19. syyskuuta 2012

Tavallinen rahvas - jauheliha-riisiloota

Meillä tai paremminkin tuolla pikkumiehellä on ollut tänään todella jännä päivä. Katua remppaavat kaupungin miehet ovat tänään riehuneet kaivureiden kanssa tässä meidän tuvan kohdalla ja pikkumies on onnesta soikeena seissyt sohvalla ikkunan ääressä huutaen "kaata". Siis kaivureita.

Kerrankin mulla olisi ollut aikaa touhailla omia juttujani, mutta en oo kyllä saanut mitään aikaiseksi. Päivän ruokakin oli taas tämmöistä hyvin tavallista, joskin oikein syötävää juttua, joka ei kummempia kokkaustaitoja vaatinut. Ohje tähän löytyy Hyvää ruokahalua - kotikokin parhaat ruokaohjeet -kirjasta herkkulaatikon nimellä, mutta muuttelin reseptiä taas hieman. Lähinnä mausteita ja ainesmääriä. Yritän aina kokkaillessa suhteuttaa ainesmäärät siten, ettei kaappiin jäisi olemattomia nokkoja sisältäviä purkkeja ja purnukoita. Ne kun lentää takuuvarmasti roskiin muutaman päivän kuluttua.

Niin tavallista kuin tuo ruoka olikin, niin oli se kyllä hyvää. Etenkin tuo juustokuorrutus... Nam.

Jauheliha-riisilaatikko

400g jauhelihaa
1tl suokaa
1tl rosmariinia (laitoin oreganoa)
0,5tl pizzamaustetta
1tl paprikajauhetta
1tl chilijauhetta
1tlk(390g) valkosipuli-tomaattimurskaa
ripaus (ruoko)sokeria
1-2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1rkl voita tai margariinia
2dl tummaa riisiä
4dl vettä
1tl suolaa
2dl ruokakermaa
1dl maitoa
200g kinkku- tai savusulatejuustoa (laitoin valkosipulista)
Pinnalle:
juustoraastetta

  Ruskista jauheliha pannulla ja mausta. Lisää tomaattimurska, ripaus sokeria sekä hienonnetut valkosipulinkynnet.
  Silppua sipuli ja kuullota se kevyesti voissa tai margariinissa. Lisää joukkoon riisi, vesi ja suola ja hauduta puolikypsäksi. Sulata sulatejuusto kermamaitoon mikrossa tai kattilassa.
  Kaada riisi-sipuliseos vesineen kaikkineen voideltuun, korkeareunaiseen uunivuokaan ja kaada riisien päälle kerma-juustoseos. Levitä seuraavaksi vuokaan jauheliha-tomaattiseos ja ripottele lopuksi pinnalle juustoraaste.
  Kypsennä 200 asteen uunilämmössä noin tunnin ajan. Tarkista, että riisi on kypsää. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.


1 kommentti: