3. toukokuuta 2014

Soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa - karjalanpiirakkaopissa ja lihasoppaa. Mikä ihana päivä!

Tänään oli kyllä hurjan hauska päivä! Aamupäivällä pakkasin essun ja myssyn mukaan ja suuntasin pulikka kainalossa veljeni vaimon äidin luo karjalapiirakoita leipomaan. Noh, sen verran on tunnustettava, että pulikan jouduin hakemaan kaupasta, kun sitä ei vielä ollut. Hankintalistalla se toki on ollut jo kauan, mutta en vain ole tullut ostaneeksi. Mun piirakantekotaidot ovat aivan alkutekijöissään, mutta eipä noidenkaan valmistamista opi muuten kuin harjoittelemalla. Päivän aikana opin valtavan monta niksiä, miten piirakat on fiksuinta tehdä. Ja oppi oli sellaista, että sitä ei kyllä parhaimmastakaan keittokirjasta löydä! Oli ihana seurata vierestä, miten vuosikausia piirakoita tehnyt rouva osaa tehdä taikinastakin täydellistä ihan vain näppituntumalla. Kunnioitettava taito, etten sanoisi! Tästä kumpusi suunnaton halu kaivaa ruisjauhot kaapista ja tehdä uusi satsi pikimmiten. Voisi toki olla aiheellistakin, sillä valtaosa mukaan saamistani piirakoista on jo kadonnut parempiin suihin. Suuren suuri kiitos vielä kärsivällisille opettajille! Piirakat olivat loistavia ja seura vielä loistavampaa! Oli suunnattoman mukavaa turista välillä naisväen kesken ja pikkumieskin sai leikkiä serkkujensa kanssa. Tarkoitus oli ottaa kuviakin, mutta enhän minä malttanut kaivaa kameraa esiin kesken leipomisen.

Kun kotiin pääsin, oli aika laittaa lihasoppakattila tulelle. Päivän soppa oli tällä kertaa melko juuresvoittoinen, mutta eipä ne kasvikset pahaa tee. Ruoka kypsyy hitaasti, joten kerralla kannattaa tehdä suurempi annos.




Lihakeitto

n.1,5l vettä
1-1,5tl suolaa
n.700g naudan keittolihoja
1 sipuli
4 perunaa
2 porkkanaa
1 pieni palsternakka
1 pieni lanttu
pala juuriselleriä
n.10cm:n pala purjoa
8-10 maustepippuria
1-2 laakerinlehteä

  Ota liha huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen kypsentämistä. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää suola. Nosta lihapalat kattilaan ja kuori päälle muodostuva vaahto pois. Lisää kattilaan lohkottu sipuli, pippurit ja laakerinlehdet. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 2 tuntia.
  Lisää kattilaan pieneksi kuutioitu lanttu, porkkanat, palsternakka sekä selleri. Anna kiehua 10-15 minuuttia. Lisää joukkoon kuutioidut perunat sekä ohuiksi renkaiksi leikattu purjo. Jatka keittämistä vielä 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää tarvittaessa vettä. Tarkista maku ja lisää suolaa, jos tarvii. Hienonna päälle runsaasti persiljaa ja tarjoa hyvän leivän kera.

1 kommentti:

  1. Me ollaan Marttilan tilan Jonnan kanssa joskus muutamia vuosia sitten tehty karjalanpiirakoita. Niistä tuli muuten ihan hyviä, mutta laitettiin vähän liian vähän suolaa puuroon! :) Täytyyki joskus julkasta ne hienot kuvat, mitä piirakkaleipureista silloin saatiin! :)

    VastaaPoista