12. marraskuuta 2014

Appiukon lohilotta

Appiukon isänpäivälahja on nykyään aika helppo keksiä, sillä paras lahja on joku lohesta tehty leivonnainen. Viime vuonna tein lahjaksi voileipäkakun, tänä vuonna viemisinä oli lohilotta. Jotenkin tällainen ruokalahja on paljon mukavampi ihmiselle, jolla on jo kaikkea ja joka tykkää kovasti sekä lohesta että voileipäkakuista. Nappiin osui lahja tälläkin kertaa, sillä kakusta hävisi heti puolet. Saan kuulemma mennä toistekin kylään ;) Aivan joka kerta en taida kuitenkaan tuollaisia lahjuksia viedä.

Aivan ongelmitta ei lotan valmistus mennyt, sillä rullia leikatessa suurin osa täytteistä valui pois, eikä siivuista näin ollen tullut mitenkään kauniita. Ehkä olisi voinut antaa täytteen jässähtää hieman ennen leikkaamista. Koristelukin hieman ontui, sillä unohdin ostaa kakun päälle ylimääräisen kylmäsavulohipaketin. Sen lisäksi edellisenä päivänä ostettu tilliruukku ehti nuupahtaa ennen käyttöä, eikä siitä montaa oksaa saanut koristelua varten. Onneksi appiukko ei moisesta piittaa, tärkeintä on vain hyvä kakku. 




Lohilotta
(20ann.)

Pohja: 
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
2½ dl maitoa
2½ dl ruokakermaa
½ tl suolaa
3 kananmunaa
Täyte:
6 liivatelehteä
kylmää vettä
150 g kylmäsavulohta hienonnettuna
150 g mätitahnaa 
400g kermaviiliä
1 nippu tilliä hienonnettuna
1 nippu ruohosipulia hienonnettuna
1 tl sitruunapippuria
2-2½ dl vispikermaa
½ sitruunan mehu
Koristeluun:
lohiruusukkeita
sitruunaa
tilliä

  Sulata rasva kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää maito sekä kerma ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan hämmentäen. Hauduta muutama minuutti.
  Ota kattila pois liedeltä ja anna seoksen jäähtyä. Lisää suola ja vaahdoksi vatkatut munat. Sekoita hyvin. Kaada massa öljytyn leivinpaperin päälle uunipannuun. Paista pohjaa 175 asteen lämmössä 15-20 minuuttia.
  Kumoa kypsä pohjalevy öljytyn leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä. 
  Pane liivatteet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi turpoamaan. Sekoita kirjolohi, mätitahna, kermaviili, hienonnetut yrtit ja sitruunapippuri keskenään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita vaahto muiden täyteainesten joukkoon.
  Puserra liivatteista vesi pois ja liuota ne kuumennettuun sitruunamehuun. Lisää liivateliuos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen muiden täyteaineiden joukkoon.
  Levitä jäähtyneelle pohjalevylle ohut kerros täytettä. Kierrä pohjalevy molemmilta pitkiltä sivuilta keskustaan päin rullalle, jolloin saat kaksi rullaa. Halkaise pohjalevy keskeltä, että saat rullat irti toisistaan.
  Leikkaa molemmat rullat ohuiksi viipaleiksi ja vuoraa niilla noin 2 litran vetoinen vuoka. (Itse vuorasin kulhon ensin tuorekelmulla.) Kaada loppu täyteseos vuokaan viipaleiden päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Kumoa lohilotta tarjolle. Koristele lohiruusukkeilla, sitruunaviipaleilla ja tillillä. 


6 kommenttia:

  1. Oi :) näyttääpä hyvältä! Meillä syötiin porokakkua ja sekin meni hetkessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porokakkua täytyisi kyllä joskus tehdä! Hmm.... Siinä voisi olla hyvä herkku itsenäisyyspäiväksi :)

      Poista
  2. Mulla on jo kauan ollut tän tyylinen ohje kans suunnitelmissa tehdä, mutta....liian paljon hyviä ohjeita ja liian vähän aikaa! ☺ Ainainen ongelma!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Mullakin on monen monta ohjetta odottamassa testausta, mutta mitenkään ei vaan voi kaikkea tehdä. Tai voisi, mutta sitten jonkun muun täytyisi syödä niistä suurin osa.

      Poista
  3. Onpas ihana idea! :) Itsekin olen innostunut viimeaikoina leipomaan suolaisia herkkuja, ja koska rakastan kalaa ja mereneläviä, on tämäntyylinen ehdottomasti joskus testattava! Tällä makumaailmalla olen kyllä tehnyt suolaisia kääretorttuja mutta tässäpä on kiva pikku twist siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolaiset kääretortut kuulostaa mielenkiintoisilta! Onko sulla blogissa ohjetta sellaiseen?

      Poista