30. tammikuuta 2012

Jotain risoton tapaista

Mun ajankäyttö ja ruokasuunnitelmat töksähteli heti näin viikon aluksi. Ajatus oli käydä rauhassa kaupassa ja kokeilla niitä fetatäytteisiä jauhelihapihvejä. Mutta iltapäivällä havahduin sitten siihen, että kauppamutka on tekemättä ja neidin treeneihin lähtö lähenee. Olin luvannut tehdä tytölle tänään tomaattirisottoa ja siihen onneksi ainekset löytyivät. Ja pelastavana enkelinä toimi pakkasesta kaivettu kananuggettipaketti. (Kiva sana näin väärin kirjoitettuna :D ) Mä en oo koskaan vaivautunut ostamaan tuota risottoa varten mitään risottoriisejä, vaan teen sen jasminriisistä. Joo, tiedän ettei se sitten periaatteessa oo kunnollista risottoa, mutta entä sitten. Se on hyvää, lämmintä ja täyttävää. Mä oon jättänyt tuosta risotosta kaikki hienostelut pois ja teen aina hyvin pelkistettyä versiota. Elikkäs en laita tomaatteja enkä parmesanjuustoa enkä muuten tuoretta basilikaakaan. Mutta mustapippuria lisään vähän lopuksi. Ei ne tomaatit pahoja siinä oo, mutta kelpaa hyvin ilmankin. Laitan tähän ohjeen pidemmän kaavan mukaan, kokeilkaa miten haluatte. Ja kaikki mun runoiluja lukeneet ovat hyvin yllättyneitä, kun kerron että ohje on Yhteishyvästä.

Kirsikkatomaattirisotto 

200g kirsikkatomaatteja
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1rkl öljyä
2,5dl (risotto)riisiä
3dl tomaattimehua
5dl  kana- tai kasvislientä
(1dl parmesaaniraastetta)
(tuoretta basilikaa)
   Halkaise kirsikkatomaatit puoliksi kulhon päällä, että saat kaikki mehut talteen. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Kuullota niitä hetken aikaa kattilan pohjalla ja lisää sen jälkeen risottoriisi. Anna kiehua hiljalleen ja lisää tomaattimehua ja kanalientä vuorotellen vähissä erissä imeyttäen niitä riisiin. Sekoita koko ajan. Jatka näin, kunnes riisi on pehmeää. Sekoita joukkoon parmesaaniraaste, tomaatinpuolikkaat ja hienonnetut basilikanlehdet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti