30. toukokuuta 2014

School's out for summer - koululaisen Daim-kakku

Elokuussa 2008 saattelin pienen tytön suuri vaaleanpunainen reppu selässä Pohjan koulun pihaan ja siitä alkoi kuuden vuoden mittainen taival. Nyt, toukokuussa 2014 koulun pihasta hain kauniin nuoren neitokaisen, jonka elämässä yksi ovi sulkeutuu ja toinen avautuu. Huomenna vielä todistusten haku ja sitten on aika kesäloman. Loman jälkeen odottaa uusi koulu, uudet luokkakaverit ja opettajat sekä uudet haasteet. Mieli on samalla haikea, mutta samalla myös aika iloinen. Olen ylpeä siitä, miten kaunis ja fiksu (joskin välillä vähän tinttainen) nuori neiti siitä pienestä ekaluokkalaisesta on kasvanut. Ylpeä neidin saamasta ruotsin kielen stipendistä, kun muistaa kuinka ruotsin opiskelu tökki viidennellä pahemman kerran. Stipendi tosin on vielä matkalla koululle postin lakkoilun vuoksi. Haikea mieli sen vuoksi, että taas yksi meidän suvun jäsen sulkee viimeisen kerran tuon koulun ovet. Samaa koulua kun on käynyt äitini isä, isäni, veljeni ja minä. Ja onpa siellä samaisessa pihapiirissä ja samalla luokalla isäni kanssa koulunsa käynyt myös anoppini. Pieni maailma, etten sanoisi. 

Koska aina on koulun päättymistä juhlittu kakulla, en tälläkään kertaa voinut perinnettä rikkoa. Kakuksi valikoitui Ulla Svenskin Unelmakakut-kirjasta löytynyt daim-kakku. Kakku oli oikein hyvää, mutta melkoisen makeaa mun makuun. Yritin laittaa täytteeseen hieman sitruunamehua, että saisi enintä makeutta taitettua. Silti oli suosittelemisen arvoinen leipomus, joskin kannattaa nauttia vain pieni pala kerrallaan. Kakun pohjaa moitin tekovaiheessa liian rasvaiseksi, mutta ei se enää siinä valmiissa kakussa haitannut. Lisäksi Daim suli osittain kakun sisällä, jolloin kakusta löytyi valuvia sattumia. 




Daim-kakku

Pohja:
200g tummia keksejä (Domino)
100g voita tai margariinia
Täyte:
4dl kermaa
1dl sokeria
200g vaniljarahkaa
100g valkosuklaata
100g Daim-suklaata
6 liivatelehteä
0,5dl vedellä laimennettua sitruunamehua
Koristeluun:
muutama pala tummaa suklaata
sokerihelmiä 

  Jauha keksit muruiksi esimerkiksi yleiskoneella. Sulata rasva ja sekoita se hyvin keksimurujen joukkoon. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (22-24cm) pohjalle ja painele keksiseos sen päälle.
  Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla. Lisää vaniljarahka. Sulata valkosuklaa ja rouhi Daim veitsellä muruiksi. Sekoita ensin valkosuklaa vaahtoon ja lisää sitten Daim-rouhe käännellen. 
  Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne kiehuvaan, vedellä laimennettuun sitruunamehuun. Anna seoksen jäähtyä hieman ja kaada se sitten ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Kaada seos kakun päälle, peitä vuoka ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoilualustalle. Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa ja lusikoi pakaste- tai pursotuspussiin. Leikkaa yksi nurkka auki ja pursota suklaa kakun päälle. Koristele halutessasi helmillä. Koristeluun voi käyttää myös kermavaahtoa ja Daimia.



8 kommenttia:

  1. itse kyllä jättäisin sitruunanmehun pois mutta HEI HALOO mikä kakku! rakastan daim suklaata ja tätähän on ihan pakko kokeilla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daim on mun veljeni salainen pahe ollut iät ajat ja maistuu kyllä mullekin. Onhan se niin käsittämättömän hyvää! Huoletta voi jättää sitruunamehun pois ja käyttää liivatteille pelkkää vettä :)

      Poista
  2. Kiitos oli hyvää kakkua :)
    T: noona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että maistui! Ja aina oot tervetullut kakulle, kun siltä tuntuu :)

      Poista
  3. Onnea teidän neidille & onnea myös äidille!! <3 Niin se aika vaan menee eteenpäin...mutta eiks oo kumma juttu ku me ei vanheta ollenkaan!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu, ihan yhtä hehkeä olen kuin silloin kuus vuotta sittenkin... Tai sitten en :D Nyt on jo pakko hiljalleen myöntää, että kyllä se aika vaan vaikuttaa. Snif. Mä en halua olla keski-ikäinen.

      Poista
  4. Onnea tytölle uusiin haasteisiin! Tätä kakkua voisi kokeilla jossain vaiheessa, mutta toi koristelu on paras kohta, suklaakoristelu on superupea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! En oikein tiennyt miten tällaisen koristelisi, joten sulatin sitten vain suklaata ja pursottelin päälle. Ja hyvinhän se toimi.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...