7. toukokuuta 2014

Ilo irti kaikilla mausteilla - mausteinen perunasalaatti Intiasta

Pikkumies aloitti tänään uransa päiväkodissa. Eihän tuo montaa kertaa siellä ehdi olla, kun käy vaan muutamana päivänä viikossa ja toukokuun lopussa jää pois. Elokuussa siirtyy sitten samaan taloon, mutta kerhon puolelle. Aamulla hirvitti, että mitenkähän tässä käy, mutta kun päiväkotiin päästiin, oli pikkumiehellä niin kova kiire muiden mukaan, ettei edes ehtinyt mulle heitä sanomaan. Päivä oli mennyt muutenkin loistavasti ja heti oli löytynyt uusi kaveri, jonka kanssa sai leikkiä autoilla. Aivan ihana juttu! Pikkumiehen ollessa hoidossa oon selvitellyt neidin parin viikon takaisen jalkapallo-osuman jälkipyykkiä. Hammaslääkärin määräyksestä "ura" maalivahtina on ainakin kaksi viikkoa, pahimmassa tapauksessa jopa kuukauden katkolla, sillä yhtään uutta iskua ei leukoihin saisi tulla. Nyt vaan odotetaan ja seurataan, koska leuat mahdollisesti paranisivat. Onneksi treeneihin saa mennä jo aikaisemmin, kunhan kipu tuosta ensin helpottaa. 

Kovin paljoa en siis aamupäivällä saanut aikaiseksi, mutta sainpa tehtyä edes salaatin päivän sapuskan seuraksi. Oikeastaan tämän piti olla mun lounas, mutta enhän minä ehtinyt lounaasta haaveillakaan. Tämän ohjeen testaus on ollut suunnitelmissa jo hyvän tovin, mutta aina se on vaan jäänyt. Tälläkin kertaa meinasi laiskuus iskeä, mutta sainpas kuin sainkin salaatin valmiiksi. Ohje salaattiin löytyi Yhteishyvästä, mutta hitusen sitä muuttelin. Kuminan vaihdoin jeeraan ja päälle ripottelin suolattuja ja paahdettuja cashewpähkinöitä. Hassua miten ennen inhosin kaikkea intialaista ja nyt pelkästään ajatuskin ihanan mausteisesta ruoasta saa mahan kurisemaan.




Intialainen perunasalaatti
(4ann.)

0,5 pientä kukkakaalia
5 pientä perunaa
Mausteseos:
1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
2rkl öljyä
1tl kurkumaa
1,5tl kuminaa (tai 1tl jeeraa)
0,5tl kanelia
0,25tl chilijauhetta
Lisäksi:
2dl maustamatonta jogurttia
1dl herneitä
(suolattuja ja paahdettuja pähkinöitä)

  Paloittele kukkakaali ja keitetyt, jäähtyneet perunat pienemmiksi paloiksi. Kuullota hienonnettua sipulia ja valkosipulinkynttä öljyssä pannulla. Lisää muut mausteet ja kuumenna hetken aikaa pannussa käännellen. Lisää mausteseos perunoiden ja kukkakaalien joukkoon. Sekoita mukaan jogurtti sekä herneet.Anna makujen vetäytyä viileässä muutama tunti ennen tarjoamista. Tarjoile liharuokien lisäkkeenä tai noutopöydässä salaattina.

6 kommenttia:

  1. Oi mikä ihana salaatti! Inkkari on ihan mun lempparia kuten kaikki tietää :) tämä menee testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että sinä voisi tästä tykätä. ;) Iltasella mietin vielä, että miten ohjetta parantelisi. Mieleen tuli, että jogurtti kannattaisi olla jotain rasvaisempaa ja "täyteläisempää" kuin tuo rasvaton, mitä käytin. Ja ehkä pikku loraus hunajaa voisi toimia. :)

      Poista
  2. Kuulostaapas hyvältä. Kesäisin tulee tehtyä muuten erilaisia perunasalaatteja, jotenkin uudet perunat inspiroi ihan eri tavalla kaikkeen erilaisempaan perunan käyttöön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, uudet perunat on aivan omaa luokkaansa! Etenkin ne ensimmäiset omasta maasta nostetut.

      Poista
  3. Voih, onko teidän pikkumiehestä kasvanut jo niin iso mies...???? <3 No nyt saa äitikin vähän ansaittua omaa aikaa.
    Ja tytsylle tsemppiä leuan paranemisen kanssa!!! <3 Inhottava tilanne, kun olen jotenkin ymmärtänyt että hän on aika innokas pelaamaan sitä jalkapalloa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jo niin iso poika, ja samalla mun vauva <3 Pelkäsin tosissani, että mitenkä jätkä hoitoon sopeutuu, mutta sen kanssa ei oo ollut mitään ongelmia. Nauttii suunnattomasti, kun saa kavereita ja touhata sellaisin juttuja, joihin äiti ei pysty.

      Neidin tilanne näyttää onneksi jo valoisammalta. Leuat on jo hieman paremmassa kunnossa ja nyt on likka päässyt takaisin treeneihin. Toki vielä pitää ottaa rauhallisesti, eikä pääse maalivahdiksi, mutta saapa nyt sitten pelata hyökkääjänä.

      Poista