19. joulukuuta 2012

Piece of Cake

Joulukiireet painaa päälle, kuten varmasti monella muullakin. Oikeastaan vasta pari päivää sitten tajusin, että aatto on jo ensi viikolla. Hupsis.... Täytynee laittaa töpinäksi jouluvalmistelujen kanssa. Laatikoista suurin osa tulee anopilta, mutta itse lupauduin tekemään bataattilaatikot ja meille porkkanalaatikkoa. Kala täytyisi graavata, joululeivät leipoa ja rosolliakin täytyy pöytään saada. Viikonloppu menee siis kokkaillessa. Sen vähän mitä oon joululeipomuksia tehnyt, niin ne on kyllä jo syötykin. Tänään tein vielä yhden taatelikakun ja huomiselle olisi suunnitelmissa viikunakakku. Olettaen että aikaa riittää. Yhtään en tiedä, mistä lehdestä oon taatelikakun ohjeen mappeihini kaapannut, mutta erittäin helppo tuo ohje oli!

Ruoaksi tein Valintatalon mainoksesta poimitun ohjeen mukaan inkiväärillä ja kardemummalla maustettua broileria. Mausteiden puolesta sopii vallan mainiosti ruoaksi näin joulun alla, tosin inkivääri ja kardemumma olisi voinut maistua enemmänkin.

Inkivääri-kardemummamarinoitua broileria

4 broilerin ohutta fileepihviä
4 viipaletta halloumijuustoa
Marinadi:
0,5dl öljyä
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste
0,5tl kurkumaa
0,5tl kardemummaa
1rkl ruokokidesokeria tai fariinisokeria
1rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
0,5 ruukkua timjamia

  Sekoita marinadin aineet huolellisesti. Päästä timjamin aromi ja maku valloilleen yrttinippua käsissä hieroen. Pane broilerin filepihvit ja halloumijuustoviipaleet laakeaan astiaan limittäin. Valuta marinadi päälle. Sekoita kevyesti niin että marinadi voitelee pihvit ja juustoviipaleet kunnolla. Peitä astia, pane jääkaappiin ja anna maustua parista tunnista seuraavaan päivään. Ota astia huoneenlämpöön 1–2 tuntia ennen kypsentämistä. Poista marinadi pihvien ja juustoviipaleiden pinnasta talouspaperilla kevyesti pyyhkäisten. Grillaa, pariloi tai paista broileripihvit ja halloumijuustoviipaleet. Mausta kypsät pihvit suolaripauksella. Nauti vihannes-couscousin kanssa.


Taatelikakku

250g kivettömiä taateleita
2dl vettä
1dl sokeria
200g voita
2 kananmunaa
1dl kermaviiliä
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
2tl soodaa
4dl vehnäjauhoja

  Keitä taatelit hiljalleen vedessä pehmeiksi. Lisää sokeri. Sekoita voi hiukan jäähtyneeseen seokseen. Kun voi on sulanut, lisää joukkoon kaikki muut aineet. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 2,5 litran kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin tunti.


2 kommenttia:

  1. Oikein oli maistuvaa ruokaa - kiitos... Ja säästypäs nuo omat sapuskat vielä huomiseen, eli ei tarvi huomennakaan vielä miettiä kokkailemisia. :D

    VastaaPoista
  2. Ollos hyvä vain :) Ja kiitokset "munssi"-jälkkäristä :D

    VastaaPoista