12. tammikuuta 2016

Lämmittävää tomaatti-papusoppaa ja hyväntekeväisyysasiaa ♥

Ulkona paukkuva pakkanen saa kaivautumaan viltin alle villasukat jalassa ja haaveilemaan lämpimästä keitosta. Ja mikäs sen parempaa, kuin chilillä ja valkosipulilla maustettu paksu tomaattinen papukeitto? Ettei mies pääsisi valittamaan keittoruokien keveydestä, paistoin lisäksi vielä chorizoviipaleita. Eihän ne pakollisia ole, mutta kiva lisä kuitenkin. Ja kun makkaraviipaleet tarjoaa erikseen, käy keitto niin kasvis- kuin lihansyöjillekin.

Vanhassa talossa asustellessa nämä kylmät ilmat tuo arkeen ihan uusia ulottuvuuksia, siis jatkuvaa muurin ja puuhellan lämmittämistä, tuvan lämpötilojen tarkkailua ja vesiputkien seuraamista. Tähän mennessä putket ovat pysyneet sulana, onneksi, vaikka hetken kuviteltiinkin ulkosaunaan menevän putken jäätyneen. Kun putkiremontti on juuri saatu valmiiksi, harmittaisi suunnattomasti, jos putket hajoaisivat. Onneksi kuitenkin puita piisaa, joten kyllä tästäkin talvesta taas selvitään. Vaikka en kyllä panisi pahakseni, vaikka tämä kylmyys jo hellittäisi. 

Innostuin muuten pitkästä aikaa laatimaan viikon ruokalistan ja sen löytää täältä. Koko syksy meni ruokien kanssa vähän niin ja näin, eikä ruokalistojen suunnittelu oikein innostanut. Kun ei huvittanut syödä mitään, oli vaikeaa keksiä ruokia muillekaan. Nyt yritän taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja suunnitella syömiset etukäteen. Siitä on kuitenkin iso apu, kun ei tarvitse joka päivä miettiä, että mitä kokkaisi. Kauppareissutkin sujuu nopeammin, kun tietää etukäteen mitä ostaa. 




Tomaattinen papukeitto

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
tilkka öljyä
1 lehtisellerin varsi
3 tl chilimurskaa öljyssä
1 tlk (400g) valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1 tlk (390g) chilillä maustettua paseerattua tomaattia
2 dl vettä
½ rkl kasvisfondia
1 tl fariinisokeria
mustapippuria
Lisäksi halutessa:
ranskankermaa
basilikatahnaa ja/tai tuoretta basilikaa
paistettua chorizoa 

  Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä hetki kattilassa tilkassa öljyä. Lisää hyvin ohueksi viipaloitu lehtiselleri. Kuullota hetki. Lisää chilimurska, pavut kastikkeineen, paseerattu tomaatti ja vesi. Mausta kasvisfondilla ja fariinisokerilla. Kuumenna ja anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Mausta maun mukaan pippurilla.
  Tarjoa keitto ranskankerman, basilikan ja paistetun chorizon kera.




Lopuksi vielä hieman hyväntekeväisyysasiaa! SObloggaajien kesken oli juttua, että välillä olisi kiva tehdä jotain hyvää. Koska mukana on paljon kädentaitajia, päätettiin tehdä hypistelymuhveja muistisairaille. Mulla ei valitettavasti puikot tai virkkuukoukut oikein pysy käsissä, mutta ainakin voin haastaa teidät lukijat mukaan tempaukseen.

Hypistelymuhveja kerätään 20.3.2016 saakka ja ne voi toimittaa Seinäjoen Lady Linelle. Tämän jälkeen muhvit jaetaan Seinäjoen seudun muistisairaille. Mitä enemmän muhveja saadaan kasaan, sitä useampaa ihmistä voidaan ilahduttaa ja auttaa.

Mikä se hypistelymuhvi sitten on? Jos asia on vieras, käy kurkkaamassa tarkempaa infoa Sarin ihanasta Koti hyppysissä-blogista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti