28. tammikuuta 2016

Suussasulava lakkacharlotta ♥

Lakka on kuulunut vuosikausia niihin marjoihin, joita en suostu suuhuni laittamaan. En vaikka mikä olisi. En edes tiedä mistä moinen inho on peräisin. Muistan vaan, miten pikkulikkana jouduin naapurissa syömään lakkoja jäätelön kanssa ja kun en uskaltanut sanoa, etten niistä pidä, pakkasin lakat poskiini, kiirehdin nopeasti ulos ja sylkäisin marjat pois. Hassuja asioita sitä ihminen muistaakin. Viime vuosina lakka on alkanut jo kelpaamaan, etenkin hillona. Sellaisenaan en niistä vieläkään piittaa, mutta leivonnaisissa uppoaa jo paremmin kuin hyvin. 

Kun kaapista löytyi päiväysvanha lakkahillopurkki, päätin vihdoin kaivaa mapeistani minikääretortuista tehdyn lakkacharlotan ohjeen. Olen ohjetta silmäillyt aina silloin tällöin, mutta sysännyt sen kuitenkin sivuun. Onneksi nyt tohdin kakun leipoa, sillä tämä oli hyvää. Pinnalla mukavan makea, lakkahillolla täytetty kääretorttu ja täytteenä kivan raikas persikkainen täyte. Voisin hyvin kuvitella tämän kakun pääsiäisen kahvipöytään.




Tämä kakku on suht helppo valmistaa ja jos kääretorttulevyn tekee pelkästä perunajauhosta, saa tästä herkullisen gluteenittoman leivonnaisen. Hyytymiseen kannattaa varata kunnolla aikaa, jotta kakku pysyy kumotessa kasassa. Itse annoin kakun hyytyä nelisen tuntia ja kyllä se hieman antoi periksi kumoamisen jälkeen. 




Minirullacharlotta
(n.10ann.)

3 isoa kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
2 rkl vehnäjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
n. 200 g lakkahilloa
Täyte:
2 dl vispikermaa
1 tlk (250g) maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
n. 200 g lakkahilloa
1tlk (425g) persikanpuolikkaita mehussa
4 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl persikoiden lientä
1rs (100 g) ananaskirsikoita

  Valmista ensin minikääretortut. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperille pellille ja levitä n. 30*40cm levyksi. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla n. 5-7 minuuttia.
  Kumoa kypsä torttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Poista paistopaperi. Levitä ohut kerros lakkahilloa lämpimälle levylle. Leikkaa levy pitkittäin kahteen osaan. Nosta palat tuorekelmun päälle ja kääri pitkittäin kelmun avulla kaksi pientä tiivistä rullaa. Siirrä tortut kylmään vetäytymään.
  Valmista täyte. Leikkaa valutetut persikat pieniksi kuutioiksi. (Säästä 1rkl lientä!). Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vaahdota kerma ja sekoita rahka, vaniljasokeri sekä lakkahillo joukkoon. Lisää seokseen persikkakuutiot. 
  Kuumenna sitruunamehu ja säilyketölkin liemi. Sulata siihen vedestä puristetut liivatelehdet. Anna seoksen jäähtyä hieman ja kaada seos ohuena nauhana rahkatäytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen.
  Vuoraa pyöreäpohjainen kulho (n.2l) kelmulla. Leikkaa minikääretortut 1-1½ sentin viipaleiksi ja vuoraa niillä kulho tiiviisti pohjalta ja reunoilta. Laita torttujen väliin ananaskirsikoita. Jätä muutama ananaskirsikka koristelua varten. 
  Kaada täyte kulhoon kääretorttuviipaleille ja tasoita pinta. Peitä kelmulla ja nosta hyytymään jääkaappiin. Anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään.
   Leikkaa kääretorttureunasta tarvittaessa ylimääräinen pois ja kumoa charlotta tarjoiluvadille. Koristele ananaskirsikoilla ja halutessasi kermavaahdolla.
  Vinkki! Voit lisätä täytteeseen tilkan lakkalikööriä aromin vahvistamiseksi.




Ohjeen alkuperästä ei valitettavasti ole mitään muistikuvaa, mutta kunnia kuuluu kuitenkin jollekulle toiselle.

6 kommenttia:

  1. Näyttävä ja herkullisen näköinen, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Puolet tästä katosi hetkessä, enkä usko tuon lopunkaan säilyvän kovin kauaa. Hämmentävän hyvää oli :)

      Poista
  2. Charlotta kuuluu kans niihin leivonnaisiin jotka multa on vielä(kin) testaamatta. Muistan joskus pienenä maistaneeni kummitädin luona ja silloin jo siihen ihastuin. Kaunis ja hieman erilaisen tyylinen kakku. Pääsiäiseksi minäkin olen tälläistä usein miettinyt, mutta nyt ollaan oltu pääsiäiset aina karussa, niin yritäpä sit leipoa reissun päällä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissussa leipominen luo kyllä omat haasteensa. Eikä tämä taida oikein kauheasti kestää kuljettamista. Niin nopsaan pehmenee. Mutta voihan tällaista tehdä muulloinkin. :D

      Poista
  3. Ihanan kuuloista ja näköistä! Mä taas tykkään lakoista/hilloista, pohjoisesta kun olen kotoisin niin siellähän sitä tuli herkuteltua, mökin takapihalta poimituilla hilloilla ja sillä vaniljajädellä :D
    TÄlläinen charlotta pitäisi kyllä joku kerta pyöräyttää, on niin kaunis ilman mitään kermoja ym. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mä en ennen tykännyt oikein muista kuin marjoista kuin mansikoista. Nyt kun omassa pihassa kasvaa vaikka mitä, on alkanut hiljalleen tottua. Ennen esimerkiksi punaherukat oli aivan kauhistus, nyt niitä syö jo mielellään.

      Poista