29. marraskuuta 2014

Ihan iisi juttu - arkinen jauheliha-kuskuspata

Couscous eli kotoisammin kuskus on jäänyt mulle vähän vieraaksi raaka-aineeksi. Kyllähän sitä välillä on tullut tehtyä ruokien lisukkeeksi, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Eilen tein ruoaksi Pirkan ohjeen pohjalta soveltaen jauheliha-kuskuspadan, joka oli paitsi nopea valmistaa, myös oikein hyvä arkiruoka. Luulen, että tätä tehdään meillä jatkossakin ja ajatusta voisi hyödyntää myös broilerisessa versiossa. Kunnon lorauksella chilikastiketta tähän saa mukavasti potkua. 




Jauheliha-kuskuspata
(4ann.)

400 g jauhelihaa
1 iso omena
2 porkkanaa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 tomaattia
1tlk (500 g) paseerattua tomaattia
1-1½ tl suolaa
1 tl oreganoa
½ tl mustapippuria
1 tl chilijauhetta
3 dl kuskusia
½ prk (à385 g) salaattijuustokuutioita
tuoretta persiljaa

  Kuutioi porkkanat, lohko tomaatit ja hienonna sipuli sekä valkosipulit. Ruskista jauheliha pannulla omassa rasvassaan. Lisää sipuli ja valkosipulinkynnet ruskistamisen loppuvaiheessa. 
  Lisää porkkanat, tomaattilohkot, paseerattu tomaatti ja mausteet. Anna hautua kannen alla noin 10 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä. 
  Kuutioi kuorittu omena ja lisää kuutiot sekä kuskus pataan. Kypsennä kannen alla vielä 5-7 minuuttia. Lisää lopuksi valutetut salaattijuustokuutiot ja ripottele päälle hienonnettua persiljaa.




2 kommenttia:

  1. Kuskus on mulle ihan täysin vieras aine, mutta tää ruoka näytti niin herkulliselta, että voisinpas vaikka testata joskus! ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä :) Välillä oon onnistunut tekemään siitä vähän liian kuivaa mun makuun, mutta kun heittää sekaan nokareen rasvaa, paranee tilanne oleellisesti.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...