27. elokuuta 2014

Balladi kantriperunasta

Meillä jännätään maalämpörempan alkua. Perjantaina tehtiin alustava sopimus yhden lämpöpumppufirman kanssa ja eilen vein toimenpidelupahakemuksen kaupungille. Jos paperi käsitellään torstain kokouksessa ja lupa myönnetään, on perjantaina tai lauantaina meillä porakaivomiehet tontilla. Aika huikeaa! Toki vaara on, ettei lupaa näin nopeasti saa, mutta sitten täytyy vain siirtää projektin aloitusta. Homma tuntuu etenevän nyt hurjaa tahtia. Ajatella, jos ennen talvea saataisiin vihdoin ja viimein tuo vintin rappu edes puolilämpimäksi. Ei siihen tule kuin yksi patteri, mutta on sekin enemmän kuin tähän saakka. Rappu on ollut kylmää tilaa, eikä kauhean kiva talviaikaan. Jos ei ihan pakkasen puolelle ole lämpö tippunut, niin liki ainakin. Samalla saadaan muksujen huoneisiin lisäpatterit ja saadaan heivata ylimääräiset sähköpatterit huutiin. Remontin jouheva eteneminen hieman hirvittääkin ja koko ajan pelkään, että koska tulee yllätyksiä vastaan. Niin hyvässä muistissa on se kolmen vuoden takainen show ulkoseinien ja eristysten kanssa :/ Se oli kyllä painajaismaista aikaa. Talvi lähestyi ja yksi ulkoseinä osittain purettuna tapeltiin siitä, että kuka maksaa ja mitä. Ihan uskomatonta, jos tämä remppa menisi suht kivuttomasti.

Ruokapuolella voi taas vain huokailla onnesta. Voi että miten hyvää ruokaa voi tulla niinkin tavallisista aineksista kuin peruna, sipuli ja jauheliha. Kaivoin mapeistani Pirkasta poimitun kantriperunoiden ja lihamurekkeen ohjeen, jonka mukaan tiistain ruoan väsäsin. Uuniperunoita ei tähän aikaan vuodesta tahdo saada, joten käytin ihan vaan yleisperunoita. Muuten tämä ruoka oli erinomaista, mutta ainakin meidän sakille perunoita olisi voinut tehdä reilumminkin! Mureke oli mukavan pehmeää ja mehukasta ja valmistui todella nopeasti. Juuston sulamista ei tosin maltettu odottaa, mutta hyvää oli näinkin. Tätä syödään meillä taatusti toistekin!




Kantriperunat ja mureke

4 (à200g) isoa uuniperunaa tai vastaava määrä yleisperunaa
2 punasipulia
2rkl öljyä
1tl suolaa
0,5tl mustapippuria
0,5tl rakuunaa
Mureke:
400g naudan jauhelihaa
1dl korppujauhoja
2dl vettä
1 pieni sipuli
öljyä
1tl suolaa
0,5tl mustapippuria
Päälle:
aurajuustoa

   Pese perunat hyvin harjalla ja kuivaa talouspaperiin. Leikkaa perunat kuorineen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja lado uunipannulle leivinpaperin päälle. Kuivaa leikkauspinnat paperilla. Kuori sipulit ja leikkaa ohuiksi lohkoiksi. Lado sipulilohkot perunaviipaleiden viereen.
  Kypsennä perunoita 225-asteisen uunin keskitasolla, kunnes ne saavat väriä, eli noin 20 minuuttia. Voitele perunat ja sipulilohkot molemmin puolin öljyllä ja mausta suolalla ja mustapippurilla ja halutessasi rakuunalla. Siirrä kasviksia sen verran, että saat tilaa murekkeelle.
  Valmista mureke perunoiden kypsyessä. Sekoita korppujauhot ja neste kulhossa. Anna korppujauhojen turvota noin 5 minuuttia. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota se rasvassa ja lisää korppujauhoseokseen. Lisää jauheliha, suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi. Taputtele mureke pyöreäksi, 2-3 cm:n paksuiseksi leiväksi kostutetulla työlaudalla ja nosta se kuumalle uunipannulle kasvisten viereen. (Taputtelin suoraan pellille!) Kypsennä noin 10 minuuttia.
  Nostele punasipulilohkot murekkeen päälle ja paloittele pinnalle vielä aurajuusto. Jatka vielä kypsennystä noin 5 minuuttia, kunnes juusto sulaa. Tarjoa mureke kiilapaloiksi leikattuna kantriperunoiden ja raikkaan salaatin kanssa.



6 kommenttia:

  1. Täällä on ainakin sormet ja varpaat pystyssä sen puolesta, että maalämpöprojekti etenisi ilman vastatuulta! :)
    Hei kiitos tästä reseptistä, menee ihan taatusti kokeiluun meilläkin! Helpot ja maistuvat arkiruoka reseptit ovat niin tervetulleita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne :) Kunhan vaan saataisiin se sähkömies tekemään hommansa loppuun... Prkl! Äijä katoaa välillä päiväkausiksi, eikä saa edes puhelimella kiinni. Alkaa mitta olla täynnä. Jos nyt saadaan reikä tonttiin, niin laitteiden asennus on joko viikolla 38 tai vähän siitä eteenpäin. Siihen mennessä pitäisi olla sähköt kuosissa.

      Tämä oli kyllä niin ihanan helppo herkku, että kannattaa kokeilla :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Juuri näin :) Ihanan yksinkertaiset ainekset ja silti maukas ruoka.

      Poista
  3. Ai että, ei tosiaan ole perunoiden ja murekkeen voittanutta lohturuokaa :) ihanalta näyttää taas!
    Meilläkin on haaveissa maalämpö, mutta ei vielä tämän vuoden projektina. Ehkä ensi vuonna sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihapullat painii samassa sarjassa murekkeen kanssa, mutta ne nyt on melkein sama asia.

      Jos joskus maalämpöä suunnittelette, niin kannattaa selvittää mahdollisuus energia-avustukseen. On ihan kiva apu kustannuksiin :)

      Poista