1. joulukuuta 2012

Where Can I Park My Horse?

Pakastimen tyhjäys jatkuu ja jatkuu.... Pakastimeen oli isännän toimesta ilmaantunut paketillinen hevosen paistijauhelihaa. En oikein tiennyt mitä siitä voisi tehdä, joten päätin pyöräyttää läjän lihapullia. En oo koskaan hevosen jauhelihaa käyttänyt, saati maistanut, joten hieman hankalaa tuosta oli muutakaan keksiä. Lihapullat on tehty täysin hatusta vetäen. Sen verran hain vinkkejä, että sekoitin taikinaan possun jauhelihaa rasvaa tuomaan. Hevonen itsessään on kuulemma aika vähärasvaista. Mausteiden kanssa halusin olla maltillinen, että se heppakin maistuisi. Kastiketta olisi voinut olla enemmän, mutta halusin sen lähinnä vain lihapullien kostukkeeksi. Kastiketta voi huoletta tehdä reilumminkin. Lihapullien kaveriksi tein yrttipaistinperunoita Yhteishyvän ohjetta mukaellen.

Hevosen kanssa kävi vähän samalla tavoin kuin possun sydämen kanssa jokunen aika taaksepäin. Ajatus lihapullien syömisestä houkutti, mutta samalla vähän inhotti. Mutta turhaa taas pelkäsin, sillä ruoka oli hurjan hyvää! Taatusti ostan jatkossakin heppaa, jos sitä jostain vastaan kävelee. Ja mikä hassuinta, tuo hevosen paistijauheliha oli edullisempaa kuin naudan vastaava.

Hevospyörykät


400g hevosen paistijauhelihaa
n.400g possun jauhelihaa
2dl maitoa
1dl korppujauhoja
2 kananmunaa
1 iso punasipuli
2tl suolaa
0,5tl mustapippuria
2tl paprikajauhetta
Paistamiseen:
öljyä
Kastike:
4rkl margariinia
3rkl vehnäjauhoja
4dl vettä
0,5 lihaliemikuutiota
1rkl soijaa
1rkl ketsuppia
ripaus mustapippuria
0,5tl ruokokidesokeria

  Hienonna sipuli hyvin hienoksi silpuksi. Sekoita maito ja korppujauhot keskenään isossa kulhossa ja anna turvota viitisen minuuttia. Lisää kulhoon hevosen- ja possun jauhelihat, hienonnettu sipuli, kananmunat ja mausteet. Sekoita hyvin sekaisin. Paista pari koepyörykkää ja tarkista maku. Lisäile mausteita tarvittaessa.
  Pyörittele taikinasta haluamasi kokoisia lihapullia ja paista ne keskilämmöllä öljytilkassa kauniin ruskeiksi. Nosta lihapullat lautaselle odottamaan.
  Sulata margariini pannussa, lisää vehnäjauhot ja ruskista. Lisää vesi vähän kerrallaan samalla sekoittaen. Murenna kastikkeeseen liemikuutio, lisää soija, ketsuppi, mustapippuri ja ruokokidesokeri. Anna kiehahtaa. Lisää lihapullat kastikkeeseen ja anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin 10-15 minuuttia.


Yrttipaistinperunat

n.1kg kiinteitä perunoita
1 sipuli viipaleina
2-3rkl öljyä
1tl suolaa
2tl timjamia
0,25tl rouhittua mustapippuria

  Kuori ja leikkaa raa'at perunat lohkoiksi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kääntele perunalohkoja siinä kohtalaisella lämmöllä, kunnes ovat saaneet hieman väriä. Lisää sipuliviipaleet ruskistamisen loppuvaiheessa. Mausta perunat ja sipulit suolalla, timjamilla ja mustapippurilla. Anna perunoiden kypsyä pannulla miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia tai kunnes tuntuvat kypsiltä. Kääntele perunoita muutaman kerran kypsennyksen aikana.

3 kommenttia:

  1. Mulle kävi hevosen kanssa vähän vastaava juttu joskus, isäntä toi palan hevosen filettä kaupasta. Vähän hirvitti, mutta siitä tuli ihan mahtavat pihvit! Liha oli nautaan verrattuna vielä vähän tummempaa, ja tosi, tosi pehmeää. Täytyykin kyttäillä, jos joskus löytyisi myös jauhelihaa :)

    VastaaPoista
  2. Olis kyllä kiva kokeilla muutakin osaa hevosesta. Itte en oo koskaan täkäläisissä kaupoissa moista nähnyt. Lihavalikoimat pakkaa olla turhankin perinteisiä. Tuo meidän lähikauppa, elikkäs toinen paikallinen Cittari tosin yllättää aina välillä tällaisilla herkuilla :)

    VastaaPoista
  3. oi,oi heppa on todellista herkkua. Yksi parhaimmista lihoista strutsin jälkeen jota oon kokkaillu. Hevonen on halpaa ja hyvää lihaa. Kannattaa jatkossa kokeilla myös sisäfilettä tai ulkofilettä. Netistä saa tilattua heppaa. Työpaikalle tilataan samasta paikasta.

    VastaaPoista