28. elokuuta 2014

Let's make some soup cause the weather is turning cold! - lämmittävä papusoppa ja mallassämpylät

Sateisena, viileänä päivänä lämmin keitto on oivaa ruokaa. Ja mikäs sen parempaa keiton kanssa kuin uunituoreet sämpylät? Leipää tai sämpylöitä en ole jaksanut leipoa aikoihin ja aluksi tuntui, että koko homma oli aivan hakusassa. Lopputulos oli kuitenkin vallan mainio. Ihanan pehmoisia sämpylöitä, joissa oli pieni maltainen vivahde. Keitto puolestaan oli hämmentävän maukas, vaikkei aineksia niin hirveästi ollutkaan. Lisäksi tämä oli taas niitä mukavan nopeita ja suht edullisia arkisia sapuskoja. Tykkään! Sämpylöiden ohje on peräisin Kodin kuvalehden nettisivuilta ja soppa syntyi summamutikassa kotoa löytyneistä aineksista.



Papukeitto

1tlk(400g) valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1tlk(500g) tomaattimurskaa
2dl vettä
2 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2 lehtisellerin vartta
1 punainen, tulinen chili
1dl oliiviöljyä
1tl suolaa
ripaus valkopippuria
Päälle:
persiljaa

  Hienonna sipuli ja valkosipuli, viipaloi porkkanat ja lehtisellerit. Kuullota sipulia ja valkosipulia oliiviöljyssä. Lisää joukkoon porkkanat ja lehtisellerit ja anna niiden kypsyä muutama minuutti. Lisää keittoon loput ainekset papuja lukuun ottamatta ja chili kokonaisena, kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen 10 minuuttia. Lisää joukkoon pavut ja keitä vielä viitisen minuuttia. Poista chili ja ripottele valmiin keiton päälle runsaasti persiljaa.




Mallassämpylät
(25kpl)

5dl vettä
1dl kaljamaltaita
50g hiivaa
2dl kermaviiliä
2dl spelttijauhoja
0,5dl tummaa siirappia
2tl suolaa
n.13dl vehnäjauhoja
1dl öljyä

  Sekoita maltaat ja vesi kattilassa. Anna turvota vähintään kaksi tuntia. Lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva. Lisää kermaviili, spelttijauhot, siirappi ja suola. Alusta joukkoon vähitellen vehnäjauhot vuorotellen öljyn kanssa. Anna taikinan nousta vedottomassa paikassa liinalla peitettynä 20 minuuttia.
  Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa kevyesti. Jaa paloiksi ja pyöritä sämpylöiksi jauhoja apuna käyttäen. Nosta sämpylät pellille leivinpaperille. Anna kohota 15 minuuttia.
  Paista 225 asteessa, uunin keskitasossa, noin 12 minuuttia.



8 kommenttia:

  1. Taas jälleen kerran ihana leipäohje täällä sun blogissa! <3 Maltaiset sämpylät on niiiiiin hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä hyviä, joskaan ei olisi harmittanut, jos mallas olisi maistunut enemmän. Mallasleivät on munkin mielestä suuren suurta herkkua :)

      Poista
  2. Noita sämpylöitä on pakko kokeilla! Ja tuo keitto on varmasti hyvää - itsekin teen välillä tomaattikeittoon papu- ym. -lisäyksiä, ja maistuu todella herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pavut tuo kyllä mukavasti ruokaisuutta tomaattikeittoihin. Nälkä lähtee taatusti, eikä silti ole mitään ähky olo.

      Poista
  3. Voisin tulla teille syömään joku päivä, taas olet tehnyt sapuskaa juuri mun makuuni. Molemmat näyttää SYÖTÄVÄN hyviltä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vain Eija <3 Sun sapuskoja kun katselee, niin meillä on aikalailla sama maku :)

      Poista
  4. Oi, kun alkoi tehdä mieli noita muhevannäköisiä mallassämpylöitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä siis maltaat turpoamaan ja taikina kohoamaan :)

      Poista