4. joulukuuta 2012

Potut pottuina

Välillä on kiva tehdä isompi satsi ruokaa kerralla, niin ei tartte jatkuvasti olla hellan ääressä. Huomenna nimittäin ajattelin käyttää lapsityövoimaa ja väsäillä muksujen kanssa ison kasan pipareita ja muita pikkuleipiä, joten aikaa kokkailuun ei taida liiemmälti olla. Tai vaikka aikaa olisi, niin virta saattaa olla hieman vähissä tuon operaation jälkeen.

Parin päivän ruoaksi valikoitui Me-lehden ohjeen mukaan tehty Välimeren perunavuoka. Muuten menin ohjeen mukaan, mutta kasvisfondi vaihtui lihaliemikuutioksi ja lisäsin hitusen ruokosokeria tomaatin kirpeyttä pyöristämään. Mun mielestä tämä oli vähän hassu tapa tehdä peruna-jauhelihavuokaa. Yleensä kun perunavuoat tulee tehtyä aivan toisin. Mutta hyvää tämä oli! Etenkin päällä oleva juustokuorrutus ja vuoassa köllötelleet isot valkosipuliviipaleet. Nam! Ja luulen, että tämäkin paranee vielä, kun maut vielä tasaantuvat. Jos jotain pitäisi tehdä toisin, niin valkosipulia laittaisin reilummin. 

Välimeren perunavuoka


2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
öljyä
700-800g jauhelihaa
2tl suolaa
1tlk tomaattimurskaa
1tlk tomaattipyreetä
7dl vettä
3rkl kasvisfondia (laitoin yhden lihaliemikuution)
mustapippuria
1rkl pizzamaustetta
1tl ruokokidesokeria
(ripaus suolaa tarvittaessa)
1,5kg jauhoista perunaa
2pss(à150g) juustoraastetta
Vuokaan:
margariinia

  Silppua sipulit ja kuullota ne paistinpannulla öljytilkassa. Siirrä sipulit suureen kattilaan. Ruskista jauheliha useassa erässä paistinpannulla. Mausta kypsä jauheliha suolalla ja siirrä se sipulikattilaan. Lisää kattilaan tomaattivalmisteet, vesi, fondi tai murenneltu liemikuutio ja mausteet. Keitä seosta hiljalleen kannen alla 5 minuuttia.
  Kuori ja viipaloi perunat kattilaan. Sekoita hyvin, kunnes kaikki perunaviipaleet ovat kastikkeessa. Hauduta perunoita kastikkeessa 15 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa.
  Voitele laakea, suorakaiteen muotoinen uunivuoka ja kaada puolet seoksesta siihen. Ripottele päälle 1 pussillinen juustoraastetta ja kaada loppu perunaseos sen päälle. Paista perunavuokaa 200-asteisessa uunissa reilu 30 minuuttia. Lisää päälle pussillinen juustoraastetta ja jatka kypsentämistä noin 15 minuuttia, kunnes perunaviipaleet ovat pehmeitä.

2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa, ja valkosipuliahan ei ole koskaan liikaa! Sanoo hän, joka vielä vajaat kaksikymmentä vuotta sitten suorastaan vihasi tuota löyhkäävää narsissikasvia.:D Piti äsken oikein googlettaa, onko valkosipuli juures vai vihannes, ja tuollaiseksi se sitten paljastui.;)

    VastaaPoista
  2. Vai narsissikasvi :DDD En olisi kyllä tienny. Nyt oon taas pikkasen viisaampi, kiitos :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...