25. lokakuuta 2011

Pelottavat pikkuleivät

Lauantaina koittaa nyt se suuri päivä, jolloin meille kokoontuu taas ryhmä noitia, kummituksia ja muita kauhistuksia. On näitä juhlia taas odotettukin. Tottahan tuolle hirvityslaumalle täytyy jotain tarjotakin. Nyt on siis korkea aika alkaa valmistautumaan. Uudet ideat on vaan vähän vähissä, joten täytyy turvautua vanhoihin ja hyviksi havaittuihin.

Tänään vuorossa oli kammottavien keksien teko. Näitä keksejä oon tehnyt vissiin kerran aikaisemmin. Jo pelkästään näiden taikina on niin hyvää, että voisin surutta syödä sen suoraan kulhosta. Varsinkin kun taikinan tekee kunnon voista. Mutta kai tuosta täytyy muutama keksikin taas paistaa. Ohje on lähtöisin ihanasta Jane Bull:n Halloween-kirjasta. Alkuperäiseen ohjeeseen tulisi puolikkaan sitruunan raastettu kuori, mutta sen olen jättänyt pois. Keksejä tehdessä voi käyttää joko valmiita muotteja tai piirtää pahville n. 5 sentin korkuisia haamuja, pääkalloja, luita, lepakoita tai muita kammotuksia ja leikata kuvat muoteiksi. Kirjan vinkin mukaan keksit voi laittaa roikkumaan vaikkapa maljakossa olevaan oksan pätkään. Tee silloin raakoihin kekseihin pienet reiät esimerkiksi cocktailtikulla.

Kummituskeksit

250g vehnäjauhoja
150g voita
90g tomusokeria
(0,5 sitruunan raastettu kuori)
1rkl maitoa

  Sekoita vehnäjauhot ja tomusokeri kulhossa. Laita huoneenlämpöinen voi kulhoon ja siivilöi jauho-tomusokeriseos päälle. Nypi jauhoseos ja voi sormin murusiksi. Lisää maito (ja sitruunankuori) ja vaivaa taikina tasaiseksi. Nosta jääkaappiin 20 minuutiksi.
  Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi levyksi ja ota tai leikkaa taikinasta keksejä. Käsittele aina pienehkö pala taikinaa kerrallaan, sillä lämmetessään taikinan käsitelly hankaloituu. Nosta keksit pellille (tee tarvittaessa ripustusreikä) ja paista 160 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
  Halutessasi voit koristella keksit jäähtyneinä sulatetulla suklaalla tai sokerikuorrutteella.


Tänään en enää jaksanut keksejä koristella. Voi olla, että laitan tytön tekemään sen homman. Tai sitten saavat jäädä tuollaisiksi. Mä oon tässä pyöritellyt päässäni, että miltähän näyttäisi mustat lätyt. Siis että laittaisi mustaa elintarvikeväriä taikinaan. Ja tekis niistä lätyistä lättykakun laittaen väliin vaikka vihreäksi värjättyä kermavaahtoa, mansikkahilloa ja matokarkkeja. Suklaakeksimurut päällä vois toimia multana. Mietitään.... :) Tällä vauhdilla juhlien tarjottavat taas paisuu ja seurauksena on meluisa lauma sokerihumalaisia noitia.

1 kommentti:

  1. Tein tänään satsin näitä. Aika hankalaa taikinaa, onneksi en väsännyt näitä muksujen kanssa. Mutta kylläpä ne ovat herkullisia! :D Ja tietääpähän nyt hyvän munattoman reseptin :)

    VastaaPoista