi-reittä
2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
4rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2 tuoretta timjaminoksaa
suolaa
pippuria

  Pistele broilerien nahka haarukalla kauttaaltaan Pane astiaan, lisää sitruunamehu, öljy, valkosipuli, timjami, suolaa ja pippuria. Anna marinoitua kannen alla jääkaapissa vähintään kaksi tuntia.
  Kuumenna parila tai ulkogrilli. Pane koivet parilapannulle tai grilliin ja voitele marinadilla. Pariloi tai grillaa 30-40 minuuttia. Voitele välillä marinadilla ja kääntele paloja, kunnes broileri on kypsää. Testaa broilerin kypsyyttä pistämällä vartaalla paksuimpaan kohtaan. Jos valuva neste on kirkasta, broileri on kypsää.
  Koristele sitruunankuoriraasteella ja tarjoa kuumana riisin ja salaatin kera.





Eilen tehtiin pikamutka puolukkametsään. Saalis oli kyllä todella laihanlainen. Meidän vakiopaikalla ei puolukkaa ollut kovinkaan paljon, eikä tuo mukana ollut pikkumies ainakaan helpottanut poimintaa. Lopulta oli aivan pakko lähteä kotiin, kun pikkumies sai sellaisenkin raivarin ettei tosikaan. Täytyy yrittää toisella kertaa paremmalla onnella. Tai sitten käydä poimimassa puolukat torilta. Vähäisestä saaliista huolimatta marjaa tuli sen verran, että siitä piisaa vispipuuroon, jos toiseenkin. Tällä kertaa vispipuuroon päätyi puolukoiden lisäksi vadelmia. Tätä on tullut tehtyä aina ajoittain ja on vallan mainio vaihtoehto perinteiselle vispipuurolle.

Vadelma-puolukkavispipuuro

7dl vettä
1,5dl puolukoita
2dl vadelmia
1dl sokeria
1dl mannasuurimoita
ripaus suolaa

  Kaada marjat ja vesi kattilaan ja keitä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon sokeri, mannasuurimot ja ripaus suolaa. Anna kiehua hiljalleen 10 minuutin ajan välillä sekoittaen. Anna puuron jäähtyä kunnolla. Vatkaa kuohkeaksi. Monesti vispipuurot ovat kuohkeimmillaan oltuaan muutaman tunnin jääkaapissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti