19. marraskuuta 2012

Hide and seek - prinssinakit ja kukkakaali piilosilla

Asioiden piilottelu näyttää selvästi olevan päivän teema. Sieni-juustokastikkeen alta löytyy kukkakaali ja kurkistus murekekääryleiden kätköihin paljastaa lymyilevän prinssinakin. Sinänsä tämän päivän kulku ei sinänsä sovi teemaan, sillä tuon pikkumiehen pakonomainen tarve piilotella juttusia on onneksi hieman vähentynyt. Liekö tämä taipumus siirtynyt sitten meikäläiseen ja ilmenee juuri piilottamalla ruokiin kaikkea mahdollista.

Ohjeet päivän ruokiin löytyi tällä kertaa "Hyvää ruokahalua - kotikokin parhaat ruokaohjeet"-kirjasta. Tuo kukkakaaligratiini mun oli alunperin tarkoitus tehdä omasta päästä soveltaen, mutta kun kirjasta löytyi herkullisen kuuloinen ohje, niin testasin sitten sitä. Tosin ohjeessa käytetyn sulate-/tuorejuuston vaihdoin juustoraasteeseen. Murekekääryleiden mausteet meni uusiin puihin ja hyvää tuli näinkin. Alla ohje mun mausteiden mukaan. Mitään hienoa tai kaunista tämä ruoka ei ole, mutta ihan kivaa arkiruokaa. Lisäksi mun kääryleet hieman unohtui uuniin ja sai itselleen tuollaisen tummanpuhuvan värityksen. Kuvaamiseenkaan ei riittänyt energiaa, kun nälkä painoi päälle. Saati että olisin tajunnut siirtää sen hirvittävän tavararöykkiön kuvan ulkopuolelle. Mutta tehkää itte nätimpiä annoksia :D

Murekekääryleet prinssinakeilla

500g jauhelihaa
1tl suolaa
1dl korppujauhoja (0,5-0,75dl saattaisi riittää)
2dl kermaviiliä
1 muna
1tl yrttisuolaa
1tl oreganoa
1tl paprikajauhetta
1tl valkosipulijauhetta
0,5tl mustapippuria
Täyte:
prinssinakkeja

  Sekoita korppujauhot ja kermaviili keskenään ja anna turvota viitisen minuuttia. Lisää muut ainekset ja sekoita mureketaikinaksi.
  Kostuta leivinpaperi kylmällä vedellä tai öljyllä ja laita se työpöydälle. Taputtele mureketaikina paperille noin sentin vahvuiseksi levyksi. Jaa haluamasi kokoisiksi neliöiksi.
  Pistele prinssinnakit haarukalla ja aseta yksi jokaisen neliön keskelle. Ummista kääryleet. Nostele kääryleet leivinpaperille pellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia. Tarjoa perunamuusin kera.


Sienillä kuorrutettu kukkakaalipaistos

1 iso tai 2-3 pienempää kukkakaalia
vettä
suolaa
1 sipuli
1tlk sieniä tai 200g tuoreita sieniä maun mukaan (mulla oli tölkillinen herkkusieniä)
1rkl öljyä
Kastike:
2dl maitoa
1,5rkl vehnäjauhoja
50-100g sulatejuustoa, yrttituorejuustoa tai juustoraastetta
yrttisuolaa
paprikajauhetta
(keitinlientä)
Pinnalle:
1dl juustoraastetta

  Paloittele kukkakaali annospaloiksi. Pienet voi käyttää kokonaisinakin. Keitä puolikypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Lado palat voideltuun uunivuokaan. Säästä keitinliemi.
  Kuori ja silppua sipuli, valuta tölkkisienet tai viipaloi tuoreet. Kuumenna öljy kattilassa ja kiehauta siinä sipulisilppu ja sienet. Lisää 1dl maitoa ja kuumenna. Sekoita loppu maito ja vehnäjauhot keskenään ja kaada kattilaan. Anna kiehua noin 5 minuuttia. Lisää juusto ja mausteet. Tarvittaessa voit ohentaa kastiketta kukkakaalin keitinvedellä.
  Kaada kastike kukkakaalin päälle. Ripota juustoraaste pinnalle. Kuorruta 225-asteisessa uunissa, kunnes juusto saa kauniin ruskean pinnan. Mun vuoka oli uunissa noin 20 minuuttia.



4 kommenttia:

  1. Kasvisgratiinit on herkkua. Kukkakaalit tulee lähes aina käytettyä gratiineihin, vaikka olisi niistä muuhunkin.:) Meillä asuu prinssinakkien suurkuluttaja. Viime viikolla yhdeksän vuotta täyttänyt kettujen kauhu vaatii aina prinssinakin aamulla herätessään ja illalla nukkumaan mennessä.:D

    VastaaPoista
  2. Onko teidän kettujen kauhu nelijalkainen ja sanoo wuf :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä vain.:) Rymy on vuosien mittaan onnistunut haalimaan itselleen tuon nakkiedun, josta se ei enää luovu. Jos illalla ei nakkia näy, ei mennä nukkumaankaan, vaan sitten istutaan ja odotellaan vaikka aamuun asti.;)

    VastaaPoista
  4. Ihana <3 Tottahan saavutetuista eduista täytyy pitää kiinni.

    Mulla oli yhteen aikaan tapana syödä aina iltapalaksi jogurttia. Ja meidän toinen katti sai kunniatehtävän nuolla sen kannen puhtaaksi. Osas jo odottaa, koska on aika herkutella :D Jogurtinkulutus on selkeästi vähentynyt, mutta jos kissa on tuvassa oikeaan aikaan niin saa edelleen hoitaa kannen putsaamisen :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...