25. toukokuuta 2014

Raspberry heaven - vadelma-valkosuklaakakku mansikoilla

Kaverin vanhemmille tuli tehtyä kalavoileipäkakun lisäksi myös täytekakku. Toiveena oli jotain marjaisaa suklaaripauksella. Kun en oikein muuta keksinyt, tein valkosuklaa-vadelmakakun. Vasta kakun täytettyä tuli mieleen, että tuohon valkosuklaatäytteeseen olisi voinut rouhia hitusen suklaata joukkoon purutuntumaa tuomaan. Siinä vaiheessa oli kuitenkin myöhäistä, joten täytyy vain toivoa, että kakku kelpasi sellaisenaan. Pursotusten kanssa meinasi olla vaikeuksia, sillä lämmin keli pehmitti vaahtoa melkoisesti. Kakun päällä olevien sitruunamelissan lehtien tarkoitus on lähinnä pursotusten kauneusvirheiden peittely....

Pakko vielä sellainen mainita, että kakun kuvia katsellessa hämmästelin, että mitenkäs kaikki kuvat on niin sameita ja nuhruisia, kunnes tajusin, että mun silmälasit oli käsittämättömän likaiset. Kun harvoin tulee silmälaseja käytettyä, en muistanut niiden olevan päässä. Näppärää, eikö totta?




Vadelma-valkosuklaakakku

Pohja: 
6 kananmunaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Kostutus:
n.1dl vedellä laimennettua sitruunamehua
Valkosuklaatäyte:
2dl kuohukermaa
100g valkosuklaata
0,5rkl vaniljasokeria
Vadelmatäyte:
2dl kuohukermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
200g pakastevadelmia sulatettuna
1tl vaniljasokeria
1dl sokeria
Koristeluun:
4-5dl Flora vispiä
50g maustamatonta tuorejuustoa
0,5dl sokeria
1rkl vaniljakreemijauhetta
1tl vaniljasokeria
Päälle:
mansikoita tai vadelmia
sitruunamelissaa

 Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen. Kaada taikina huolellisesti voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija 24cm) ja paista uunin alatasossa noin 35 minuuttia. Kumoa kakku vasta hieman jäähtyneenä.
  Valmista täytteet. Vatkaa valkosuklaatäytteen kerma vaahdoksi. Sulata valkosuklaa vähän kerrallaan, välillä sekoittaen mikrossa. Anna jäähtyä hetki. Kaada suklaa kerman joukkoon ja sekoita hyvin. Mausta seos vaniljasokerilla.
  Aja vadelmat soseeksi sauvasekoittimella. Jos haluat siemenet pois, painele seos siivilän läpi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto ja vaahdota vielä hetki, kunnes vaahto on napakkaa. Lisää joukkoon vadelmasose, sokeri ja vaniljasokeri.
  Leikkaa kakku kolmeen osaan. Pese kakkuvuoka ja vuoraa se kelmulla. Nosta päällimmäinen kakkulevy vuoan pohjalle leikkauspinta ylöspäin. Kostuta kevyesti vedellä laimennetulla sitruunamehulla. Levitä päälle vadelmatäyte. Nosta toinen levy päälle, kostuta ja levitä päälle valkosuklaatäyte. Nosta viimeinen levy päälle ja kostuta kevyesti. Kääri kakku tiiviisti kelmuun ja anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.
  Kumoa kakku alustalle. Vatkaa flora vispi kevyeksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja vaniljakreemijauhe ja jatka vatkaamista. Mausta valmis vaahto sokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä kakun päälle ja reunoille ohut kerros vaahtoa. Leikkaa mansikat ohuiksi viipaleiksi ja nostele kakun päälle. Tee pursotukset reunoille ja päälle. Koristele halutessasi sitruunamelissan lehdillä.



10 kommenttia:

  1. Upea kakku!! Ihanat täytteet, nams!

    VastaaPoista
  2. Kaunis kakku löytyi täältä taas jälleen kerran!!! :) Ihanat koristelut.
    Ja kiva kuulla että joku muukin on vähän hajamielinen välillä. Itse etsin viime perjantaina töistä lähtiessä puhelinta. Ja sitä ei meinannut löytyä mistään. Kunnes lopulta tajusin että se oli ollut koko ajan mulla kädessä.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne :) Välillä tuntuu, että voisin hukata itsenikin, jos se vaan olis mahdollista :D

      Poista
  3. Todella kaunis kakku kaimaseni! Hajamielisyyttä täälläkin ilmassa. Ihmettelin kuopusta eskarista hakiessani viime viikolla miten auton polkimet ovat niin omituiset, tuntui kuin olisi painanut kahta poljinta kerrallaan. Olin lähtenyt miehen siroissa 45 kokoisissa Reinoissa liikenteeseen. Vien ne jalassa yleensä roskiksen ja tällä kertaa lähdin heti roskiskeikan jälkeen jatkamaan matkaa eskariin. Pientä hiihtelyä oli eskarin pihalla noissa monoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana :D Muistan joskus edellisessä elämässä, kun silloisen mieheni kanssa oltiin ostamassa taloa. Kiirreessä lähdettiin asuntonäyttöön ja vasta autosta noustessa huomasin, että mulla on ainot jalassa. Silloin nuorena ja ujona en kehdannut niissä mennä tupaan, vaan kävin vaihtamassa kengät. Tänäpäivänä ei haittaisi pätkääkään :D

      Poista
  4. Täydellinen ulkonäkö tolla sun kakullasi ja reseptistä päätellen makukin on kohdallaan! Tarttis varmaan itekin tehdä mansikkakkua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ny niin täydellisenä sitä pitäisi. Sopivasti sai enimmät virheet lehdillä peittoon :) Kyllä täytyy itsellekin mansikkakakku tehdä, kunhan satokausi kunnolla alkaa. :)

      Poista