7. marraskuuta 2014

The road of life is rocky.... - herkkusuiden rocky road-palat

Kääpiölinnassa on valmistauduttu tohinalla viikonloppua varten, kun kyläilemään saapuu rakas serkkuni tyttönsä kanssa. Lähinnä oon yrittänyt saada jotenkin tupaa ojennukseen ja leiponut muksuille herkkuja ja viikonlopun sapuskaa varten hampurilaissämpylöitä. Ruokapuolella ei siis ole tapahnut muutamaan päivään oikein mitään, ellei ota huomioon tyttöni kokkailuja. Omien kiireiden vuoksi laitoin tytön laittamaan meille eilen ruokaa ja hyvin tyttö onnistui! Saatiin syödä kotoisasti makaronia ja jauhelihakastiketta, joka oikeasti oli hyvää! Parasta tässä lienee se, ettei mun tarvinnut kertaakaan puuttua toisen kokkailuihin, vaan homma hoitui sujuvasti ja omatoimisesti. 

Tulevan viikonlopun herkuista en vielä voi kauheasti kertoa, että ainakin osa pysyisi yllätyksenä. Laitetaan kuitenkin tässä vaiheessa jakoon Rocky roadin ohje, jonka löysin Makeaa murmelin täydeltä-blogista. Hieman ohjetta soveltelin ja vaihdoin lakritsat jelly beans-karkkeihin, kun niitä sattui kotona olemaan. Samalla sain käyttää Nannelta saamiani pikkuruisia vaahtokarkkeja. Nanne toi niitä tuliaisiksi Lapin reissultaan ja siitä lähtien pikkumies on himoinnut kyseistä pussia jokaisena karkkipäivänä. Ehkä nyt voin antaa nuo loput pikkumiehelle :)

Rocky roadista tuli ihan hyvää, tai oikeastaan tosi hyvää, mutta jotain mulla meni pieleen. En tiedä kävikö seos liian kuumana, sillä osa rasvasta erottui massasta ja valmiiden palojen pintaan jäi rasvalaikkuja. Onneksi ne sai nätisti pois, eikä vaikuttanut makuun mitenkään.




Rocky road-palat

200g maitosuklaata
250g tummaa suklaata
1prk (n. 400 g) sokeroitua kondensoitua maitoa
50g voita
kourallinen jelly beans-karkkeja
100g pieniä vaahtokarkkeja
3dl suolapähkinöitä

  Paloittele  suklaat. Sulata suklaat, kondensoitu maito ja voi paksupohjaisessa kattilassa keskilämmöllä välillä sekoitellen.
  Jos käytät suuria vaahtokarkkeja, leikkaa ne koosta riippuen 2-4 osaan. Sekoita jelly beanit, vaahtokarkit ja pähkinät sulaan suklaaseokseen. 
  Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (esim. lasagnevuoka). Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia ja leikkaa paloiksi. Toffee säilyy huoneenlämmössä kuivassa paikassa noin viikon.




Mulla oli taas tällainen kuvausassistentti, joka jahtasi kameran remmiä mun kuvatessa. Tämä katti ei leiki koskaan (paitsi joskus salaa, kun luulee, ettei kukaan näe....). Tälläkin kertaa yritti saada vain mun huomion, että saisi ruokaa.... Raasu :D




2 kommenttia:

  1. Oih, nää on niiiin hyviä! Mun (ja myös monien tuttujen) lempparia on sellaiset palat, joissa on myös lakua, ne on ihan mielettömän hyvin. Esim. täältä (http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/06/suolattu-suklaafudge-paahdetulla.html) löytyy yksi ohje.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyypä käydä kurkkaamassa :) Mä en mitenkään kauheasti tykkää lakusta, mutta muksuille se kelpaa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...